Epäonnistuneet? K15

Ficin nimi: Epäonnistuneet?
Kirjoittaja: Prätkisfan2
Tyylilaji/Genre: Söpöily, Draama, Toiminta, Suuria tunteita, Huumoria
Ikäraja: K15
Paritus/Päähenkilö(t): Minni/Turbo, Vinski/Anni ja Moto/Oc Päähenkilöinä: Kaikki prätkähiiret
Yhteenveto/Tiivistelmä: Tulevaisuus alkaa hiljalleen Marsissa näyttämään valoisemmalle. Taistelua käydään vielä muutamassa Marsin kolkassa kiivaana, mutta se ei estä sankareita miettimästä tulevaisuuttaan ja tarraamista niihin. Erinäköisiä, kokoisia ja vauhdikkaampia häitä vietetään kahden marsilaisen toimesta vähän väliä. Yksi pariskunta ei kuitenkaan saa suhdettaan eteenpäin. Myös tulevaisuuden perhesuunnitelmat ovat jokaisen suulla ja mielessä monessakin mielessä. Hiljalleen pienet marsilaiset alkavat antaa itsestään valonpilkahduksia ja merkkejä olemasta olostaan! Tai eivät kaikille ja tämä saa pariskunnan miettimään ovatko he epäonnistuneet parina tehtävässään, parisuhteessan, kun tärkein kulttuurillinen tapahtuma ei ota onnistuakseen? Tämä alkaa kiristämään välejä niin ystäviin, perheeseen, kuin heihin toisiinsakin!
Varoitukset: Suuria tunteita, karkeaa kieltä ja kiroilua. Seksuaalista kanssakäymistä. Alkoholipitoisten juomisten nauttimista rankemmalla kädellä. Taistelua ja veren mainitsemista.
Vastuunvapaus: En omista Prätkähiiriä Marsista. Ne kuuluvat alkuperäisille tekijöilleen. En myöskään saa ficistä rahaa, enkä tee ficcejä myyntitarkoitukseen. Ainoat hahmot, jotka pidän, on omat OC-hahmot ja tarinan juonen.


”Vinski ota Anni… Turbo räjäytä muuntaja… Moto ja Milva suojatkaa selusta!” naiskenraali komensi radiopuhelimeensa puolipimeässä tunnelissa ladaten aseensa valmiiksi. Edessä näkyvä isompi halli oli naisen kiintopiste. Valkea marsilainen juoksi ruskeaturkkisen hiirinaisen luokse toisaalla, joka oli pahoin loukkaantunut. Hiirimies posautti laseripistoolillaan hiirinaisen kahleet auki. Naishiiri ehti raottaa silmiään, kun tunsi miten mies nosti tämän vain käsivarsilleen. Anni ehti henkäistä yrittäen lausua valkean marsilaisen nimen, mutta menetti nopeasti uudemman kerran tajuntansa. Minni vilkaisi vihaisena taakseen, kun väisteli lasereita.
”Rontti… Miihkali! Meidät on blokattu toisesta tunnelista suurempaan halliin! Mikä tilanne?” naishiiri kysyi radiopuhelimeensa.
”Sanotaan, että kolme viidestäkymmenestä on meidän kimpussamme! Miihkali lähtee toiseen suuntaan juuri. Yritämme hämätä heidät toisaalle muidenkin vapaustaistelijoiden kanssa!” Rontti vastasi naiselle.
”Yrittäkää saada heidät räjäyttämään toinen sisäänkäynti!”
”TÄH? OLETKO IHAN SEKAISIN?”
”Mieluummin sekaisin, kuin ei hullu ollenkaan! TOIMIKAA!” Minni komensi vitsaillen.
”Kuitti! Vaikka ei ihan mielellään!” Rontti huokaisi ja sulki radiopuhelimensa. Vihreä kajo ja metalliosan lentäminen sivummalta sai Minnin liukumaan lattiaa pitkin avoimessa tilassa.
”TURBO!” Minni komensi.
”Sori…” hiirimies pahoitteli, kun juoksi hiirinaisen luokse. Punainen valo katon rajassa ja hälytysjärjestelmän aktivoituminen sai kaksikon nostamaan katseensa kattoon. Vinski ja hänen käsivarsillaan oleva Annikin saapui kaksikon luokse.
”Anni!” kaksikko henkäisi.
”Hän on tajuton, mutta hengissä!” Vinski raportoi, kun Minni kokeili hiirinaisen pulssin. Naishiiren vuotava haava tämän sääressä sai Minnin repäisemään Turbon punaisen huivin tämän kaulasta.
”HEI!”
”Ole hiljaa! Ilman kiristyssidettä hän vuotaa enemmän kuiviin, mitä on jo vuotanut!” Minni ärähti miehelle. Hiirinainen kietoi huivin naisen jalkaan kiinni. Tuskainen henkäisy karkasi hiirinaisen suusta.
”Reaktio… se toimii!” Minni kohautti harteitaan. Milva ja Moto juoksivat kanssa tilaan.
”Suunnitelma?” Milva kysyi hiirinaiselta. Aseiden lataukset heidän selkiensä takaa sai hiiret kääntymään. Joukko erinäisiä plutolaissotilaita ja rottia olivat kohdistaneet hyökkäysvalmiutensa hiiriä kohden.
”Yrittää pysyä hengissä?” Minni totesi.
”Loistava suunnitelma!” Milva pyöräytti silmiänsä. Räjähdys sivummalta sai hiiret ummistamaan silmänsä ja viholliset iskeytymään seiniä pitkin.
”Sitten menoksi!” Rontti komensi hiekkapölyn keskeltä. Hiirimiehen vierestä pärähti kolme tuttua moottoripyörää, jotka jätkät kutsuivat luokseen.
”Tuhotkaa heidät!” yksi plutolaisista ärähti. Laserit varjostivat hiirten nousua pyörien selkään.
”Nyt riittää kalapuikot!” Moto ärähti ja avasi moottoripyöränsä tykit. Harmaa jättiläinen nosti hieman moottoripyöränsä keulaa ja laukaisi ohjukset suoraan katon rajaan, murentaen suuret lohkareet vihollisen niskaan.
”Tännepäin!” Rontti vinkkasi päällään ja käänsi moottoripyöränsä tulosuuntaansa.
”Vinski?” Minni kysyi ja vilkaisi valkeaa hiirimiestä.
”Huolehdin Annista! Menoksi!” mies vastasi, kun aavisti naishiiren äänessä huolen.
”Ei kun HANAT…” Turbo aloitti.
”AUKII!” jätkät huusivat.

Yksi plutolainen toisen rottaklaanin edustajan avustuksella nosti isomman kivilohkareen niskastaan.
”Helvetin marsilaiset…” plutolainen ärähti hiljaa ja kaivoi pienen singon maasta yhden tajuttoman rotan kädestä.
”Hyvästi kenraali Minni…” plutolainen tähtäsi ja näki jo kaukaisuudessa ajavat marsilaiset. Plutolainen puri tiukasti hampaitaan yhteen ja haiseva yksilö laukaisi ohjuksen kohti hiiriä. Polttava kipu ja suuri voima sai Minnin iskeytymään Turbon selkää vasten. Hiirinaisen kypärä kolahti Turbon kypärää vasten. Naishiiri tunsi pulssinsa otsalohkossaan saakka ja miten tajunta vei mennessään.
”Minni!” Turbo pelästyi ja esti hännällään naishiirtä tippumasta kyydistään. Verivana jätti jälkensä maahan, kun kullanruskea hiirimies nosti rakkaansa eteensä istumaan.
”Minni… Minni!” Turbo yritti herätellä naista. Kuitenkin tuloksetta.
”Rontti! Minni sai osuman!” mies raportoi edessä ajavalle mentorilleen.
”Katsokaa ettei kaikki naiset saa iskua osakseen!” Rontti komensi vilkaisten Minniä Turbon sylissä.
”TÖRKEÄ YLEISTYS!” Milva ärisi ja kääntyi Motoa selkä selkää vasten. Harmaa hiirimies naurahti makeasti puolisonsa heitolle. Naishiiri latasi haulikkonsa ja tähtäsi kohti plutolaista. Tämä yritti tosin omin suunnitelmin saada hiirinaisen tieltään, joten kaksikon väliset laukaukset osuivat vain toisiinsa. Katonraja tärähti jokaisesta laukausten osumasta äänimuurin vuoksi.
”Selvä limapallo… halusit tehdä tämän vaikeasti!” Milva tokaisi ja vaihtoi aseensa patruunan.
”Pärjäätkö hani?” Moto kysyi.
”Paremmin, kuin nuo kaksi…” Milva naurahti ja väisti hieman sivulle kalasotilaan ohjusta. Nainen tähtäsi aseensa piipun osoittamaan katon rajaa. Ruskeaturkkinen Milva tiesi ettei katto sortuisi pelkästä yhdestä laukauksesta. Nainen silmäili katonrajaa ja nähdessään halkeaman nainen laukaisi aseensa. Kivipatsas ja raskaat luolan kattolaatat muurasivat vihollisen taakseen.
”Tuosta noin!” Milva naurahti voitonriemuisasti ja kääntyi takaisin ympäri.
”Loistava suoritus!” Moto kehui naista, joka hieroi miehen hartioita kevyesti.
”Perun puheeni!” Rontti naureskeli jonon ensimmäisenä.
”Syytä olisikin!” Milva vastasi ja siristi muiden kanssa silmiänsä, kun moottoripyörät saavuttivat Marsin maanpinnan.
”Jätetään heille jälkipoltto maistiaiset!” Turbo heitteli hiirikranaattia kädessään. Moto ja Vinskikin kaivoi omista jemmoistaan olevat hiirikranaatit. Kolmikko heitti ne maakuopan juurelle, joka räjäytti sisäänkäynnin lennättäen punaista hiekkaa osittain kaikkien niskaan.
”Sitten suunnaksi… Tulikiven sairaala!” Rontti nosti sormensa muka hirveän fiksuna.

Kuiva maku suussa, kuin hiekkapaperia nielisi ja kirkkaat valot sai hiirinaisen ummistamaan silmiään tiukemmin. Jostain lähettyviltä nainen kuuli miten, monitorin tasainen piippaus laski hiirinaisen sykettä. Hiljalleen ruskeaturkkinen naishiiri sai näkökenttänsä auki. Hän oli puolipystyssä olevassa asennossa. Nenässä haittaavat happiviikset nainen riuhtaisi irti kasvoiltaan. Puoliksi sängynpäällä nukkuva hiirimies sai naisen huomion. Valkea marsilainen oli kietonut vahvat kädet tyynykseen. Anni nielaisi pienesti ja hymyili lohdullisesti.
”Vinski…” nainen kuiskasi ja silitti tämän päälakea kämmenellään hellästi. Hiirimies vain ynähti unissaan ja käänsi kasvojensa suunnan Annista poispäin. Naisen liikkuessa pienesti, sormessa oleva sormipulssioksimetri irtosi ja sai laitteen huutamaan tasaista viivaa. Anni ei etsimisestään huolimatta löytänyt mittaria ja sai sairaanhoitajan kiiruhtamaan huoneeseen. Vinski ampaisi tässä vaiheessa kahdelle jalalleen valppaana, vaikka silmin oli juuri herännyt.
”MITÄ? Mitä tapahtui?” mieshiiri pyöri levottomana ympyrää ja keskitti hetken pyörittyään fokuksensa Anniin. Hiirinainen hymyili hellästi miehelle, joka meinasi tippua polvilleen.
”Anni…” mies kuiskasi ja asteli varovaisesti takaisin sängyn luokse.
”Hei rakas…” nainen vastasi ja vilkaisi nopeasti hoitajaa, joka laittoi mittarin takaisin hänen sormeensa.
”Autanko näiden kanssa?” hoitaja kysyi Annin kaulalla roikkuvista happiviiksistä.
”En tarvitse niitä…” Anni vastasi. Hoitaja nyökkäsi ja nosti happiviikset naisen kaulalta pois.
”Kaikki muuten hyvin?” hoitaja painoi kevyesti kätensä hiirinaisen olalle. Anni nyökkäsi hyväksyvästi ja käänsi rakkaudentäyteisen katseensa Vinskiin.
”Jätänkin teidät kaksin!” hoitaja naurahti pienesti ja poistui huoneesta. Vinski syöksyi sängynlaidalle istumaan ja tarrasi naisen käsistä kiinni.
”Luulin menettäväni sinut!”
”Mutta et menettänyt… pelastit minut… mutta miten?”
”Rontti ilmoitti meille… tai ilmoitti Minnin olevan tehtävällä… meillä vain kesti hetki saapua. Olimme juuri palanneet Maasta takaisin ja… Anni… olen pahoillani, että jouduit odottamaan niin pitkään… kuusi vuotta oikeastaan!” Vinski luimisteli korviansa. Anni vapautti toisen kätensä mieshiiren otteesta ja silitti tämän poskea.
”Rakas… kun jouduin Masin vuoksi vangiksi. En koskaan kadottanut uskoani siihen ettetkö palaisi… palaisi minun luokseni… pelastamaan minua…”
”Anni?” Vinski tunsi epävarmuutensa hiipivän mielessään.
”Kuusi vuotta vankina on pitkä aika… sinä aikana näin ja koin paljon. Masin imperiumi hajosi pala kerrallaan, jonka vuoksi Masi riisti hengen itseltään seotessaan kokonaan. Kukaan ei johtanut vihollisleiriä… minua pahoinpideltiin, koska tiesin kuuleman mukaan jotain Vastarinnan johtajan salaisuuksia…”
”Mutta ethän sää.. tai eihän Rontti…”
”Kerro salaisuuksiaan kenellekään… vihollinen vain luuli niin, josta jouduin vain maksamaan…”
”Perkele! Jouduit Rontin vuoksi vain hakatuksi!” Vinski puri hammastaan.

Anni puolestaan pyöritteli päätään kieltävästi.
”Tämä ei ole Vinski kenenkään syy! Vihollinen ei ollut omasta tehtävästään kartalla ja riittävästä tiedosta… se, että he kidnappaavat mekaanikon ei johtanut heitä mihinkään!”
”Mutta Rontti!”
”Rontti on Rontti… ei se ole hänen syynsä, että vihollinen ei tee pohjatyötänsä kunnolla!”
”Mutta sinua hakattiin… pahoinpideltiin… olisit… olisit voinut kuolla!” Vinski älähti ja pyörähti huoneessa levottomasti ympäri.
”Ja nyt olen sinun luonasi… pienellä viiveellä, mutta olen luonasi. Elossa!” Anni henkäisi rakastuneena.
”Miten voit olla noin järjissäsi? Etkö pelkää?”
”Tulen varmasti pelkäämään… ja näkemään painajaisia pitkään, mutta luotan tukeesi! Mikäli olet vain valmis siihen?” Anni laski hieman korviansa. Vinski huokaisi ja istui takaisin naisen sängynlaidalle.
”Anni… vaikka tiedän olevani jokaisen naisen mieleen ja saatan ehkä osoittaa kiinnostustani moneenkin naiseen…” Vinski empi hieroen samalla niskaansa. Anni naurahti pienesti valkean marsilaisen selityksille, mutta antoi tämän kasata ajatuksiaan.
”Mutta… en ole rakastanut ketään koskaan samalla tavalla, kuin sinua,” Vinski katsoi hiirinaisen kirkkaan sinisiin silmiin. Anni nielaisi nopeasti. Kyyneleet kimmelsivät hänen silmissään. Valkea hiirimies oli tunnettu egostaan ja naistenmies taidoistaan. Hän ei varmasti kenellekään ollut myöntänyt rakkauttaan. Miehen kirkkaan punaisista silmistä näki, miten mies tarkoitti joka sanaansa.
”Vinski… minäkin rakastan sinua… olen aina rakastanut! Jopa silloin, kun et ole huomannut minua,” Anni kohautti varovaisesti harteitaan.
”Silloin, kun… oletko rakastanut minua teini-iästä saakka?”
”Olen…” Anni hymyili miehelle.
”Joten joudunko odottamaan suudelmaasi vielä pitkään, vai otanko vuoronumeron?” naishiiri vitsaili ja sai valkean marsilaisen leveästi hymyilemään. Vinski nosti sormellaan varovasti naisen leukaa ja painoi pitkän rakastavan suudelman naishiiren suulle. Se kesti tovin ja Anni oli, kuin sulaa vahaa miehen otteessa. Vaikka kaksikon rakkaus oli mitä oli… tunsivat he silti kuuluvansa toisilleen.
”Anni…” Vinski empi uudemman kerran ja sai suudelmasta toipuvan hiirinaisen vilkaisemaan miestä huolestuneena.
”Vaikka… vaikka suhteemme on ollut mitä ollut… niin…”
”Niin mitä?”
”Tämä on hulluinta mitä olen ehkä koskaan tehnyt… mutta päätin jo kauan sitten, kun olit jo kadonnut… että,” Vinski epäröi ja nousi seisomaan. Annin katse oli surkea. Hän ei oikein tiennyt mitä odottaa. Vinski kaivoi taskuaan ja löysi pienen valkean liinan. Hän oli pitänyt rakkaimpia esineitä lähellään. Hiirimies kääntyi ympäri ja ojensi valkean liinan naiselle. Anni katsoi ihmeissään ensin liinaa, jonka jälkeen Vinskiä. Valkea hiirimies nielaisi vaikeana, kun Anni nosti liinan miehen kädestä.
”Avaa se… ehkä sitten saan sanat suuhuni…” Vinski heilautti kättään. Anni vilkaisi nopeasti Vinskiä ennen, kuin avasi kääreen. Hiirinainen henkäisi ihastuneena, kun kultaiseen sormukseen oli upotettuna iso ametisti. Sormuksen kummallekin ulkoreunalle oli upotettu riveihin pieniä Marsin punatimantteja.
”Vinski?” Anni kysyi hämmentyneenä.
”Anni… tai Harley Cecilia Omalié… Tu-… tuletko vaimokseni?” mies sai kakaistua.
”Vinski… mää…” Anni ojensi sormuksen takaisin omistajalleen. Vinski oletti heti naisen eleen kielteiseksi ja otti sormuksen vastaan naiselta surullisena. Miehen häntäkin lepäsi apeana vain maata pitkin.
”Kyllä…” nainen henkäisi ja sai Vinskin nostamaan katseensa.
”Sää?”
”Mää suostun…” nainen henkäisi itkuisena, mutta kuitenkin naurahti vielä samalla, kun Vinski yritti sisäistää naisen vastauksen. Vinski naurahti epäuskoisena ja istui takaisin sängynlaidalle. Hiirimies nappasi sormuksen käsiinsä ja pujotti sen hiirinaisen sormeen.
”Se on kaunis…” Anni henkäisi.
”Se on ainoa muisto isoäidistäni… sain sen äidiltäni aikoinaan…” Vinski selitti.
”Mutta… entä… entä sinun sormuksesi?” naishiiri kysyi. Vinski nosti päättäväisenä sormensa ja kaivoi toista farkkunsa taskua.
”Tässä…” mieshiiri naurahti ja avasi toisen samanlaisen liinan. Peruskultainen sormus kimmelsi kattovalojen alla. Kuitenkin sormuksen pinnasta näki hiomajäljen ja Anni tiesi senkin olevan ikää nähnyt. Anni otti sormuksen miehen kämmeneltä, joka ojensi vasemman kätensä naisen otteeseen. Hiljalleen hiirinainen pujotti sormuksen miehen sormeen. Lopuksi hiirimies puristi naisen kättä hellästi ja suuteli tätä uudemman kerran pitkään.

Kihlautumisensa jälkeen Vinski kävi sammuttamassa kattovalot. Ne oli jätetty päälle Annin aluksi olevan epävakaan tilan vuoksi. Hiirimies oli hellinyt naista kainalonsa turvissa. He olivat nukahtaneet toistensa syleilyyn loppuyöksi. Vinski oli viettänyt tiiviisti aikaansa Annin kanssa. Niin paljon ettei juuri ollut veikkojansa nähnyt. Hiirimies oli käynyt ainoastaan tukikohdalla peseytymässä, mutta ei ollut veikkoihinsa edes törmännyt. Turbon moottoripyörä oli ainakin uupunut tallista, kun mies oli käynyt kääntymässä. Ei sen puoleen. Motokin oli kadonnut johonkin. Sateet rapisivat ajoittain sairaalan peltisiin ikkunalautoihin. Kaksikko tutki sairaalan ikkunoista, miten aluksia saapui takaisin Marsin maanpinnalle. Pariskunta oli epäillyt, että alukset kuljettivat suuria jäälohkareita toiminnassa oleviin tulivuoriin, jotka nostivat raskaat vesisadepilvet Marsin taivaalle. Annin toipuminen jatkui pitkään sairaalassa ennen, kuin tämä sai luvan kotiutua kihlattunsa kanssa. Anni varasi painonsa oikealle jalalle varoen vasenta jalkaansa. Sääressä ollut avohaava oli korjattu leikkauksella ja toistaiseksi lihasrepeämän vuoksi ei saanut varata jalalle painoa. Vinski asteli suihkutilasta kuivaten yläruumistaan pienellä pyyhkeellä. Isomman pyyhkeen mies oli kietonut lanteidensa ympärille.
”Sairaalan henkilökunta ei varmasti pidä siitä, että käytät suihkua omiin tarpeisiisi!” Anni hymyili ohimennen miehelle. Vinski heitti pikku pyyhkeensä sängylle.
”Sinulla oli varattu kahdeksan suihkukertaa, josta yksi jäi käyttämättä… onko siis väliä, että minä käytän sen?” Vinski henkäisi naisen korvaan. Hän kietoi kätensä naisen lanteiden ympärille ja painoi itsensä tiukasti hiirinaiseen kiinni.
”Etkö malta odottaa hääyöhön?”
”Onko sinun pakko olla noin perinteinen?”
”Hääyö on jokaisen marsilaisparin ensimmäinen kerta Marsissa… se on portti kuitenkin lasten hankintaan,” Anni vinkkasi silmäänsä. Vinski irrotti otteensa naisesta ja astui tämän viereen nojaten sängynlaitaan, kun hiirinainen pakkasi tavaroitaan. Anni vilkaisi sivusilmällään ja virnuillen hiirimiestä.
”Uskotko tosiaan, että esimerkiksi Minni ja Turbo ovat kunnioittaneet tuota marsilaista perinnettä? Moto ja Milva kenties ovatkin…”
”Miksi epäilet juuri Minniä ja Turboa?”
”Usko rakas… sormeilua on harrastettu useinkin,” Vinski pyöritteli päätään ja kääntyi nojatakseen sängynlaitaan.
”Sormeilu ei varsinaisesti ole kiellettyä… tutustumista omaan puolisoon on ok, mutta seksi…”
”Seksi on kiellettyä ennen avioliittoa?”
”Ei varsinaisesti… esiaviollista toimintaa vanhemmat marsilaiset ei vain katso hyvällä… tai oikeastaan kukaan kansalainen… en edes tiedä mitä siitä seuraa, jos parin saa kiinni esiaviollisesta toiminnasta?”
”Eli meillä on mahdollisuus?” Vinski vinkkasi silmäänsä.
”Saat odottaa avioyöhön!” nainen puristi miehen poskia sormiensa välissä.
”Kai se on pakko hyväksyä…” Vinski mutisi suu edelleen mutrussa. Anni hymyili miehelle ja painoi suudelman miehen suulle.
”Rakas…” Vinski kuiskasi, kun nainen vapautti otteensa miehestä.
”Oletko valmis?” Vinski jatkoi.
”Olen… puetko päällesi vai lähdetkö pelkissä pyyhkeissä?” Anni kysyi.
”Haittaisiko se sinua?”
”Minua ei… sairaalaa kenties, jos viet heidän pyyhkeensä,” Anni hymyili miehelle ja sulki kassinsa. Vinski heilautti naureskellen kättään ja rupesi pukeutumaan. Ollessaan valmis mies nosti naisen kassin kantoonsa, kun tämä klenkkasi keppiensä kanssa miehen perässä.

Ulos päästyään, Anni vinkkasi Vinskille kepillään. Vinski kurtisti kulmiansa. Minni vilkaisi naureskellen Turboa, kunnes pariskunnan huomio kiinnittyi toiseen marsilaiseen pariskuntaan.
”Anni ja Vinski?” Turbo kysyi ja ohjasi kumppaninsa kaksikon luokse. Anni henkäisi pelokkaana, kun näki musta hiuksisen ystävänsä oikean käden lepäävän tummansinisessä kantoliinassa.
”Minni?” Anni kysyi ja asteli tämän luokse.
”Mitä sinulle on tapahtunut?” hiirinainen henkäisi ja sai musta hiuksisen kenraalin naureskelemaan.
”Pieni haaveri pelastusoperaatiosi aikana,” Minni vastasi vilkaisten Turboa.
”Ei pahemmin käynyt?” Vinski kysyi varovaisesti.
”Ohjus osui suoraan olkapäähäni… tehden vain syvän haavan ja iskien olkapään sijoiltaan… joten enköhän hengissä selviä!” Minni naureskeli.
”Kamalaa…”
”No kipeäähän se teki… mutta nivelsiteiden vuoksi tulin vain tarkastuskäynnille… etteivät ne löysty liiaksi,” Minni selitti.
”Yksikin sijoiltaan meno voi tehdä sen…” Anni vastasi naiselle, joka nyökytteli.
”Niin voikin… siksi olkapäätä tutkitaan nyt tarkkaan,” Minni lohdutti naista.
”Mitäs te?” Turbo kysyi ja pariskunta vilkaisi toisiaan hymyillen.
”Kotiutuminen!” Anni kohautti harteitaan.
”Ihan tosi?” Minni kysyi ilahtuneena.
”Mahtavaa… oli jo aikakin saada sinut takaisin,” Turbo innostui.
”En ole kuitenkaan työkunnossa vielä toviin,” Anni tarkensi ja sai mieshiiren nauramaan.
”On meillä muutakin asiaa ja haluttiin kertoa teille jokaiselle ihan omanaan… joten luotamme siihen ettette kerro tätä eteenpäin,” Vinski panikoi hieman, mutta Annin painautuessa kainaloonsa rauhoittui hän hieman. Minni ja Turbo vilkaisi nopeasti toisiaan.
”Onko tämä vakavaa?” Turbo osoitti etusormellaan kaksikkoa.
”On…” Anni ja Vinski vastasivat yhteen ääneen.
”Kertokaa!” Minni kehotti kaksikkoa. Anni ojensi nimettömänsä naishiirtä kohden.
”Me mennään naimisiin!”
”MITÄ?!” pariskunta huudahti yhteen ääneen. Anni naurahti lempeästi ja vilkaisi Vinskiä, joka suukotti tämän ohimoa.
”No? Järkytyittekö?”
”Lievästi!” Turbo komensi ja tunsi iskun vatsan seudullaan.
”Turbo…” Minni kuiskasi. Anni kohautti kulmaansa kysyvästi.
”Tämä on mahtavaa! Onneksi olkoon!” Minni henkäisi ja otti askeleen lähemmäksi ystäväänsä halatakseen tätä tiukasti yhdellä kädellään.
”Kiitos… oudolta tämä vielä tuntuu, mutta oikealle!” Anni vastasi ja irrottautui ystävänsä otteesta.
”Sää teit sen!” Turbo kaappasi Vinskin otteeseensa ja onnitteli tätä omalla tavallaan. Päästyään irti veikkansa otteesta Turbo suukotti Annin päälakea ja halasi tätä lempeästi sekä pitkään. Vinskin puolestaan löytäessään itsensä kenraalittaren halauksesta, joka suukotti miehen poskea. Valkea marsilainen punastui kevyesti.
”Milloin meinasit Motolle ja Milvalle kertoa?” Minni kysyi ja irrottautui Vinskin otteesta.
”Heti kun löydämme heidät…” Vinski kohautti harteitaan.
”Kerromme kaikille… ei se kuitenkaan salaisuus ole,” Anni hymyili Vinskille lempeästi. Minni ja Turbo nyökyttelivät hyväntuulisina kaksikon valinnalle. Tovin he ehtivät vaihtaa muitakin kuulumisia, ennen kuin Minnin ja Turbon oli jatkettava matkaa. Tai oikeastaan kenraalin. Hänellähän lääkärinaika olkapäästään oli.

Avaimen kilinä oven lukkoon sai hiirinaisen tuuppaamaan oven auki. Pölykerros leijaili kaksikon naamaa vasten ja sai kummatkin pärskimään. Isompi kaksio oli hieman tunkkainen ja sai hiirinaisen repäisemään kiinni olleet verhot auki.
”Pölyisempi kuin muistin,” Milva naureskeli ja avasi pienen parvekkeen ovea.
”Mutta sitäkin rakkaampi. Vai miten se meni silloin, kun hankimme tämän?” Moto naureskeli ja pyyhki sormiensa päästä pölykerrosta.
”Niin… vaatii hieman siivoamista… ja pintamateriaalien uusimista,” naishiiri osoitti miehen ohitse. Naisen maapähkinän väriset hiukset ylsivät letitettyinäkin hiirinaisen takapuolen päälle. Moto katsahti naisen osoittamaan suuntaan. Seinässä oli suurempi halkeama ja osa ruokakaapin hyllystä oli tullut alas. Olisi siis vain ajankysymys, koska koko kaapisto tulisi alas paikoiltaan seinän pettäessä alta. Moto asteli keittiön puolelle ja heilautti kädellään kaappia. Punainen Marsin tiili rapisi vain kaapin takaa lattialle. Hiirimies käänteli kaappia kummankin käden välissä hetken ja nosti sen jopa kevyesti pois paikoiltaan.
”Vaatii ehkä enemmänkin, kuin pientä pintaremonttia…” Moto huokaisi. Milva laski aavistuksen korviansa. Asunto oli heidän yhteinen ja ensimmäinen. Siinä oli paljon tunnearvoa ja muistoja heidän yhteiselostaan. Asunto oli kohdannut suurimmat riidat ja anteeksiannot, ilot ja surut. Milva halasi itseänsä lohduttavasti. Moto kolautti kaapin lattiatasolle ja sai hiirinaisen huomion. Ruskeaturkkisen hiirinaisen oikea käsivarsi oli kokonaan ison tatuoinnin peitossa. Moton äiti oli aikoinaan hieman vanhojen tapojen omaavana kavahtanut hiirinaisen ulkomuotoa. Mutta eipä tällä ollut nokan koputtelua. Hänelle tärkeintä oli oman poikansa onni ja tutustuttuaan Milvaan oli hiirinainen leppynyt ennestään. Kaksikko tuli erittäin hyvin toimeen keskenään ja yhteiseen viestittelyyn ei tarvittu edes Motoa välikädeksi. Joskus Milva tiesi enemmän Moton äidin kuulumisia, kuin hiirimies itse.
”Kaikki hyvin?” Moto herätti naisen ajatuksistaan.
”Taidamme tarvita uuden kodin… ei tämä ole paikka johon haluan yhteisen tulevaisuutemme sijoittaa,” Milva vastasi apeana.
”Yhteisen tulevaisuutemme?” Moto epäili. Milva huokaisi syvään.
”Niin… perheen perustamista, avioitumista… mitä näitä marsilaisia kulttuurillisia juttuja vielä on…” Milva empi hieman ja kohautti harteitaan. Moto vilkaisi apeana sivulle.
”Milva… haluatko edelleen perheen? Kanssani?”
”Viimeksi, kun olimme tässä tilanteessa… niin voin myöntää, että en halunnut edes kuulla asian mainittavuudesta mitään. Se riita vaivaa minua edelleenkin…”
”Milva…”
”Sanoin sinulle asioita, joita kadun todella paljon. Olet paljon enemmän, kuin ne haukkumat mitä päästin suustani.”
”En minäkään ihan asiallinen tainnut olla… se mitä totesin äitiydestäsi… en tarkoittanut sitä.”
”Kaiken sen riidan päätteeksi vielä katosit… toiselle planeetalle ja useammaksi vuodeksi,” Milva laski korviansa ja painoi surkean katseensa maahan. Moto nosti hiirinaisen leukaa varovasti metallisen käden sormillaan.
”Mutta palasin… sinun luoksesi…”
”Ja olen siitä enemmän, kuin kiitollinen. Moto… olen niin pahoillani. Kaikesta…”
”Samoin rakas… sinusta tulee vielä hyvä äiti… meidän lapsillemme. Jos vain kelpaan isäehdokkaaksi vielä?” Moto naurahti kysymyksensä ja sai Milvankin paremmalle tuulelle.
”En olisi tullut tänne saakka kanssasi, jos en haluaisi sinua elämääni…” Milva tokaisi pieni virne kasvoillaan.

Moton rakastunut ilme kertoi hiirinaiselle paljon. Moton lempeys, kiltteys, empaattisuus oli aikoinaan vetänyt naista puoleensa. Harmaa hiirimies oli kookas ja myös peloton. Hän oli monta kertaa auttanut jääräpäisen Milvan pulasta, mutta herramiehen eleistä huolimatta ei ollut saanut hiirinaista lämpiämään aluksi ollenkaan. Vasta, kun Moto itse joutui sairaalaan katkaistuaan pelastusoperaatiollaan jalkansa neljästä eri kohdasta, oli hiirinainen tullut henkilökohtaisesti kiittämään häntä sairaalaan. Kipinät olivat lennelleet kaksikon välillä ja piakkoin rakkaus roihahtanut liekkeihinsä. Milva oli pelkkää tulta ja tappuraa. Tunteet saattoivat räjähtää, kuin pienempikin hiirikranaatti ja usein naishiiri kiukutteli Minnillekin. Naishiiret olivat olleet parhaat ystävät siitä asti, kun Minni oli saapunut Tulikiveen varhaisteiniässä. Moto oli muutaman kerran kuullut miten hiirinaiset olivat ottaneet yhteen, jolloin Turbo ja Moto saivat olla rauhanturvaajia naisten välissä. Milva huokaisi syvään ja katsoi asunnon kuntoa uudemman kerran.
”Pitäisiköhän meidän siivota täällä?” hiirinainen kysyi ja hieroi ohimennen miehensä vatsanseutua.
”Pitäisi… jotta voimme edes sen hetken aikaa asua täällä. Kunnes löydän perheellemme uuden kodin,” Moto hieroi naisen olkapäitä seisten tämän takana. Milva vilkaisi hymy kasvoillaan miestään.
”Meillä ei ole perhettä vielä… tiedät Marsin kulttuurin…”
”Tiedän… ensin avioliitto, sitten vasta…” Moto nolosteli ja sai hiirinaisen naureskelemaan.
”Seksi?” nainen kysyi ja kääntyi Motoa kohden. Hiirimies punastui voimakkaasti. Ruskeaturkkinen hiirinainen asteli miehensä luokse ja painoi kuononpäänsä miehen kuonoa vasten.
”Meillä on aikamme rakas… myös seksin… ja tutustuminen sitä kautta, tutustumme uudelleen toisiimme,” nainen vastasi miehelle.
”Olet oikeassa hunajakuono…” Moto helli naista ja sai tämän suutelemaan hiirimiestä äkisti ja pitkään.
”Muistit vielä…” nainen henkäisi ihastuneena.
”Miten voisin sinun söpöimmän lempinimesi unohtaa?” Moto kohautti harteitaan ja sai hiirinaisen nauramaan.
”Et kai mitenkään,” Milva totesi silmät kiiluen. Moto suukotti naisen poskea ja rupesi etsimään siivoustarvikkeita.
”Mistäs aloitetaan?” hiirinainen kysyi ja nosti mustan pitkähihaisensa yltään.
”Makuuhuoneesta?”
”Moto!”
”En tarkoittanut sitä… vaan sitä, että kai meidän pitää päästä nukkumaan jossain vaiheessa. Joten siksi olisi kai hyvä, jos huone olisi siisti ennen sitä?” Moto panikoi hiukan. Milva hieroi leukaansa mietteliäänä.
”Olet oikeassa. Jos makuuhuone on viimeinen niin emme jaksa siivota sitä, kun meidän pitäisi käydä nukkumaan!” Milva tokaisi.
”Aivan niin muru!” Moto nyökytteli.

Milva virnuili vain miehen ohitse kävellessään kohti makuuhuonetta. Hiirinainen repi vanhoja lakanoita irti, kun Moto etsi rikkaimuria. Kaksikolla ei ollut pesupaikkaa, jossa vanhat lakanat olisi voinut pestä. Moto kuitenkin lupasi viedä vanhat lakanat pesuun tukikohdalle seuraavana päivänä. Milva oli luvannut lähteä Minnin kanssa ostoksille ja viettämään vapaapäiväänsä. Plutolaiset olivat vetäytyneet Tulikiven ytimestä ja Annin pelastusoperaatiolla joukko oli arvioinut, että kyse oli ollut varmasti viimeisistä plutolaisista mitä siinä kaupungissa oli enää näkyvissä. Hiljalleen kaupunki alkoi elävöitymään ja kaupat uskaltautuivat avaamaan oviaan. Milva konttasi lattiatasolla pyyhkiessään puisen yöpöydän laatikostoja pienellä pyyhkeellä. Nainen selasi papereita, joita oli laatikosta löytänyt.
”Tarvitsetko 8-vuotta vanhoja papereita?” nainen kysyi. Moto istui sängyn toisella puolella lattialla ja ojensi kättään. Moto selasi papereita.
”En luultavasti… mutta nämä pitää hävittää tukikohdalla. Näissä on sotilastietonumeroitani,” Moto totesi ja laittoi pinon sellaiseen paikkaan mikä piti viedä toisaalle. Milva kaivoi laatikkoa ja kolahdus sen takanurkkaan sai naishiiren kurtistamaan kulmiansa. Nainen otti pienen rasian käteensä ja katsoi mietteliäänä eteensä.
”Moto?”
”Niin?”
”Mikä tämä on?” hiirinainen kysyi polvistuen lattiatasolle ja painoi yläruumiinsa roikkumaan sängyn päälle. Nainen pyöritteli pientä pyöreää ja samettista rasiaa kädessään. Moto vilkaisi naista ja sai hiirimiehen silmän laajenemaan tummansinisestä rasiasta.
”Ai tuo… se… se oli vain sellainen mitä en…” Moto empi ja pyöritteli päätään yrittäen keskittyä omiin siivouksiinsa. Milva kohautti kulmaansa miehelle ja yritti tutkia rasian sisältöä. Moto katsahti naista ja heitti tavarat sylistään. Mies heittäytyi osittain sängynpäälle yrittäen saada naisen käsistä rasian. Kuitenkin samalla sekunnilla Milva ponkaisi seisomaan.
”Milva… kiltti!” mies anoi vatsallaan sängyn päällä.
”Haluan tietää mitä täällä on…” nainen naurahti ja piilotti rasian käsiensä suojaan.
”Usko se ei… ole…” mies jatkoi, kun hiirinainen sai avattua rasian. Moto iski päänsä sängynpatjaan.
”Voi Moto…” nainen henkäisi ihastuneena. Rasiassa oli kaksi kultaista sormusta. Toinen oli sirompi toiseen verrattuna ja sen keskellä oli yksi ainoa timantti. Toisessa sormuksessa oli vahvat kaiverrukset sormuksen pituussuunnan mukaan. Moto nojasi toiseen käteensä Milvan vain edelleen ihaillessa sormuksia. Hiirinainen peruutti sängylle ja istuutui alas. Moto hieroi naisen selkää hellästi.
”Minun piti kosia sinua sinä iltana, kun saimme riidan aikaiseksi kaikesta muusta… jätin hääaikeet hetkeksi, koska en tiennyt mihin suuntaan suhteemme oli menossa,” Moto aloitti selittämään.
”Sää halusit naimisiin mun kanssa?” Milva kysyi. Moto nousi vatsaltaan ylös ja käveli sängyn toiselle puolelle istuakseen naisen viereen.
”Halusin… haluan edelleen,” Moto vastasi. Milva vilkaisi Motoa nopeasti ja ojensi rasian miehelle. Moto laski hieman korviansa ja tunsi miten Milva istui lähemmäksi tätä.
”Mitä, jos sää tekisit sen nyt?” Milva kysyi lähellä harmaan hiirimiehen kasvoja.
”Nyt? Kaiken siivouksen keskellä?” Moto ihmetteli. Milva nauroi lempeästi ja nosti kuitenkin rakastuneen katseensa mieheen.
”Haluan… katsos… se on ihan sama missä olemme, miten kosit minua. Rakastan sinua kaikesta huolimatta! Tämä koti on kuitenkin yksi rakkautemme tyyssija. Paikka jossa saamme olla omia itseämme…” nainen silitti miehen poskea. Moto heltyi ja suukotti naishiiren nenänpäätä.
”Hyvä on…” Moto kohautti harteitaan päättäväisenä ja nousi seisomaan. Hiirimies polvistui naisen eteen ja näki miten naisen silmille kerääntyi kyyneleitä.
”Milva… Aurora Felicia Stynér… äitini tulee lankoja pitkin tämän vuoksi, mutta…” mies aloitti. Milva naurahti lempeästi, kun Moto tarrasi hänen kädestään.
”Tuletko vaimokseni?” Moto kysyi. Milva henkäisi syvään.
”Kyllä…” nainen vastasi. Moto pujotti sormuksen hiirinaisen sormeen. Milva ei voinut uskoa tapahtumaa todeksi ja hyökkäsi hiirimiehen kaulaan kaataen kaksikon maahan. Naishiiri suuteli miestä pitkään, Moton kietoessa kätensä naisen ympärille.
”Se oli vauhdikas vastaus,” hiirimies totesi maatessaan pölyjen keskellä.
”Hei… kerran marsilainen mies vain kosii!” Milva heilautti kättään maatessaan hiirimiehen yllä.
”Totta!” hiirimies naureskeli ja suukotteli muutaman kerran vielä naisen kanssa.

Seuraavana aamuna Moto saattoi Milvaa tukikohdalle. Minnillä ja Turbolla ei ollut vielä omaa kotia, joten he majoittuivat kenraalin omassa huoneessa. Milva törmäsi Vinskiin ja Anniin ulkosalla.
”Siinähän te olette… olemme miettineet päämme puhki, että mistä tavoitamme teidät!” Vinski levitteli käsiään istuessaan ulkokalusteen pöydällä. Anni puolestaan hieroi kipeää jalkaansa varoen, naisen keppien nojatessa samaisen penkin istuin osaan.
”Tai sinä pohdit pääsi puhki,” Anni tarkensi ja sai toisen ruskeaturkkisen hiirinaisen naurahtamaan. Milva oli enemmän mahonginruskea väriltään, siinä missä Anni oli vaaleanruskea väriltään.
”Olimme asunnollamme… kukaan ei ollut käynyt siivoamassa sitä vuosiin.”
”Eihän? Miten nyt niin on sattunut käymään?” Anni naureskeli.
”En ymmärrä. Minnikin viettää aikansa vain täällä. Luulisi olevan aikaa auttaa kaveria!” Milva henkäisi muka loukkaantuneena ja sai ystävykset nauramaan. Moto asteli kanssa kolmikon luokse ja kietoi kätensä hiirinaisen ympärille. Milva hymyili lempeästi miehelle.
”Onko jotain tapahtunut, jos kerran etsitte meitä eilen?” Moto kysyi.
”Itse asiassa… on!” Vinski epäröi hetken ja vilkaisi Annia. Moto ja Milva vilkaisivat toisiaan.
”No?” Milva kysyi mielenkiintoisena.
”Me mentiin kihloihin…” Anni esitteli sormeansa kaksikolle.
”TÄH?” he innostuivat ja astelivat lähemmäksi. Milva ihasteli Annin sormusta ja halasi tätä tiukasti.
”Onneksi olkoon… ihan mahtava uutinen!” Milva innosteli.
”Milloin sää olet naimisiin halunnut?” Moto kysyi Vinskiltä, kun oli ensin onnitellut tätä.
”Silloin, kun löysin elämäni rakkauden,” Vinski osoitti Annia, joka hymyili lempeästi hiirimiehelle. Minni ja Turbokin asteli ystäviensä luokse.
”Nää menee naimisiin!” Milva ilakoi musta hiuksiselle ystävälleen.
”Tiedän…” Minni naurahti hieroen kättään. Oikea käsi oli edelleen tuettuna kantoliinaan.
”Ai tiedät?” Milva kurtisti kulmiansa.
”Me nähtiin Minni ja Turbo eilen sairaalalla… Vannotimme heitä, etteivät kertoisi asiaa eteenpäin… Siksi he tietävät,” Anni selitti.
”Aaaaaa no sitten,” Milva henkäisi.
”Hyvä kun te tulitte. Saamme mekin Milvan kanssa kertoa teille meidän uutisemme!” Moto muistutti tuoretta kihlattuaan. Milva hymyili ovelasti ja hyppeli kevyin askelin miehen luokse.
”Mitäs tää nyt on?” Turbo kysyi hämmentyneenä ja vilkaisi tyttöystäväänsä.

Minni kohautti olkiansa ja tunsi vihlaisun toisessa olkapäässään. Nainen puri hammastaan ja tuki vasemmalla kädellään olkapäätään.
”Olehan varovainen rakas…” Turbo totesi hieroen naisen selkää.
”Yritän…” Minni huokaisi. Miihkali ajoi kanssa tukikohdan porteista sisään ja pysähtyi enonsa viereen.
”Miten menee?” nuorukainen kysyi.
”Hyvä, kun tulit… meillä on Milvan kanssa ilmoitus asia,” Moto iski nuorukaista selkään.
”Mahtavaa!” Miihkali tokaisi ja nosti moottoripyöräkypäränsä otsalleen. Harmaa hiirimies huokaisi syvään ja katsoi Milvaa, joka tihkui onnesta.
”Me…” Moto empi ja vilkaisi Milvaa. Hän haki selkeästi tukea hiirinaisesta.
”Me mennään kanssa naimisiin!” Milva huudahti Moton yli.
”MITÄ?” jokainen huudahti.
”Ihan mahtavaa!” Miihkali hihkui ja nousi onnitellakseen enoansa. Jokainen muu katsoi hieman hämmentyneenä toisiaan.
”Kiitos lämpimästä vastaanotosta kaverit!” Milva levitteli käsiään.
”Emme sitä… anteeksi…” Minni pyöritteli päätään ja asteli ystävänsä luokse. Annikin nousi vaivoin seisomaan ja onnitteli kenraalittaren jälkeen ystävänsä. Tai jokainen onnitteli puolin ja toisin toisensa.
”Onko tämä joku suunniteltu juttu, kun te kummatkin olette menneet parin päivän sisään kihloihin?” Turbo kysyi hämmentyneenä saaden Vinskin ja Moton nauramaan.
”Siis meneekö joku toinenkin naimisiin?” Miihkali kysyi hämmentyneenä. Turbo osoitti valkeaa veikkaansa.
”Vinski ja Anni!”
”Sinä?” Miihkali älähti.
”Kyllä…” Vinski levitteli käsiään ja nappasi nuorukaisesta otteen, kun tämä hypähti onnitellakseen tätä tiukasti halaamalla.
”Te suunnittelitte tämän! Jätitte minut vain ulkopuolelle!” Turbo puristi kädet eteensä.
”No siinä on tilaisuutesi… sen kun kosit menemään!” Moto nappasi Turbon hellästi kainaloonsa, kun naishiiri ihasteli ystäviensä sormuksia. Turbo huokaisi syvään ja vapautti kätensä haroakseen hiuksiaan.
”Se aika ei ole vielä…” mieshiiri vastasi.
”Milloin sitten? Mää kosin Annia sairaalassa…” Vinski ihmetteli.
”Ja minä kaaoksessa olevassa makuuhuoneessa,” Moto pyöräytti silmäänsä.
”Eli ei se paikkaa katso…” Miihkali levitteli käsiään.
”En tiedä vielä… mutta ei vielä,” Turbo totesi ja sai kolmikon nyökkäämään.
”Se aika tulee vielä veikka. Minun piti oikeasti kosia Milvaa ennen, kuin meidät lauottiin avaruuteen… mutta riitelimme voimakkaasti sinä iltana ja asia jäi…” Moto selitti saaden komentajan vilkaisemaan isoveikkaansa.
”Joku sanoi joskus, että kyllä sen tuntee sydämessään kun aika on oikea!” Turbo huokaisi.
”Kuuntelet siis sydäntäsi!” Moto kannusti veikkaansa, joka nyökkäsi hyväntuulisena.

Onnitteluiden jälkeen jätkillä ei oikein ollut tekemistä, joten he saattoivat hiirinaiset keskikaupunkiin. Annikin liittyi hiirinaiskaksikon seuraan.
”Hyvää vapaapäivää muru!” Turbo toivotti ja otti Minnin kypärän vastaan. Minni nyrpisti ihastuneena hiirimiehelle kuonoansa ja suukotti tätä rakastavasti.
”Kiitos… nauttikaahan teki olostanne,” Minni vastasi ja silitti miehen olkapäätä.
”Oikein mielellämme!” Vinski puristeli rystysiään.
”Oliko tuo vinkki?” Anni kohautti kulmaansa mieshiirelle.
”Kaikki aika pitää ottaa itselleen, ennen avioliittoa,” Vinski nauroi. Anni vilkaisi naispuolisia ystäviään.
”Ai meinasitko, että olet avioliiton vanki kun liittonne virallistetaan?” Milva kysyi ja sai Vinskin vetämään sanansa takaisin. Valkea marsilainen empi sanoissaan pieniä pätkiä ja levitteli vain leveästi hymyillen hiirinaiselle käsiään. Anni pyöräytti päätään ja asetteli kepit käsiinsä.
”En siis katso perinnepukua vielä…” Anni murahti pieni virne kasvoillaan ja klenkkasi ystäviensä luokse.
”En minä sitä tarkoittanut!” Vinski yritti puolustautua vielä viimeisen kerran. Jätkät nauroivat makeasti veljelleen, joka edelleen takerteli sanoissaan. Anni lennätti miehelleen lentosuukon, joka nojasi pyöränsä etupaneeliin kyynärpäällään rakastunut ilme kasvoillaan.
”Hyvä Vinski!” Turbo naljaili.
”Tuolla tavalla se nainen pidetäänkin tyytyväisenä,” Motokin liittyi kuoroon.
”Sanoo kaksi oikein rakkauden ammattilaista!” Vinski murahti ja suoristi itsensä.
”Me menemme nyt! Älkää tappako toisianne sillä aikaa!” Milva hieroi miehensä olkapäätä ja lähti ystäviensä kanssa kävelemään pitkin katuja.
”Teemme parhaamme!” Moto huikkasi naisen perään, joka vilkaisi tätä nopeasti olkansa yli hymyillen. Naishiiret kävelivät yhden kerrostalon kulmalle. Minni painoi seinässä olevaa nappia, joka osoitti alaspäin. Hissin ovien kilahdus aukaisi ovet ja naiset astuivat metallisen kopin sisään. Takaseinä oli pelkkää lasia. Milva painoi pohjakerroksen nappulaa ja hissin ovet jyrähtivät kiinni. Hissimusiikki soi ainoastaan kopin sisällä. Milva vilkaisi Annia, joka vilkaisi Minniä. Vaaleanharmaa hiirinainen nojasi hissin lasiseinään terveellä kädellään ajatuksissaan. Kerrokset alkoivat hiljalleen vaihtua silmissä, kun kolmikko saavutti määränpäätänsä.
”Oletko varma, että sinulle on ok nämä… meidän kihlautumisemme?” Milva takerteli ja sai Minnin kääntämään katseensa ystäviinsä.
”Miksi ei olisi?” Minni kysyi ja nosti toista suupieltään ylöspäin.
”Olet ollut jotenkin allapäin tukikohdalta saakka…” Anni henkäisi. Minni huokaisi syvään ja käänsi katseensa ikkunaruutuun, josta näki vielä toistaiseksi oman kuvajaisensa.
”Mikä sulla on?” Milva kysyi ja laski kätensä hiirinaisen olkapäälle. Minni painoi katsettaan vain alas.
”Mää en oikein tiedä…” Minni vastasi ja siirsi suortuvaistaan. Samalla hän suoristi asentonsa. Hissin lasiseinästä avautui näkymä maanalaiseen ostoskeskukseen. Kivimuodostelmat olivat hieman karunnäköisiä ja vanhoihin hakattuihin kallionluoliin oli avattu erilaisia vaate-, lastentarvike-, koru-, kuin elektroniikkaliikkeitäkin. Spiraalinmalliset rullaportaat kiersivät ostoskeskuksen keskeltä. Ylös ja alaspäin menevät portaat menivät ristiin kallion kyljessä. Portaiden vauhti hidastui, kun kerros saavutettiin. Tämän aikana oli helppo nousta kyydistä tai suunnata itsensä toisiin kerroksiin. Pyörätuoleille ja lastenrattaille oli pienempiä erillisiä yhden hengen avohissejä, joita meni kallion kielekettä pitkin kerrosten välissä.

Hissin kilahdus ja ovet aukenivat uudemman kerran. Minni katseli kattoa kohden, kun rullaportaiden keskeltä laskeutui katosta isot kattovalaisimet valaisemassa koko tilaa. Kerrosten kohdilla oli vielä pienempiä valoja.
”Tämä on ihan uskomaton paikka!” Milva henkäisi ihastuneena.
”En tiennyt, että Tulikivi olisi ihan näin hyvin toipunut,” Minni vastasi kanssa.
”Täällä on aika viileä…” Anni pudisteli itseänsä.
”Hyvä sää siis shoppailla…” Minni naurahti ja oli hetkeksi unohtanut sen, että kaksikko oli tentannut hänen olotilaansa. Anni paransi keppejä kädessään ja lähti ensimmäisenä tutkimaan maanalaista ostoskeskusta.
”Anni…” Minni pysäytti ystävänsä. Anni vilkaisi hiirinaista kysyvästi, kun tämä Milvan kanssa saavutti hänet.
”Oletko varma, että jaksat kävellä koko täällä olo ajan?” Milva totesi ymmärtäen miksi Minni oli pysäyttänyt vaalearuskeaturkkisen naisen. Anni hieroi korvaansa.
”Uskon niin… jalka ei ole kipeä kuitenkaan. Tai ainakaan juuri nyt… Mutta voimme pitää useammin kahvipausseja!” naishiiri naurahti ja sai kaksikon vilkaisemaan toisiaan.
”Hyvä on…” Minni kohautti harteitaan. Hiirinaiset pohtivat, että suuntasivat ensin ostoskeskuksen neljänteen kerrokseen ja tulisivat sieltä alaspäin. Maan päältä tullut hissi ei pysähdy kuin pohjalla, joten ostoskeskuksen kerroksiin piti kulkea spiraalisia rullaportaita pitkin.
”No oliko yllättävä vaihtoehto tulla tähän kerrokseen ensimmäisenä?” Minni naureskeli ystäviensä perässä. Ylimmässä kerroksessa oli juhlapukuliikkeitä ja Milva ainakin hihkui onnestaan, kun sai jo pohtia tulevia häitään harmaan hiirimiehen kanssa. Pukuliikkeessä oli sekä kirkolliseen menoihin tarkoitettuja kauniita valkoisia morsiuspukuja, kuin myös perinnepukuja itse lupausseremoniaan. Sulhasillekin oli pukuja tarjolla kaupan toisella laidalla.
”Aaaaaaaaaah… niin upea,” Milva henkäisi ihastuneena ja sormeili mallinuken päälle puettua tummanvioletin väristä perinnepukua. Pariskuntien perinnepuvut myytiin usein yhdessä ja ne oli valittu toistensa pareiksi mitkä sopisivat yhteen. Naishiiren perinnepuku oli kaksiosainen. Yläosa oli usein toppimainen, jonka pituus loppui ennen vatsanseutua. Ne olivat koristeellisia ja kangas oli Marsin parhainta viherkuoriaisten teettämää silkkiä. Puku jota Milva katseli oli koristeltu vielä erillisillä läpikuultavilla sifonki hioilla jättäen morsiamen olkapäät paljaiksi. Se oli tärkeä osa lupausseremoniaa, jotta morsiamen olkapäät voitiin voidella. Puvussa oli kauniita kultaisia kolikkomaisia koristeita, jotka menivät kauniisti mekon laskosten mukaan. Myös topin yläosaan oli kiinnitetty samanlaisia kolikoita roikkumaan. Sulhasen puku ei juurikaan eronnut perinteisestä smokin mallista. Ainoana oli tummanvioletti väri takissa, mustat suorat housut joidenka saumoihin oli ommeltu kultaiset pitkät nauhat. Takissa oli kultaiset napit ja puvun mukana sulhanen sai koristeellisen korsetin. Tämän sulhanen sai valita vapaista malleista, johon oli yhteen kuuluva kravatti.
”Se on kaunis… ja tummavioletti sopisi myös Motolle,” Anni muistutti hiirinaista.
”Totta… ja Moto olisi varmasti tyytyväinen tähän… ellei…”
”Ellei mitä?”
”Ellei Moton äidillä ole perinnepukuja valmiina, jotka haluaisi antaa pojalleen,” Milva selitti.
”Voiko perinnepuvulle niinkin tehdä?” Anni ihmetteli.
”Ilmeisesti… Minni tiedätkö sinä?” Milva kysyi, mutta ei nähnyt musta hiuksista ystäväänsä missään.

Kaksikko katsahti nopeasti toisiaan ja rupesivat etsimään Minniä liikkeestä. Kuitenkaan hiirinaista ei näkynyt missään.
”Minni?” Anni kysyi ja näki vilkahduksen naisesta liikkeen ulkopuolelta.
”Milva…” hiirinainen huikkasi toiselle, kun klenkkasi liikkeestä pois. Anni ehti ensimmäisenä hiirinaisen luokse.
”Niitä pukuja voisi katsella sisälläkin!” Anni vinkkasi silmäänsä. Minni pelästyi hiukan ja huokaisi syvään.
”Minkä vuoksi? Haaveilu on vain ajantuhlausta…”
”Minni… ei haaveilu ole ajantuhlausta,” Anni naurahti pyöritellen päätään kevyesti.
”Mitä sinä täällä teet?” Milva kysyi saavuttuaan kanssa kaksikon luokse.
”Minnin mielestä haaveilu on ajantuhlausta…” Anni heilautti kämmentään Minnin suuntaan. Hiirinainen katseli näyteikkunalla olevaa valkeaa ihonmyönteistä pukua. Milvakin vilkaisi pukua.
”Näyttäisit hyvälle tuossa puvussa,” naishiiri kommentoi. Minni vilkaisi vain silmillään ystäviänsä.
”Jaa…” nainen kommentoi mitättömällä ilmeellä.
”Sano nyt sille ettei haaveilu ole ajantuhlausta…”
”Täh? Minni! Jokainen saa haaveilla… ei se väärin ole. Tai aikaa vievää!”
”Miksi pitää kiusata itseänsä asiasta, joka on teille jo todellista!” Minni kommentoi ärstyisenä ja poistui näyteikkunan luota. Anni ja Milva vilkaisi toisiaan hämmentyneenä. Milva otti muutaman juoksuaskeleen naisen perään ja pysäytti tämän.
”Mitä sinä teet?” Minni ärähti.
”Pysäytän sinut!” Milva osoitti naisen ohitse, kun Anni puri hammasta hiukan askeleen alkaessa tuntumaan raskaalle. Minni huokaisi.
”Minni…” Anni henkäisi.
”Mitä jos menisimme kahville… kerrot meille kaiken,” Milva laski hieman korviansa. Minni vilkaisi toisaalle ja nyökkäsi hyväksyvästi.

Anni oli varannut paikan hiirinaisille kaiteen vierestä, josta näki kauppakeskuksen muuta elämää. Siviilissä olevat marsilaiset olivat uskaltautuneet lähteä ostoksille ja perheet viettivät yhdessä aikaansa. Joka puolelta kantautui lasten ääni. Niin naurahduksia, kuin suuria tunteenpurkauksiakin. Hiirinainen oli laskenut kyynärpäänsä pöytää vasten ja painoi leukaansa nyrkkeihinsä. Hiirinainen oli ajatuksissaan, kun hänen eteensä laskettiin sinipavuista uutettu kuumana höyryävä kahvikuppi ja lautanen, jossa oli kaunis leivos.
”Niin hyväntuoksuinen,” Anni ihasteli, kun Minni laski samalla pöytään pienen maitokannun, joka oli peräisin kolmivarvas siipipässistä.
”Se on kuuleman mukaan tänä aamuna leivottu marsilaisesta hunajavadelmasta,” Minni selitti. Hunajavadelma oli Maan hunajamaisen koostumuksen omaava kastike, joka maistui hieman kirpeälle. Aivan kuten Maan vadelma. Hunajavadelma ei ollut marja tai vihannes. Sitä saatiin keräämällä erään marsilaisen lajikkeen kukan siemenestä.
”Näyttää todella hyvälle. Mitä olen velkaa?” Anni kysyi.
”Et mitään…” Minni tönäisi kevyesti ystäväänsä. Pieni hymy oli jälleen noussut hiirinaisen suulle. Milva istui kaksikkoa vastapäätä. Kolmikko touhusi hieman asetellessaan kahvitarjoilujaan pöydän päällä.
”No… kerro meille. Mitä tarkoitit sillä haavejutulla?” Milva rikkoi hiljaisuuden sekoittaen kahviansa ja sai hiirinaisen huokaisemaan.
”Oletko varmasti sujut sen kanssa, että me olemme kihloissa?” Anni kysyi laskien kulmiansa hiukan.
”Olen sujut sen kanssa… Ja olen oikeasti onnellinen teidän puolestanne! Vinski ja Moto ansaitsevat juuri tuollaiset puolisot itselleen,” Minni hymyili vaisusti.
”Saiko hääpukuliike sinussa jotain… heräämään?” Anni kysyi varovaisesti hörpäten kahvistaan.
”Herätti paljonkin… en halunnut koko liikkeeseen, koska kihlautumiset ja häät ovat iso osa marsilaista kulttuuria. Se on portti perheenperustamiselle ja haaveiden toteuttamisille…” Minni kertoi apeana.
”Koetko mustasukkaisuutta?” Milva pohti toinen kulma aavistuksen koholla. Minni nyökytteli ja yritti löytää sanoja suuhunsa. Jotenkin vaaleanharmaasta hiirinaisesta tuntui, että aihe oli hänelle arka. Mutta ei ollut kuitenkaan mitään mitä ei voisi ystävilleen kertoa.
”Kenties… Turbo on aina keskustellut kanssani tulevaisuudestamme… kuinka hän haluaa naimisiin ja jälkikasvua… kuitenkaan tekemättä elettäkään siitä, että se haave olisi totta meille kummallekin!” Minni selitti tympeänä.
”Haluatko naimisiin ja lapsia?” Anni pohti.
”Ei armeijaisuus ole ainoa haaveeni, jos sitä voi haaveeksi edes kutsua taistellakseen vuosia planeettansa ja oman henkensä säilyttämisen puolesta!” Minni heilautti kättään.
”Eli tuntuuko sinusta, että Turbo on antanut tyhjiä lupauksia teidän suhteenne etenemiselle?” Milva kysyi epäilevästi ja sai Minnin surkeana nyökkäämään.
”Valmis hän olisi ollut vaikka vuosia sitten, mutta eiii… tässä samassa suossa tarvomme edelleen!” Minni painoi kätensä poskeansa vasten.
”Olemme niin pahoillamme…” Anni silitti ystävänsä olkavartta.
”Haaveilin joskus, että Turbo kosisi minua… vaikka meidän 10-vuosipäivämme kohdilla, mutta ei… ja sitten se laukaisu toiselle planeetalle ei helpottanut haaveiden toteutumista,” Minni jatkoi selittämistä.
”Kauan olette nyt Turbon kanssa olleet yhdessä?” Milva kysyi.
”14-vuotta!” Minni huokaisi.
”Turboa voisi vähän muistuttaa asiasta!” Anni vinkkasi Milvalle, joka kaapi vanukkaansa lopun.
”Hyvä idea!” nainen osoitti hiirinaista.
”Jos ette kumpikaan sotkeudu tähän… Turbolle taisi riittää se, että hänen veikkansa kosi jo mielitiettyjään,” Minni toppuutteli kaksikkoa.
”Kolahtiko Turboon kovaa?” Anni naureskeli.
”No toivottavasti tuntui itsetunnossa edes hetken!” Minni naurahti kanssa ivallisesti.
”Jos Turbo kosisi sinua nyt! Niin pidetäänkö tripla häät?” Milva innostui. Minnin katse laajeni hieman, missä Anni tyrskähti pienesti.
”Äitini ei koskaan tule hyväksymään sellaisia häitä!” Minni pyöritteli päätään.
”Ja minä olen pikkutytöstä saakka halunnut omanlaiseni häät!” Anni jatkoi.
”Jätkät olisivat innoissaan!” Milva heilautti kättään.
”No se ei olisi uutinen!” Minni naurahti ja sai naisetkin nauramaan.
”Se on kyllä totta! Eli emme mahdollista sitä iloa heille,” Milva tokaisi.
”Miksi? Juuri itsehän ehdotit triplahäitä!” Anni osoitti ystäväänsä naureskellen.
”Unohtakaa… huono idea pidemmällä tähtäimellä!” Milva vastasi.
”Oletko varmasti kunnossa?” Anni varmisti Minniltä.
”Olen… ehkä joku päivä saan oman haaveeni kanssa toteen!” Minni hymyili kaksikolle.

Minnin olo oli parantunut kerrottuaan ystävilleen tarkemmin hänen ja Turbon suhteesta. Ei hän valittanut. Kaikki aika mitä miehen kanssa oli kokenut, oli ollut heidän parhainta aikaansa. Mutta oli tiettyjä asioita mihin toivoi hiirimiehen löytävän rohkeutta enemmän, kuin pelkkiin lupauksiin. Niiden toteuttamiseen. Vaikka Minnistä tuntui hiukan pahalle, oli hän lähtenyt makutuomariksi vihkisormusten metsästämiseen ja vilkaisemaan lupausrenkaita lupausseremoniaa varten. Illasta Minni vielä silmäili omassa huoneessaan ostoksilta tarttuneita uusia vaatteitaan ja hygieniatuotteita. Turbo asteli kanssa huoneeseen ja kietoi kätensä hiirinaisen ympärille.
”Milloin ajattelit tuota käyttää?” hiirimies kysyi, kun naisen käsissä oli hieman siistimpi musta kimaltava toppi.
”Mmmm… en tiedä. Vaikka huomisilla treffeillämme,” Minni pohti ja vinkkasi silmäänsä hiirimiehelle. Turbo irrotti otteensa ja riisui mustan nahkaliivinsä.
”Onko meillä treffit huomenna?” hiirimies kysyi istuen parin yhteiselle sängylle.
”On… viet minut syömään,” Minni hymyili keimailevasti miehelle. Turbo painoi kämmenensä poskeansa vasten ihaillessaan hiirinaista.
”Vai niin kaunokainen… onko sinulla huomennakin vapaapäivä?”
”Vapaailta ennemmin… pliiis rakas,” nainen anoi ja asteli miehen luokse.
”Sinä anelemassa? Tämä pitäisi saada nauhalle!”
”Turbo!” Minni älähti ja iski kevyesti nyrkillään miehen olkapäähän. Turbo suoristi itsensä ja veti hiirinaisen syliinsä.
”Olet suloinen, kun anelet!”
”Oikeasti… me ei olla hetkeen vietetty aikaa kahdestaan…” Minni huokaisi ja vapautti oikean kätensä kantoliinasta.
”Onko kipeä?”
”Hieman arka… mutta et vastannut kysymykseeni,” Minni mulkaisi hiirimiestä. Turbo suukotti hiirinaisen poskea ja kietoi kätensä hiirinaisen ympärille.
”Hyvä on… vietetään aikaa kaksin huomenna,” Turbo hymyili. Minnin kasvoille nousi leveä hymy ja tämän suuteli hiirimiestä pitkään. Se oli rakkauden täyteinen ja sai kullanruskean hiirimiehen posket kuumottamaan. Minni irrottautui miehestä ja nousi seisomaan.
”Oliko teillä kiva päivä?” Turbo kysyi kellahtaessaan sängylle pitkälle.
”Olihan meillä… hyvin… hääsuunnitteinen,” Minni viikkasi vaatteet pöydän päälle.
”Oliko jotenkin yllättävää?”
”Ei sinänsä… Suotakoon sen heille,” Minni huokaisi.

Turbo vilkaisi naista, joka sammutteli valoja ja vaihtoi yö vaatteitaan päällensä. Turbo asetteli itsensä kyljelleen ihastellakseen hiirinaista enemmän.
”En voi silti uskoa, että Vinski kosi Annia,” Turbo totesi. Minni istui miehen viereen sängylle. Nainen oli hämmentynyt miehen kommentista.
”Miten niin?”
”No kelaa nyt… Vinski… koko Galaksin kiistattomin egoisti, joka on joka naisen perään…” Turbo levitteli käsiään kääntyessään takaisin selälleen.
”Ei se tarkoita etteikö hän haluaisi vakiintua. Sitä paitsi hän rakastaa Annia,” Minni puolusteli ystäväänsä. Hiirinainen laskeutui varovasti miehensä viereen selälleen.
”He olivat yli kuusi vuotta erossa toisistaan!” Turbo nosti lasinsa kasvoiltaan ja nosti ne yläpuolelleen olevalle hyllylle.
”Silti se rakkaus kantoi… eikä minkään helpoimman tien läpi!”
”Mmmmm… pakko se on sitten myönnettävä, että kai se on todellista rakkautta! Mutta Vinski…” Turbo huokaisi nostaen vasemman kätensä päänsä alle lepäämään.
”Ei se ole rakas se aika minkä pari on ollut yhdessä tai erossa toisistaan, vaan sen mitä he tuntevat toisiaan kohden!”
”Koskeeko tuo meitäkin?”
”Vinski ja Anni on ollut yhdessä muutaman vuoden ja kihlautuneet. Toiset ovat 14-vuotta yhdessä ja edelleen parisuhteessa!” Minni vilkaisi miestä, joka hämmennyksestä nousi istumaan.
”Oletko mustis siitä, että ystävämme ovat kihloissa? Vai suora vinkki minulle, että tee mies jotain?”
”Saat tulkita asian miten haluat… en puutu siihen!” Minni naureskeli ja sammutti yöpöydän valon. Turbo kiskaisi kuitenkin lampun takaisin päälle.
”Kerro!”
”Turbo en keskustele aiheesta kanssasi!”
”Kuitenkin otit sen puheeksi! Ja vihjasit suhteemme pituudella jotain!”
”Saat tulkita sen itse haluamallaan tavallasi!” Minni tokaisi nousten kanssa sängylle istumaan. Turbo ei ollut kokenut itseään koskaan niin hölmistyneeksi. Miehen katse oli varmasti hyvin tulkittavissa. Minni suukotti miestä nopeasti, saaden hänet vieläkin hämmentyneeksi.
”Olet suloinen tuollaisena muskelihiiri! Hyvää yötä!” Minni naurahti ja sammutti valon uudemman kerran.
”En niele tuota vihjailua, vain sillä että sammuttelet valoa!” Turbo totesi pimeässä huoneessa.
”Voisitko nukkua nyt?”
”En… koska en jumalauta kykene siihen…” Turbo murahti vihaisena. Minni sytytti valon vielä kerran ja nousi istumaan.
”Se ei ollut vihjailua rakas!”
”Vaan suora käsky, että minunkin pitäisi kosia sinua!”
”Turbo… ei… en halua pakottaa sinua mihinkään! Yritin vain selittää sitä, että sillä ei ole väliä kauan parit ovat ennen avioitumistaan yhdessä. Meidän 14-vuottamme on ollut parasta aikaamme minkä olen saanut kokea kanssasi. Mutta en halua, että vertaat sitä aikaa Vinskiin ja Anniin. Vain sen vuoksi, että heidät pakotettiin olemaan erossa toisistaan. Ja, että Vinski on mikä on luonteeltaan,” Minni selitti rauhallisemmin silitellen miehen kättä. Turbo huokaisi.
”Kai tulkitsin sinut väärin… anteeksi rakas,” Turbo luimisteli korviansa.
”Voi ei rakas… anna sinä. Minun olisi pitänyt valita sanani tarkemmin,” Minni suukotti miestään hellästi. Turbo hymyili lempeästi naiselle painaen otsaansa naisen otsaa vasten.
”Lupaan sinulle… meidän tulevaisuutemme saa yhtä ihanan käänteen, kuin ystävämme,” Turbo lupasi. Minni huokaisi ja yritti pitää mielensä lempeänä. Todellisuudessa häneen sattui. Tuon lupauksen hän oli kuullut todella monta kertaa hiirimieheltä.
”Tuletko nyt nukkumaan kanssani?” Minni kysyi. Turbo laskeutui sängylle selälleen ja vinkkasi naista kellahtamaan kainalonsa turviin. Minni hymyili lempeästi miehelle ja laskeutui tämän rinnan päälle. Mies sammutti yö valon ja suukotti hiirinaisen otsaa hyvän yön toivotukseksi. Minnin ilme muuttui surkeaksi, kun mies ei nähnyt tätä.

”Oih miten kaunis kaupunki!” Anni ihasteli noustessaan pienen aluksen kyydistä. Aikaa oli kulunut reilu puoli vuotta eteenpäin. Naisen jalka oli parantunut kokonaan. Samoin Minnin olkapää. Hiiret olivat saapuneet Kedonvuonon suurkaupungin ytimeen. Kedonvuono oli yksi Marsin suurimmista kaupungeista ja sen kulttuurillisuus sekä kirkollisuus olivat vahvoja yhteisössä. Ne näyttäytyivät vahvoina perinteinä ja niitä kunnioitettiin. Iso niin sanottu keskikaupunginyhteisö asui omakotitaloalueella pitkän tien varressa. Kaupungilla oli oma hallitus, mutta kulttuurillinen ja kirkollinen vastuu oli Päätalon isäntäperheellä. Suuri Päätalo kohosi uudessa kukoistuksessaan tien päässä. Punapuun ja Kellanruskan taimia oli istutettu uudelleen pitkän tien varteen. Kasvaneen Kellanruskapuunlehdet olivat miehen kämmenen kokoisilla lehdillä varustettu yksi marsilainen jalopuu. Sen lehdet olivat hieman sydämen muotoiset ja violetit väriltään. Punapuun lehdet olivat vain peukalonpään kokoisia, mattapintaisia vaaleanpunaisia väriltään ja lehdet olivat hieman repaleisia. Yhteisö oli herännyt henkiin, kun marsilaisia häitä vietettiin Päätalon perheen ympärillä. Suuren omakotitalon taakse oli koottu niin vihkipaikka alkavan järven rantaan, kuin lupausseremoniaa varten tehty alttari lähemmäksi itse Päätaloa. Suuriin patioihin tultiin kiinnittämään erilaisia marsilaisia alkuperäiskukkia ja valoja tuomaan tunnelmaa. Patioihin oli kutsuvieraille kasattu jo valmiiksi istumapaikkoja. Hääparille oli pihassa oma pienempi patio, jonka takaseinä tultiin koristelemaan hääparin väriteeman mukaisesti. Kaupungin asukkaat auttoivat hääjärjestelyiden kanssa minkä vain saivat. Moton äiti oli Päätalon emäntä ja kaupungin johtoasemassa. Harmaa hiirinainen oli ystävällinen, lempeä ja lapsirakas. Naishiiri oli kuitenkin jo iäkäs, joten Päätalon johtoaseman tulisi siirtymään aikanaan Moton isosiskolle. Moto ja hänen sisarensa olivat saaneet hyvän kasvatuksen äidiltään. Nämä näyttäytyivät empaattisuutena ja hyvinä käytöstapoina.

Milva käveli ystäviään vastaan aluksen luokse. Kaupungin lapset ihastelivat punakuosista avaruusalusta. He juoksivat sen alla ja tutkivat sen jokaista mutteria ja metallista osaa.
”WAAAAAUUU!” lapset ihastelivat. Minni kumartui pienesti, että näki aluksen alla leiriä pitävät lapset.
”Olkaahan varovaisia sitten…” Minni hymyili heille lempeästi. Lapset vilkaisivat naishiirtä.
”Kyllä kenraali Minni!” lapset totesivat yhteen ääneen ja saivat naisen nauramaan. Hiirinaisen maine oli levinnyt sodan laannuttua yhtenä parhaimpana kenraalina ja oli usein pitänyt lehdistötilaisuutta ja antanut uutisille haastatteluita Marsin tilanteesta sodan aikana ja etenkin sen jälkeen. Kokonaan sota ei ollut vielä päätöksessään ja muutamissa kaupungeissa plutolaiset yhdessä rottien ja raidereiden kanssa aiheuttivat edelleen pahennusta. Minni oli luvannut auttaa joukkojensa kanssa, jos kaupungit vain sitä pyytäisivät.
”Tervetuloa kotikaupunkiimme!” naishiiri toivotti ja halasi ystäviänsä.
”Kiitos… upea keskikaupunki!” Anni ihasteli.
”Ei tässä vielä kaikki! Vaikka omakotitaloalue onkin koko kaupungin ydin, niin kaupunki jatkuu pitkälle kaiken tämän ympärille, ” Milva selitti.
”Miten omakotitaloalue voi olla kaiken ydin? Entä ostoskeskukset ja muut normaalit keskikaupungin meiningit?” Vinski pohti.
”Älä ole noin tapoihisi juurtunut rakas… tämä on upea kaupunki,” hiirinainen totesi.  
”Ja yksi Marsin suurimpia!” Minni jatkoi hiirimiehen toiselta puolelta. Vinski mulkaisi naishiiriä vain hämmentyneenä.
”Milloin tajusitte Moton kanssa, että olette saman kaupungin kasvatteja?” Turbo kohautti kulmaansa.
”Siinä kohtaan, kun menin tervehtimään häntä sairaalaan!” Milva kohautti kulmaansa mietteliäänä.
”Ai niin… ”kiittämään”, kun muskelihiiri auttoi neidon hädästä murtaen silloin oman jalkansa!” Vinski naureskeli ja tunsi koppasun kummallakin puolella päätään.
”HEI!” Vinski huudahti hiirinaisille.
”Sori… jäi vajaaksi!” Turbo komensi ja iski itsekin vielä miestä takaraivoon hännällään.
”Se oli kieltämättä paras kiitos ikinä… muuten emme olisi tässä!” Milva heilautti kättään talon suuntaan.

Minni vilkaisi hymyillen suurta Päätaloa. Turbo herätti hiirinaisen antamalle tälle oman kassinsa. Suuri Päätalo oli rakennettu marsilaisesta kivipuusta. Se oli vahvin puulajike mitä Marsista löytyi ja sahattuna sen sisäpuoli muistutti Maan punaista graniittia.
”Pistikö Moton vanhemmat paremmaksi omakotitalon koolla?” Milva naureskeli ystävälleen.
”Pistävät!” Minni naurahti.
”Pahus!”
”Perkele!” naishiiri tuhahti kuitenkin nauraen, saaden Milvankin nauramaan. Kuitenkin vaaleanharmaa hiirinainen vilkuili ympärilleen. Kiroilua ei katsottu kaupungissa hyvällä.
”Pitääkin soittaa äidille ja sanoa, että nyt on vuorossa kotitalon remontti!” Minni palasi Milvan kanssa keskusteluun.
”Suostuu ihan varmasti!” Turbo pyöräytti naishiirten takana silmiänsä. Minni vilkaisi miestään pieni virne kasvoillan.
”Suostuu jos kerron hänelle, että kolme komeaa marsilaista tulisi auttamaan!” Minni vinkkasi naishiirelle silmäänsä.
”EI! Tuota samaa et tee, mitä teit treffiemme kanssa! Sitä paitsi… en ole edelleenkään äitisi listalla numero 1!” Turbo osoitti hiirinaista sormellaan, kun Milva lähti johdattamaan ystäviään Päätalon sisälle.
”Mitä olet tehnyt?” Milva kysyi muka hämmentyneenä ystävältään.
”Kuuleman mukaan vain ilmoitan meidän treffipäivistämme… näistä kun saan kuulla nyt jatkuvasti!” Minni selitti. Hiirinaiset katsahtivat tovin toisiaan ennen räkäistä naurua. Turbo puristi kädet eteensä ja pyöritteli päätään. Ystävykset saapuivat Päätalon sisään ja tervehtivät Moton harmaaturkkisen äidin Elita-rouvan.
”Mikä kunnia tavata teidät Kenraali Minni… vai Carbine?” Elita pelästyi hiukan. Naishiiri kunnioitti marsilaisia syntymänimiä. Hiirinaisen vaaleat hiukset olivat tiukasti kiinni takaraivolla.
”Minni käy oikein hyvin… ja samoin. Moto on aina puhunut niin lämpimästi äidistään,” naishiiri naurahti, kun harmaa hiirinainen piti edelleen tämän käsistä hellästi kiinni.
”Hän on sellainen äidinpoika!” Elita naurahti ja näki hiirinaisen takaa kävelevän komentajan kanssa kotitalossaan.  
”Voih! Ei ole totta! Komentaja Turbo!” naishiiri ihasteli ja asteli tämän luokse. Vaikka hiirinaisella oli ikää jo reippaasti, oli hän edelleen hyvin tarmokas. Turbo hymyili lempeästi hiirinaiselle ja halasi tämän.
”Kiitos…” hiirinainen henkäisi itkuisena. Turbo laski korviansa hieman.
”Mistä?”
”Kun pidit pojastani huolta. Olet todellakin luottamuksemme arvoinen…”
”Aaa… Moto on hyvä sotilas ja veli…” Turbo vastasi kiittäen naiselle.
”Ja se kertoo sinun kokemuksestasi! Olet saanut hyvän koulutuksen nuorimies!” hiirinaisen iski miestä vatsanseudulle, saaden komentajan hämmentyneen huvittuneena katsomaan ystäviään.
”Kuria on kieltämättä pidetty!” Turbo hymyili musta hiuksiselle hiirinaiselle.  

Vanha Päätalon sisustus oli jäänyt vanhanaikaiseksi. Pinnat olivat enimmäkseen puunvärisiä, hieman erätyylisiä ja rustiikkisia. Suuren Päätalon aula oli avaraa tilaa, johon yhdistyi iso keittiö ja yhtenäinen olohuone. Portaat lähtivät yläkertaan toisesta huoneesta. Elita ohjasi Milvan ohjaamaan ystävykset omiin huoneisiinsa. Pariskunnan ystävät olivat saapuneet noin kuukautta aikaisemmin auttamaan hääjärjestelyiden kanssa. Milvalla oli ainakin pakka ihan sekaisin ja häntä ärsytti, kun suurin osa kyseli häneltä mihin minkäkin koristelun haluaa, vaikka naisella ei ollut tietoa vielä hääpuvustaankaan.
”Minni ja Turbo teidän huoneenne!” naishiiri totesi ja avasi yhden huoneen oven valmiiksi.
”Anni ja Vinski tämä on teidän,” Milva totesi ja avasi heillekin huoneen oven.
”Ai niin Minni…” Milva muistutti. Minni peruutti hieman, kun kuuli ystävänsä huhuilun.
”Minulla on sinulle yllätys piirongin laatikossa!” nainen vinkkasi silmäänsä ja sai vaaleanharmaan hiirinaisen kohauttamaan kulmaansa.
”Selväää…” Minni totesi. Milva nyrpisti naiselle kuonoansa ja suuntasi alakertaan, kun kuuli oman nimensä kutsun.
”Outo nainen!” Anni nojasi ovenkarmiinsa. Minni tyrskähti pienesti.
”Lievästi…” naishiiri totesi ja sulki oven kiinni heidän perässään. Kaksikon oli tarkoitus vaihtaa hieman vaatetustaan, jotta talkootyöt onnistuisivat paremmin. Samoin teki myös Vinski ja Anni. Turbo riisui mustan nahkaliivinsä ja tunsi sormet hivelevän selkäänsä.
”Mikäköhän piironginlaatikko, kun täällä on kaksikin piironkia!?” Minni ihmetteli ja tunsi hiirimiehen seisovan aivan selkänsä takana.
”Milva on järjestänyt sinulle etsintä operaation!” Turbo naureskeli.
”Aijaa!” nainen huokaisi tympeänä ja lähti tutkimaan piironkeja. Ensimmäinen oli vain liinavaatteiden säilytystä varten ja ei löytänyt mitään mitä Milva olisi voinut tarkoittaa. Turbo auttoi hiirinaista ja löysi toisen piirongin kaapista pienen puisen laatikon, joka oli täytetty kultaisilla oljilla ja erinäisillä pienillä lahjoilla.  
”Tämä on luultavasti sinulle?” Turbo totesi nousten polviltaan takaisin seisomaan.
”Ai pieni?” Minni naurahti. Turbo laski laatikon pöydälle. Pieni kovalevyä muistuttava laatta sattui hiirinaisen käteen hänen tutkiessaan laatikkoa tarkemmin.
”Tämä on ainakin osoitettu minulle…” Minni pohti. Turbo kiskaisi verhot hetkeksi kiinni. Minni painoi kovalevyn auki olleen hakasen kiinni. Kovalevy alkoi hohkaa, jonka aikana Minni laittoi sen lepäämään piirongin päälle ja istui sängylle Turbon viereen. Hetken kuvajaisessa ei näkynyt mitään, kunnes Milvan kuvaama video hiirinaisesta itsestään näkyi ruudussa. Hiirinainen istui Päätalon alakerran sohvalla ja hieroi käsiään hermostuneena yhteen…


Milva kyynelehti videolla. Minni oli kanssa painanut kasvonsa käsiinsä ja pyyhki varovaisesti silmiensä alusia pyyhkiessään kyyneliään kasvoiltaan. Turbo hieroi lohduttavasti naishiiren selkää, joka yritti kasata itsensä.
”Kaikki hyvin rakas?” Turbo kysyi ja nosti kätensä naisen ympärille. Kullanruskea hiirimies suukotti naisen päätä lohduttavasti. Minni pyyhki edelleen kasvojansa.
”Mää en voi uskoa, että Milva teki tän mulle!”
”Miten niin? Kauniita joka sana…”
”Niin oli. Sehän tässä onkin, kun pääsi niin mun ihon alle sanoillaan!”
”Ai ettei Marsin parhain voi näyttää tunteitaan vai?” Turbo naureskeli.
”Ole hiljaa…” Minni hymyili miehelle. Turbo suukotti naisen poskea ja tunsi miten hiirinainen painoi otsansa miehen otsaa vasten.
”Mitä aiot vastata?”
”Mitäköhän?” Minni naurahti ja irrottautui hieman miehestä.
”Ansaitset olla kaaso ystävällesi… olette kokeneet todella paljon yhdessä.”
”Mmmmm… muun muassa tapasimme miehemme yhdessä. Vaikka Milva esittikin Motolle vaikeasti tavoitettavaa…” naishiiri totesi ja nousi seisomaan. Nainen laittoi kovalevyn takaisin laatikkoon ja tutki vielä sen sisältöä.
”Eli emme olleet väärässä!” Turbo älähti hyväntuulisena.
”Mistä?” Minni vilkaisi olkansa yli miestä.
”Siitä, että Milva oli vaikeasti tavoiteltava…”
”Milvalla oli syynsä… hän kunnioittaa perhettään ja ei tiennyt mistä Moto oli kotoisin.”
”No ei kai, kun ei antanut Motolle edes mahdollisuutta…”
”Mutta Moto sai mahdollisuutensa… pienellä avustuksella.”
”Hä?”
”Saatoin… saatoin ehkä hieman pakottaa Milvaa hänen juttusilleen. Kun neiti täydellinen esitti marttyyriä vielä senkin jälkeen, kun Moto oli telonut jalkansa pelastaakseen hänet!” Minni selitti. Turbon suulle nousi ylpeilevä ilme.
”Rakas… sun ansiosta ne kaksi on yhdessä…”
”Eikä ole! Pakotin vain Milvan juttelemaan. He rakastuivat toisiinsa ihan omin avuin,” Minni pyöritteli päätään.
”No ilman sitä, Milva ei olisi tehnyt sitä!” Turbo kommentoi ja nousi seisomaan. Minni asteli hiirimiehen luokse ja kietoi kätensä tämän ympärille. Hiirinainen suukotti miehen selkälihasta rakastavasti.
”Jos olisimme naimisissa niin voisin vaan kipata sut tuohon sängylle…” Turbo totesi kääntyen ympäri.
”Vai niin…” Minni murahti ja suuteli miestä painaen tämän piironkia vasten.
”MMmmmm… ahne…” mies mutisi naisen suuta vasten. Minni irrottautui miehestä ja käänsi tälle selkänsä. Turbo kaappasi naishiiren uudelleen otteeseensa ja jatkoi tämän ahnetta suutelemista. Hiirinainen kikatteli miehen otteessa.
”Puehan nyt, että pääsemme auttamaan muita!” Minni patisti ja sai miehen vielä kerran suutelemaan naista.

Alakertaan päästyään Moto kantoi yhdessä sisarensa kanssa pidempää pöytää talon läpi. Turbo vilkaisi Vinskiä ja harppasivat harmaan hiirinaisen kummallekin puolelle. Naishiiri oli samanvärinen, kuin Moto itse, vehnän vaaleilla hiuksillaan. Hiuksen lyhyemmät suortuvat naishiiri oli letittänyt ja vetänyt ponnarin kanssa kiinni. Naisen yllä oli vaalea ihoamyötäilevä t-paita ja siniset farkut.
”Voimme auttaa!” Turbo otti otteen pöydän kannen pohjasta.
”Helpottaa sinun kantamustasi!” Vinski hymyili leveästi naishiirelle. Tämä kohautti epäilevästi toista kulmaansa, kun tunnisti kaksikosta vain toisen. Moto nauroi ystäviensä avunannolle.
”Lasketaan tämä hetkeksi!”
”Miten vain…” hiirinainen kohautti hartioitaan.
”Ystäväni Turbo ja Vinski…” Moto esitteli kaksikon naishiirelle.
”Aivan… nyt muistan komentaja Throttle, joka haki aikoinaan pikkuveljeäni taistelemaan Marsin vapauden puolesta…” hiirinainen hymyili lempeästi ja kätteli kullanruskean hiirimiehen.
”Sano Turbo vain…”
”Turbo?”
”Turbo,” kullanruskea hiirimies nyökkäsi hyväksyvästi.
”Siis oletko Moton isosisko?” Vinski osoitti hämillään harmaaturkkista naista.
”Kyllä Vinski… hän on. Myös Miihkalin äiti,” Turbo kommentoi hiirinaisen takaa ystävälleen.
”Ja Mirellan,” hiirinainen muistutti poikansa kaksoissisaresta. Vinski oli kuin puulla päähän lyöty. Oliko Miihkalilla sisar?
”Linda Rewilton…” naishiiri esittäytyi naureskellen ja ojensi uudemman kerran kättään kätelläkseen.
”Vinski… Vincent ”Vinnie” Wham…”
”No Vinski, Vincent, Vinnie Wham… tervetuloa Kedonvuonoon,” hiirinainen naureskeli saaden valkeaturkkisen hiirimiehen poskille nolostuneen punan. Moto vilkaisi Annia ja Minniä, jotka saapuivat kanssa alakertaan hiirimiesten perässä.
”Linda… Milvan hyviä ystäviä… jaaaa ehkä osittain minunkin,” hiirimies herätti sisarensa ajatuksistaan.
”Hei… Harley Omalie,” ruskeaturkkinen hiirinainen esittäytyi kätelläkseen naista, joka väisteli Turbon ohi naisten luokse.
”Linda…”
”Carbine Milanius,” Minni esittäytyi ja sai naisen suun loksahtamaan hämmennyksestä auki. Linda sai nimestä muiston mieleensä.
”Kenraali Milanius?”
”Kyyyyllä…”
”Et satu tuntemaan Hans Milaniusta?” naishiiri kallisti aavistuksen päätään. Minnissä oli jotain tuttua nimittäin.
”Kyllä. Hän oli… Isäni…” Minni nyökkäsi. Linda henkäisi ihastuneena pitkään.
”Olet se pieni tyttöhiiri, joka kävi vuosia sitten täällä!” Linda henkäisi ja sai Minnin entuudestaan hämmentymään. Naisen oma käytös oli saanut jo vaaleanharmaan hiirinaisen epäileväksi.
”Olit ehkä 4 tai 5-vuotias… isäsi kävi täällä aikoinaan kertomassa lähestyvästä uhasta… samalla tuoden suruvalittelut oman isämme poismenon johdosta. Mutta olit hänen mukanaan silloin,” hiirinainen luimisteli korviansa. Minni vilkaisi jätkiä ja sitten Annia.
”Juu ei… ei mitään muistikuvaa!” Minni pyöritteli kieltävästi päätään.
”Olet lyönyt pääsisikin useamman kerran näiden vuosien saatossa!” Turbo osoitti naishiirtä.
”Sekö se syy olikin? Ihmekös, kun muisti reistailee,” hiirinainen nauroi.
”Älä huoli… onneksi minä muistan. Voi kai johtua siitä, että olen 10-vuotta Motoakin vanhempi… ja en ole sodan vuoksi lyönyt päätäni,” Linda pohti hieroen leukaansa.
”No on se hyvä, että joku tuntee minut lapsuudestanikin!” Minni kohautti harteitaan.

Ystävykset naureskelivat tovin yhteiselle suunsoitolle ja vitsailuilleen.
”Mieti neiti-Minni, että olemme saattaneet törmätä ihan lapsuudessamme!” Moto kommentoi naisen naureskelun väliin.
”Vielä häiritsevämpää!” Minni puristi kädet eteensä.
”Moto ei muista tapahtuneita. Isän kuolema järkytti meitä kaikkia… ja Moto linnoittautui tuolloin useaksi päiväksi vain huoneeseensa. Shokin vuoksi…” Linda selitti ja sai veljensä luimistelemaan kanssa korviaan.
”Ihmekös… muuten kyllä muistaisin sinut… mitä olen… 4-vuotta sinua vanhempi?” Moto kysyi naishiireltä.
”Jooo… olen 27.”
”No sitten… koska olen 31,” Moto totesi.
”Olen pahoillani isänne poismenosta!” Anni pahoitteli.
”Kiitos… siitä on jo vuosia. Harmittaa etteivät lapseni saaneet koskaan tavata häntä. Saati omaa isäänsä,” Linda kohautteli harteitaan.
”Mitä?” jätkät lähtivät saaden Minnin ja Annin kurtistamaan kulmiansa tuimasti asiattomalle reaktiolle.
”Anteeksi… luulin… siis Miihkali ihailee isäänsä!” Turbo pahoitteli hieroen niskaansa vaivaantuneena. Moto nojasi toiseen käteensä pöydänkantta vasten.
”Niinhän ihaileekin. Olen avoin kuitenkin entisestä aviomiehestäni lapsillemme,” Linda ihasteli muistellen mieshiirtä, joka oli hänen teini-iän rakkautensa. Hiirinainen nosti pienen senkin päältä kuvan käteensä.
”Miihkali ja Mirella on kuin isänsä. Yhtä vauhdikkaita, jääräpäisiä… mutta silti tärkeimmät hiiret ovat heille kultaakin kalleimpia,” Linda selitti ja ojensi kuvan Minnille. Anni vilkaisi naisen yli kuvaa suklaanruskeasta hiirimiehestä, jonka oranssinkirjavat hiukset oli kammattu siististi päälakea pitkin.
”Hei mää tunnen hänet! Tai en tunne… tiedän…” Minni vastasi ja vilkaisi Lindaa.
”Mistä?”
”Hän oli ilmavoimissa… koppavaa porukkaa, kun eivät varsinaiset kuuluneet armeijaan… mutta tämän miehen muistan jotenkin. Lensi itse tuomaan suru valittelijat, kun oma isäni oli menettänyt henkensä sodassa,” hiirinainen selitti ja vilkuili edelleen ystävällisen oloisesta hiirimiehestä otettua kuvaa.
”Brian oli ihan toisenlainen. En ymmärrä vieläkään miten hän edes pystyi työskentelemään työkavereidensa kanssa. Puistattaa vieläkin, kun mietin heidän tapaamistaan,” Linda selitti nenänyrpeänä ja otti kuvan hiirinaisilta vastaan ojentaakseen sen Turbolle ja Vinskille.
”Miihkali on ihan isänsä näköinen,” Vinski totesi Turbon vierestä.
”Niin on…”
”Onko Miihkali perinyt isänsä akrobatia taidot?” Vinski virnuili. Linda vilkaisi valkeaa marsilaista.
”No ei tosiaan… se on hänen jotain omaa teini-iän tuomia taitoja. Miihkali ja Mirella ovat myös paljon levottomampia, kuin Brian oli,” Linda jatkoi.
”Missä Miihkali muuten on? Hän ei tullut kanssamme?” Anni pohti ja katsoi jätkiä.
”Hän tulee kuulemma jälkijunassa. Oli kuulemma vielä jotain muuta tekemistä,” Moto selitti.
”Ai muuta tekemistä? Välttelee työntekoa täällä päässä!” Vinski levitteli käsiään.
”Kuulostaa pojalleni…” Linda naurahti puristaen hennosti kätensä eteensä.

Hääjärjestelyt sujuivat mallikkaasti. Minni oli Milvan kanssa itkenyt onnesta, naisen tapaa pyytää häntä kaasokseen. Hiirinainen oli päässyt kenraalin ihon alle ja oli saanut kuulla muutaman mainittavan sanan vaaleanharmaalta ystävältään. Minnin ja Annin avustuksella Milva oli löytänyt unelmiensa hääpuvun. Kihlapari oli ihastunut Milvan vanhempien lupausseremonian juhlapukuihin. Moto tosin oman kokonsa vuoksi joutui etsimään täysin uuden puvun, mutta oli onneksi teemaan sopivan löytänyt nopeastikin omilla mitoillaan. Milva oli vitsaillut, että ainakin heillä olisi jotain vanhaa ja jotain uutta häissään. Kuukausi meni rivakasti. Samoin menivät myös hyvin kosteat ja riehakkaat polttarit. Marsilaiset polttarit olivat parien yhteiset, joten tekemistä ja toimintaa oli järjestetty tulevalle avioparille Prätkähiirimäiseen tapaan. Motoa ja Milvaa oli viety ympäri Kedonvuonnon ympäristöä. Pari oli päässyt tekemään hiekkataidetta, kokemaan sukellusbenjihypyn suuren järven ytimeen sekä tietysti nauttimaan suurempaan yökerhoon VIP kohtelua. Yhteisön jäsenet auttoivat sen minkä kerkesivät hääjärjestelyiden parissa. Aamusta oli saapunut suuri kukkatilaus, joita he asettelivat paikoilleen. Milva löyhytteli kasvojansa, kun kuuma ilma oli vallannut Päätalon sisäilmankin. Anni asetteli hiirinaisen hiuksia kiinni, kun Minni saapui huoneeseen. Annilla oli yllään ihonmyötäinen kiiltävä samppanjan värinen mekko, spagettiolkaimilla ja morsiusneidon kukka vasemmassa rinnuksessaan. Se oli siro pieni ja valkoinen. Terälehdet muistuttivat hiukan ruusua, mutta olivat aavistuksen repaleisemmat. Hiirinaisen omat hiukset olivat auki ja kampaus oli yhtenäinen Minnin kanssa. Minnikin oli laittanut jo omat hiuksensa ja meikkinsä valmiiksi, jotta voisi olla avuksi paremmin ystävilleen. Hiirinainen oli kevyesti kihartanut paksut hiuksensa ja asetellut hiukset oikean olkapäänsä päällä. Vasemmalla puolella päässä oli suurempia valkea hiuskoriste. Yllään naisella oli persikan vaalea olkaimellinen mekko, jonka löysä venekaulus sai puvun näyttämään juhlavammalle. Hiirinaisella oli Turbolta saatu kultainen kaulakoru kaulassaan.
”Mun naama ehtii sulaa ennen, kuin pääsen alttarille saakka!” Milva henkäisi. Koputus oveen sai naishiiren kavahtamaan. Moto ei saisi nähdä häntä nyt! Minni avasi oven.
”Anteeksi häiriö. Morsiamen hääkimppu saapui!” hiirinainen totesi ja ojensi vaaleanvioleteista ja valkeista kukista tehtyä kimppua Minnille.
”Kiitos…” naishiiri kiitti ja otti kimpun vastaan. Minni ojensi kimpun Annille.
”Onpa upeita aasinkorvaliljoja ja nyyhkytihkun nuppuja!” Anni henkäisi ihastuneena. Aasinkorvaliljat muistuttivat nimensä mukaan aasinkorvaa, ne olivat korkeita ja hieman kuperia malliltaan. Niiden keskeltä nousi korkeat vaaleat emit. Terälehden ulkopinta oli tummanvioletti ja sisäpuoli kaunis vaaleanvioletti väriltään. Nyyhkytihkun nuput olivat pallomaisia valkeita kukkia, joita oli yhdessä versossa useampi kukka.
”Se on kaunis…” Milva henkäisi ihastuneena, kun Minni auttoi hiirinaista pukemaan tämän koruja ylle.
”Ai niin… minulla on sinullekin jotain,” Milva naurahti ja käänsi ystävilleen selkänsä. Minni auttoi puolestaan Annia, jonka koru tuotti hiukan päänvaivaa.
”Valmistaudu pahimpaan siis!” Anni naurahti ivallisesti ja sai Minnin tirskumaan.

Milva ojensi hiirinaiselle punasamettista rasiaa. Minni katsoi rasiaa hieman kulmiensa alta.
”Ota se!”
”Räjäytät minut kuitenkin!”
”Älä ole tuollainen!” Milva komensi hiirinaista. Minni otti rasian vastaan ja avasi sen. Kaunis hiuskoriste kimmelsi omalla tyynyllään. Se oli Stratskukka, joka kulki ruskeaturkkisen hiirinaisen suvussa. Stratskukka oli aito kukka, joka muistutti jalokiveä. Siinä oli herkät sirot ja pitkänmalliset kiiltävät terälehdet. Kukkakoriste oli suojattu kimaltavalla suihkutettavalla hapatteella, joka piti kukan hengissä ja hiuskoristeen kauniina.
”Milva?” Minni kysyi ja katsahti hiirinaista.
”Minulla ei ole mitään kaasonkukkaa, jonka saisit rinnukseesi kiinni… mutta ajattelin, että hiuskoriste ajaisi saman asian!” Milva selitti.
”Se on todella kaunis,” Minni hymyili naishiirelle ja ojensi rasian hetkeksi Milvalle.
”Laitetaan hyvä kiertämään,” Minni totesi ja irrotti hiuksistaan olevan hiuskoristeen laittaakseen sen Annin hiuksiin kiinni.
”Voi kiitos Minni!” Anni henkäisi. Milva kiinnitti puolestaan Minnille antamansa kukan.
”Olette niin kauniita!” hän ihasteli kahta ystäväänsä.
”Niin olemme. Mutta niin olet sinäkin ja jokaisen pitäisi katsella vain sinua!” Minni totesi ja kiinnitti yhdessä Annin avustuksella hiirinaisen hunnun paikoilleen.
”Valmiina?” Anni kysyi.
”Niin valmiina, kun vain voin olla!” Milva kohautti pienesti harteitaan ja otti Annilta vastaan kimppunsa. Nainen tunsi miten keho oli ihan jännityksen vallassa.
”Sitten menoksi… viimeisen kerran oleva neiti Stynér!” Minni avasi oven ystävälleen. Milva oli pyytänyt morsiusneidoikseen vielä kaksi lapsuuden ystäväänsä. Toinen oli kaunis mustaturkkinen hiirinainen platinan vaaleilla hiuksilla. Hiirinaisen nimi oli Gwen. Toinen hiirinainen oli puolestaan hiilenharmaa, ruskeilla hiuksilla joissa oli vaaleita raitoja. Hiirinaisen nimi oli Bella. Kummallakin naishiirellä oli yllään saman sävyinen samppanjamekko, kuin Annillakin.

Santtu oli Maasta kanssa kutsuttu hiirten häihin ja oli juhlallisuuksiin saapunut Rontin ja Miihkalin kyydillä. Ihmisnainen sai osaksi erilaisia katseita ja istui sulhasen puolella muiden kutsuvieraiden kanssa. Osa hieman jopa pelkäsi ihmisnaista ulkomuotonsa vuoksi. Turbo ja Vinski seisoivat luonnollisesti bestmaneina Moton rinnalla. Kummallakin oli yllään mustat suorat housut ja valkea smokkitakki sekä mustat rusetit koristivat hiirimiesten kauloja. Miihkali oli pyydetty sulhaspojaksi ja Mirella, Miihkalin kaksoissisar sai kunnian toimia sormustyttönä. Mirella oli saman värinen Miihkalin kanssa. Tytön pitkät vehnänvaaleat hiukset olivat auki, joista pidemmät suortuvat olivat kiedottu takaraivolle. Tytön hiukset olivat kanssa kiharrettu kevyesti. Morsiusneidoista poiketen Mirella oli saanut päättää oman pukunsa itse. Tyttöhiiri olikin valinnut itselleen vaaleankeltaisen sifonkisen olkaimettoman mekon. Elita katsoi ylpeänä hiirityttöä, joka oli kasvamassa kauniiksi nuoreksi naiseksi. Mirella työskenteli Kedonvuonon terveyskeskuksella hoitajana. Tämän unelma olisi päästä käymään ilmavoimien palveluksen. Ihan kuin isänsä aikoinaan. Kuitenkaan hän ei ollut rohkaistunut ottamaan sitä askelta. Tyttöhiiri otti paikkansa ja vilkuili enoansa onnellisena. Piakkoin harmoninen musiikki alkoi soimaan ja morsiusneidot ottivat paikkansa Mirellan kanssa. Milva äiti Glorya seisoi eturivissä morsiamen puolella yhdessä Elitan kanssa. Milvan isä Peter seisoi sillä paikalla, jossa hänen pitäisi Moton isän Lionesin kanssa seistä. Hiirimiehen isä oli kuollut tosin aikoja sitten Itäisen Marsin väijytyksessä. Milvan vanhempi sisko Malva oli kanssa kauniin ruskeanvärinen. Hiirinaisen kirkkaanpunaiset hiukset olivat nostettu pienelle nutturalle naisen niskaan. Hiirinaisella oli paikka eturivissä oman miehensä ja lastensa kanssa. Linda istui kanssa omalle paikalleen. Vinski ja Turbo saivat ihastella omia kumppaneitaan, kun nämä ottivat puoli kaaressa paikkansa morsiamen puolelta. Kedonvuonon normien ja sääntöjen mukaisesti morsianta ei saatettu alttarille. Milva puristi jännityksestä kimppuansa, kun hän astui hiirimiehen viereen. Naisella oli kapea A-linjainen pitsikirjailtu häämekko yllään. Pitsin kukkiin oli ommeltu kauniita helmiä. Mekon hihat olivat samaista pitsiä ja Milvan ruskea turkki kuulsi hieman kankaan alta. Hiirinaisen hiukset oltiin nostettu tiukalle nutturalle hiirinaisen takaraivolle. Lyhyemmät suortuvat oltiin kiharrettu ja kaunis strassinen hiuskoriste piti niin hunnun, kuin hiukset paikoillaan.
”Sää olet todella kaunis,” Moto kuiskasi hiirinaisen korvaan.
”Kiitos… sinäkin olet todella komea,” hiirinainen henkäisi itkuisena.

Marsilainen vihkitilaisuus oli pitkälti samanlainen, kuin Maassa. Ainoastaan ettei pari lausunut toisilleen valoja. Se tapahtuisi vasta lupausseremoniassa. Yhteisö lausui muutamia rukouksia marsilaisten omalla kielellä. Sormusten vaihdossa Milva tunsi käsiensä tärisevän kunnolla. Papin kauniit sanat ja Moton odottava katse sai hiirinaisen sanat tarrautumaan hänen kurkkuunsa.
”Tahdotko sinä… Milva Aurora Felicia Stynér, ottaa Modo Liones William Rewiltonin aviomieheksesi? Ja rakastaa häntä niin myötä, kuin vastoinkäymisissä, kunnes kuolema teidät erottaa?”
”Tahdon…” hiirinainen kuiskasi. Herkän tunnelman vuoksi yksi, jos toinenkin pyyhki kyyneleitään kasvoiltaan. Minnikin vilkaisi kyynelten kastelemilla silmillään vastapäätä seisovaa Turboa, joka hymyili rakastuneena naishiirelle.
”Tahdotko sinä… Modo Liones William Rewilton, ottaa Milva Aurora Felicia Stynérin aviovaimoksesi? Ja rakastaa häntä niin myötä, kuin vastoinkäymisissä, kunnes kuolema teidät erottaa?”
”Tahdon!” Moto vastasi yllättävänkin reippaasti. Hiirimies teki kaikkensa, että piilottaisi jännityksensä.
”Näiden todistajien läsnä ollessa ja niillä valtuuksilla, jotka minä olen saanut… julistan teidät mieheksi ja vaimoksi… Voit suudella morsianta!” pappi hymyili lempeästi. Moto nappasi Milvan lanteista kiinni ja veti hiirinaisen pitkään suudelmaansa vieraiden hurratessa vastavihitylle pariskunnalle. Suudelman päätteeksi Moto tarjosi toista kättänsä naiselle, johon Milva tarttui hymyissä suin. Minni ojensi hiirinaisen hääkimpun tälle ja suoristi naisen hunnun. Kaksikko lähti vähäksi aikaa toisaalle. Heidän tarkoituksenaan oli käydä ottamassa valokuvaajan kanssa kaksikon lempipaikassa hääkuvansa, jonka jälkeen he vaihtaisivat lupausseremonia juhlapuvut yllensä. Kaaso, morsiusneidot ja bestmanit laittoivat lupausseremoniaa varten alttarin valmiiksi sekä ohjasi juhlavieraat omille paikoilleen.

Minni ojensi juhlavieraille alkumaljoja. Hiirinainen tunsi hennon suudelman poskellaan.
”Olet todella kaunis tänään,” Turbo kehui naista.
”Kiitos… kieltämättä valkea smokki sopii teille,” Minni hymyili miehelle takaisin ja suoristi takin kaulusta hieman vapaalla kädellään.
”Olisin valinnut itse mustan,” Turbo kuiskasi.
”Valkoinen on puhtauden väri Kedonvuonossa. Se on kunnioitettavaa! Ja et voi pukeutua mustaan marsilaisissa häissä,” Minni selitti.
”Mistä tiedät tuon?”
”Milva kertoi… valkoinen ja musta kertoo kuka ei ole naimisissa ja kuka on.”
”Siis he, joilla on mustat smokit ovat naimisissa olevia miehiä?” Turbo hämmästeli ja vilkuili ympärilleen.
”Niin,” Minni hymyili hiirimiehelle. Turbo nyökytteli hyväksyvästi naishiirelle. Hän vilkaisi tuota mustahiuksista naista.
”Onko lupausseremoniaa varten kaikki valmiina?” Elita kysyi nojautuen keppiinsä.
”On kyllä. Hääpari vielä uupuu!” Minni nyökkäsi.
”Annetaan heille aikaa… juhlavieraat odottavat ja kello ei ole vielä sen vertaa, että heidän pitäisi ollakaan täällä,” Elita rauhoitteli kaasoa.
”Jaksatteko seistä? Milva oli järjestänyt teille istumapaikankin!” Minni huolehti.
”Voi rakas lapsi… pärjään kyllä…” hiirinainen henkäisi ja kävi tervehtimässä juhlavieraita. Minni nyökkäsi hiirinaiselle lempeästi. Gwen käveli kanssa naisen luokse, jolle Minni antoi tyhjän tarjottimen.
”Oliko näitä lisää jossain?” mustaturkkinen hiirinainen tiedusteli.
”Tuolla sivupöydällä… takarivin vierailta uupuu vielä alkumaljat…” Minni selitti ja sai naisen nyökkäämään ja poistumaan paikalta.
”Vinski ja Anni tuskin irrottautuvat toisistaan,” Turbo huokaisi.
”Heilläkin on syynsä. Heidänkin häänsä ovat tulossa pian,” Minni vilkaisi pariskuntaa, jotka kiehnäsivät toisissaan kiinni. Turbo painoi katseensa maahan ja hymähti tyytyväisenä.
”No mitä se Marsin kovin pariskunta täällä synkistelee?” Santtu naurahti kaksikon vierestä.
”Ei me synkistellä!” Minni kommentoi naureskellen.
”Ja kovin vai? Mites nämä kaksi?” Turbo kysyi viitaten Vinskiin ja Motoon.
”Kieltämättä… olen Turbo aika yllättynyt!”
”Täh?” mies levitteli hämmentyneenä käsiään.
”Katso viereesi… sinulla on universumin upein nainen, jota jaksoit aina Maassa ollessasikin ihailla ja muistella millainen nainen hän on. Odotin hääkutsuja teiltä… mutta ensin Motolta ja Vinskiltä! Vinskiltä?” Santtu painotti kysyvästi. Turbo huokaisi syvään ja vilkaisi hiirinaista vieressään. Minni ei edes katsahtanut hiirimieheen päinkään. Aihe oli kaksikolle hieman arka ja Minniin sattui joka kerta, kun joku vai muistutti heidän kihlattomuudestaan. Jos tarkkoja ollaan, he eivät olleet edes avopari. He punkkasivat yhteisessä huoneessa vapaustaistelijoiden tiloissa, ilman oman kodin rauhaa tai yhteistä elämää.
”Minni? Voisitko?” Anni huikkasi naiselle, kun oli päässyt valkean marsilaisen otteesta.
”Toki… anteeksi Santtu!” nainen vastasi ja poistui nopeasti Annin huikkaamaan suuntaan.
”Sanoinko jotain pahasti?” Santtu kysyi surkeana.
”Minni on ollut kenties herkillä näistä hääasioista!” Turbo kohautti harteitaan.
”Onko se ihme? Teidän parhaat ystävänne suunnittelee häitään. Eikö hän halua naimisiin?” Santtu pohti. Turbo vilkaisi naista.
”Musta tuntuu, että Minni haluaa sitä enemmän… mutta hän ei halua pakottaa minua.”
”Turbo…” Santtu huokaisi ja astui hiirimiehen viereen.
”Mitä sinä pelkäät?” ihmisnainen kysyi huolestuneena. Turbo huokaisi syvään.
”Menettämistä… olen pohtinut sitä pitkään. Meillä olisi Minnin kanssa kaikki mahdollisuudet onnelliseen avioliittoon, mutta pelko hänen menettämisestään kalvaa mieltäni edelleen,” Turbo selitti.
”Oikeastaan se iskostui, kun muutimme takaisin Marsiin!”
”Turbo rakas… ymmärrän sinua. Teillä on vaikeat työt ja vaaralliset. Mutta Minni ei ole menossa mihinkään. Hän ei olisi tänne saakka tullut kanssasi ellei taisteli teidän yhteisen tulevaisuutenne vuoksi. Ja miten se menettäminen poikkeaisi avioliitossa, tähän hetkeen?” Santtu selitti surkeana. Turbo nielaisi vaikeana. Ihmisnaisella oli hyviä pointteja, joihin mieshiiri ei osaa edes vastata.
”Saanko antaa vielä yhden huomion?” nainen kysyi, kun hiirimies ei vastannut hänelle mitään.
”Anna tulla!”
”Ennemmin menetät Minnin, jos annat hänelle tyhjiä lupauksia,” Santtu selitti ja siirtyi toisaalle.

Turbo kurtisti kulmiansa ja vilkaisi ihmisnaisen perään. Mistä tämä tiesi mitä hän oli Minnille luvannut?  Oliko hän epäonnistunut naishiiren kanssa? Oliko hän epäonnistunut parisuhteessaan?
”Turbo tuletko avuksi?” Vinskin ääni herätti miehen ajatuksistaan.
”Toki!” hiirimies vastasi ja asteli ystävänsä luokse. Tovin juhlavieraat joutuivat hääparia odottamaan takaisin juhlapaikalle. Mutta Marsissa jokainen kutsuttu vieras odotti rauhallisesti antaen vastavihityn avioparin nauttia ensihetkestään toistensa kanssa.
”Hyvät naiset ja herrat… ensikertaa tänään. Saanko esitellä teille… herra ja rouva Rewiltoooooon!” Turbo kuulutti. Pariskunta asteli voitonriemuisasti takaisin patioiden täyttämälle takapihalle. Moto pyöräytti Milvaa otteessaan ja suuteli tuoretta morsiantaan pitkään. Normaalisti lupausseremonia toteutettaisiin pimeässä juhlasalissa, mutta pariskunta päätti tehdä sen Marsin taivaan alla, keskellä kirkasta päivää. Maahan oli upotettu pieniä led-valoja, jotka johdattaisivat hääparin lupausseremonian alttarille. Glorya ja Elita kävelivät kaksikkoa vastaan ojentaen kummankin käteen sytytetyt kynttilät. Elita ja Glorya ohjasi nuorenparin seisomaan suurien tyynyjen eteen. Pariskunta laski kynttilät omiin telineisiinsä. Moton yllä oli musta smokkipuku, jonka alla oli merensininen kauluspaita. Moto oli halunnut vaihtaa juhlavan korsetin johonkin ei niin puristavaan. Muutenkin olo oli jännittynyt, joka tuntui puristavana tunteena rinnassa. Takissa oli kultaiset napit, helmassa kirjailtuja kultaisia koristeita. Erisävyiset siniset olivat Marsin rauhan värejä. Pariskunta halusi kunnioittaa tätä teemaa omissa häissään. Milvalla oli yllään äitinsä omistama lupausseremonia juhlapuku. Puvussa oli naishiiren lempivärejä. Mekko-osa oli liukuvärjätty haaleasta violetista, tumman siniseen. Mekossa oli suuri halkio etuosassa ja paljasti suurimman osan hiirinaisen jaloista. Toppi oli samaa sävyä mekon yläosan kanssa. Kaunis haaleanvioletin yläosassa oli useampi taottu kultainen koristelu marsilaisesta metallista. Mekon helmasta roikkui kaunis helmikoristelu peittäen hiukan hiirinaisen paljasta vatsanseutua. Pariskunta oli saanut kummankin perheeltä lupausrenkaikseen perintökorut. Lupausrengas kiinnitettiin hännän juureen ja se piti paikkaansa niin kauan, kuin pari olisi kuolemaan saakka yhdessä. Sormukset sai riisua esimerkiksi suihkun tai kokkailujen ajaksi pois, mutta lupausrengasta ei saanut poistaa kuin ääritilanteissa. Nämä olivat äkkinäinen sairaalahoitoa vaativa leikkaus tai kuolema. Peter paukautti pientä kongia ja sai hääparin laskeutumaan polvilleen tyynyjen päälle. Hiljainen ja oikeastaan hyvin rentouttava musiikkia täytti takapihan äänillä. Jokainen seurasi seremoniaan mielenkiinnolla. Valot alkoivat tuikkia himmeästi ja piha täyttyi miedolla sekä miellyttävän eteerisellä tuoksulla. Malva ja Linda kävelivät patioiden välissä levitellen suitsukkeen tuoksua ympäriinsä. Peter luki marsilaista sananlaskua lupauksiin liittyen samalla.
”…olet minulle uskollinen, jaat rakkautesi minulle vilpittömästi, kuljet rinnallani vaikeidenkin esteiden yli, olet luottamukseni arvoinen ja kunnioitat minua niin perheenjäsenenäsi, aviopuolisonasi ja rakastettunasi…”. Hiirimiehen saadessa lauseensa päätökseensä Moto ja Milva kaivoivat puvuistaan pienet laput. Moto aloitti hieman tärisevin käsin oman lupauksensa lukemista. Anni nojautui kevyesti Vinskin olkapäähän, joka hymyili tälle hellästi.

”Rakas Milva… kun tapasin sinut ensi kerran, et halunnut kuulla sanottavankaan minusta! Tein töitä, että saisin edes katseesi itseeni. Usein se katse oli tuima, mutta näin sen katseen taakse syvemmälle… näin herkän hiirinaisen, joka sodankovettamana näytti ulkomaailmalle vain kovan kuorensa. Naisen, joka tiesi mitä halusi… Olemme kokeneet paljon yhdessä ja voin vannoa, jos olisin voinut, olisin ensisuudelmastamme pudonnut polvilleni. Kiitos sairaalasängyn tätä ei tapahtunut…” Moto naureskeli saaden myös muut nauramaan, etenkin Milvan.
”Mutta opit näkemään sinä päivänä minut uudemman kerran… niin uudemman, että rakastuimme. Ja se rakkaus on kantanut meidät tänne. Kaikkien vaikeuksien, ilojen ja surujen kautta. Joten lupaan sinulle rakas… lupaan rakastaa sinua loppuelämämme ajan… lupaan kunnioittaa kasvatustamme, perinteitämme ja kulttuuriamme… lupaan olla rinnallasi iloina ja suruina… turvallisena kalliona, johon sinun olisi helppo nojautua vaikeiden asioiden tultaessa tiellemme… lupaan olla se isä tuleville lapsillemme, joista kasvatamme perheemme perinteitä kunnioittavia, perheemme jäseniä… jotka saavat kokea sen saman rakkauden, jonka koen sinun kanssasi! Lupaan olla se mies, joka viimeisinä hetkinä seisoo vieressäsi, kiittää sinua kaikesta kokemastamme, kun on aika sanoa toisillemme hyvästit!” Moto huokaisi ja sai Milvan pyyhkimään kyyneliään kasvoiltaan. Rauhoituttuaan hieman hiirinainen kohotti hieman ryhtiään.
”Moto… rakkauteni sinuun syttyi lyhyellä sytytyslangalla. Hyvin lyhyellä sytytyslangalla… olit juuri pelastanut henkeni ja loukkaantunut sen seurauksena itse. Sitä ennen olin ollut sinulle töykeä… mutta onneksi omistan ystävän, joka potki minuun vauhtia ja hyvä, ettei korvista repinyt luoksesi sairaalaan! Opin todellakin näkemään sinut uudella tavalla… rakastuin sairaalassa kauniisiin sanoihisi… rakastuin sinuun hiirenä. Ja olen onnellinen, että tein niin. Uskalsin rakastaa, sillä se on ollut se suurin syy miksi en halunnut sinua lähelleni… pelkäsin. Pelkäsin meidän puolestamme… pelkäsin tulevaisuuteni puolesta. Menettämisen pelko kaikkia kohtaan oli niin voimakas, että en tiennyt mitä silloin olisin tehnyt… ja siksi kielsin itseltäni rakkauden. Mutta sinun ansiostasi mursit sen pelon ja olemme saaneet kokea yhdessä sen jälkeen monen moista seikkailua. Murheet ja ilot olemme jakaneet… joten lupaan sinulle rakas… lupaan olla sinulle se vaimo, joka saa luvan kanssa kiukutella sinulle… lupaan rakastaa sinua kaikissa elämämme käänteissämme… lupaan olla se äiti meidän tuleville pienokaisille, joka rakastaa ja hellii heitä. Lupaan olla se vaimo sinulle, joka pitää kädestäsi kiinni kiittäen menneistä ja olla rinnallasi viimeisillä hetkillämme, kunnes kuoleman on aika meidät erottaa,” Milva henkäisi ja sai Moton kiittämään tätä. Hiirimiehen suulta nainen pystyi tulkitsemaan, miten mieshiiri totesi naiselle rakastavansa tätä.

”Näiden lupausten myötä, jonka olette toisillenne antaneet… sitovat liittonne kokonaiseksi, voimakkaaksi ja luottamukselliseksi… muistakaa olla toisillenne uskollisia, rakentaa tulevaisuutenne toisianne kunnioittaen ja ennen kaikkea… muistakaa rakastaa! Sillä rakkaus on se voima, jolla olette toisillenne toisenne luvanneet!” Glorya luki marsilaisesta raamatusta ja nyökkäsi hyväksyvästi kaksikolle. Moto asteli hiirinaisen luokse ja auttoi tämän nousemaan seisomaan. Kaksikko otti paikkansa keskeltä tilaa. Vasta vihitty pari piti toisiaan hellästi käsistään kiinni. Peter ja Miihkali astuivat kaksikon kummallekin puolelle. Peter pyöräytti valkoisen silkkisen harson Milvan käsien kautta Moton käsiin. Miihkali puolestaan pyöräytti punaisen silkkisen harson Moton käsien kautta Milvan käsiin. Glorya astui Miihkalin viereen, kun puolestaan taas Elita Peterin. Naisella oli kädessään messinkinen kulhon, josta nelikko otti sormiinsa nipun punaisia laventeliöljyyn kastettuja terälehtiä. Niin sanotulla ”pyhällä vedellä” nelikko painoi terälehdet kiinni silkkiharsoihin. Lopuksi kaksikon otsiin piirrettiin öljyllä timantit, jotka kuvasivat uskollisuutta. Mirella käveli kuusikon luokse ja piti pehmustetulla tyynyllä kahta rengasta. Milva oli saanut lupausrenkaakseen kultaisen renkaan, jonka keskellä oli suuri smaragdin värinen kivi. Koruun oli kaiverrettu kaksi kiveä kohden tanssivaa marsilaista. Lupausrengas oli Milvan edesmenneen isoäidin peruja ja nyt hiirinainen oli saanut sen itselleen. Malva oli saanut isänäitinsä lupausrenkaan aikoinaan itselleen. Moton lupausrenkaassa puolestaan oli suuri safiirin värinen kivi. Renkaan pintaan oli kaiverrettu Marsin kansalliskuparivalas. Valaalla oli pitkät terävät piikit rivistössä selkärankaa pitkin, isot evät muistuttivat linnunsiipiä ja suomusto väritys oli kuparin ja vaaleanpunaisen värinen. Renkaaseen tosin valaasta oli piirretty ainoastaan ääriviivat, mutta se oli selkeästi tunnistettavissa. Sama kuva oli myös Platinan värisessä taskukellossa, joka oli jäänyt hiirimiehen isältä tämän kuoltua. Moto piti sitä rintataskussaan lähellä itseään. Peter ja Miihkali irrottivat silkkinarut toisistaan, Gloryan ja Elitan ohjatessa avioparin pienen matalan pöydän luokse. Moto avusti Milvan istumaan yhteisen ison tyynyn päälle. Tässä kohtaa juhlavieraat nousivat seisomaan lausuakseen pyhän rukouksen marsilaisten omalla kielellä. Milva piti tärisevin käsin miehen lupausrengasta kädessään.
”Kaikki menee hyvin…” Moto kuiskasi naishiirelle ja painoi kätensä lohduttavasti naisen kädelle. Milva siveli miehen poskea hennosti. Rukouksen tultaessa oikeaan kohtaan Milva kiinnitti lupausrenkaan hiirimiehen hännän juureen. Moto joutui tovin odottamaan omaa vuoroansa, mutta sai hellästi kiinnitettyä hiirinaisen lupausrenkaan naishiiren häntään. Jokainen juhlavieras hurrasi onnittelevasti ja olivat valmiita juhlimaan vasta vihittyä avioparia. Sitä ennen juhlavieraat onnittelivat yksitellen avioparin.

Juhlat sujuivat riehakkaasti. Hääpäivä oli täynnä erilaisia pelejä, kakunleikkausta, morsiamen ryöstöä sekä Moton ja Malvan yhteinen taisto. Kaksikko ei voinut ottaa yhteen missään aktiivisessa lajissa, joten kaksikko oli ottanut mittaa toisistaan kisassa ”Kumpi tuntee morsiamen parhaiten?” Kaksikko oli saanut kyllä-ei väittämään tehdyt puuviuhkat joilla vastasivat esitettyihin kysymyksiinsä. Tästä saatiin hauskoja väittely aikaiseksi ja yllättäviä paljastuksia muun muassa morsiamesta tarkemmin. Lopuksi hiirinaisen hääkimpusta käytiin arvonta tasapuolisesti naimattomien naishiirten puolesta. Ruskeaturkkinen hiirinainen olikin saanut ojentaa kimpun Minnille, joka Annin nähtyään oli tyrkännyt kimpun tämän syliin silmiään pyöritellen sekä naureskellen. Vaikka Kedonvuono ei ollut tunnettu alkoholinhuuruisista juomingeistaan, oli häihin tuotu Tulikiven perinteitä ja suurin osa olikin saavuttanut humalatilan. Rontin tuoma alus toimi hääparin hääaluksena, joka lähti viemään kaksikkoa Pandoran galaksiin vielä yön korvissa. Minni ja Anni toivotti kaksikolle vielä onnellista häämatkaa ja onnittelivat muutenkin hiirinaista lämpimästi. Turbo, Vinski, Rontti ja Miihkali puolestaan härnäsivät Motoa, että tällä ei ollut asiaa Marsin maaperälle ilman positiivista raskautta. Kuitenkin kaikki heiluttelivat kaksikolle, kun alus nousi Marsin pimeälle taivaalle. Moto oli jännittänyt ensimmäistä hääyötään niin, kuin Milvakin. Kuitenkin kaksikko oli saanut nauttia toistensa ensimmäisestä intiimistä yhdessä olosta useamman kerran, jonka aikana he olivat rohkaistuneet ja ajattelemaan seksin olevan ihan normaalikäyntäntö parishuteessa.
        Meni neljä kuukautta eteenpäin. Milva haroi hiuksiansa tukikohdan pihalla ja esitteli Minnille taloa, jota olivat Moton kanssa käyneet katsomassa Tulikivikaupungin laidalta. Hiirinainen ei ollut raskautunut häämatkan aikana. Vinski tervehti hiirinaiset ohimennen. Tämä suuntasi itsensä muurien ulkopuolelle viemään matkaan lähteviä varustelaatikoita toiselle puolelle Marsia. Valkea hiirimies laski laatikon käsistään ja pyyhkäisi otsaansa, joka oli hiestä märkä. Hän yritti mahdollisimman paljon keskittyä töihinsä, kuin myös hääjärjestelyihinsä. Hänellä ja Annilla olisi vajaa kaksi kuukautta aikaa saada kaikki tehtävät tehtyä. Hiirimies oli lähdössä hakemaan toista kierrosta tavaroita, kun kuuli selkänsä takaa tutun äänen lapsuudestaan.
”Etkö sanokaan hei…” hiirinaiseksi tunnistettu ääni kysyi matalalla äänellä. Vinski nielaisi vaikeana. Tuo ääni… tuon äänen hän oli usein kuullut, mutta niin kuin menneisyydestään, äänen puhuja oli selvinpäin eikä humalassa. Vinski puristi käsiään nyrkkiin ja käänsi happamat kasvonsa puhujan suuntaan. Hiirinainen nojasi seisten muuria vasten ja sytytti savukkeen suullensa. Hiirinainen oli valkea väriltään. Naisen olkapäille asti yltävät kuparin väriset hiukset olivat hiukan sekaiset. Naishiiren kasvoista näkyi ikääntyminen, mutta myös useamman vuoden alkoholismi. Ne eivät olleet enää nuhjuiset, joten oli kenties odotettavissa, että tämä oli raitistunut. Naisella oli yllään löysä t-paita ja rikkonaiset vaaleansiniset farkut jaloissaan. Hiirinaisen oikeaa korvaa somisti suuri lovi, jonka oli aikoinaan ryyppyreissultaan saanut mustasukkaisen hiirimiehen toimesta. Naisella oli edelleen sama nenäkoru vasemmalla puolella koristamassa kasvoja. Hiirinaisen kasvoille oli ilmaantunut kaksi kulmakorua.

Hiirinainen suoristi itsensä ja virnuillen hymyili valkealle hiirimiehelle. Vinski huokaisi syvään ja käveli nopeasti hiirinaisen luokse vilkuillen ympärilleen. Hiirimies tarrasi naisen käsipuolesta kipeästi kiinni.
”Hei… hei… ei niin kovaa!” naishiiri ärähti komentavasti. Vinski ohjasi naisen kulman taakse ja katsoi tätä vihaisena.
”Noinko kohtelet omaa äitiäsi?” hiirinainen tuhahti haroen hiuksiansa.
”Mitä sää teet täällä?” Vinski puri hammastaan naishiirelle. Naishiiri tumppasi savukkeensa maahan ja nosti katseensa poikaansa. Vinski oli karannut 15-vuotiaana äitinsä huostasta, eikä sen vuoksi odottanut että tämä saapuisi ikinä vapaustaistelijoihin. Mies ei edes tiennyt hiirinaisen olleen hengissä. Hiirinaisen nimi oli Crystal.
”Tulin tapaamaan ainoata poikaani tietysti…” hiirinainen vastasi hellästi ja silitti miehen käsivarsia. Vinski perääntyi naisen otteesta.
”Olisit jättänyt tulematta!”
”Miksi ihmeessä? Kuulin huhun, että olet menossa naimisiin!”
”Entä sitten?” Vinski ärähti.
”Mietin vain, kun ei tuota kutsukorttia ole äidille saakka ilmaantunut,” naishiiri vihjaili. Vinski puristi kädet eteensä torjuvasti. Miehen metallimaski sai Crystalin huomion.
”Mitä sinulle on tapahtunut poikakulta!” hiirinainen yritti koskettaa Vinskin kasvoja.
”Voisitko lopettaa?” Vinski murahti perääntyen hiukan uudelleen.
”Vinski rakas!”
”Älä edes aloita!”
”Olet poikani! Ja toivon sinulta himpun verran kunnioitusta enemmän!”
”Kunpa en olisi…” Vinski tuhahti.
”Tee palvelus ja palaa sinne mistä olet tullutkin!”
”Antaisit minun selittää!”
”Tietoisku… en halua!” mieshiiri murahti ja lähti kohti tukikohdan portteja. Crystal huokaisi ja lähti hiirimiehen perään. Vinski marssi vihoissaan porteista sisään.
”Hei Vinski! Anni etsi sinua!” Milva huikkasi miehen perään, joka murahti vastaukseksi.
”VINSKI!” Crystal huusi porttien sisäpuolelta saaden Minnin ja Milvan sekä muiden ulkona olleiden huomion. Minni kurtisti kulmiansa ja vilkaisi ystävänsä kanssa toisiaan. Vinski pysähtyi kuin seinään ja kääntyi ympäri katsomaan äitiänsä.
”Tule tänne! Et hylkää minua toistamiseen!” Crystal murahti vihaisena.
”Valintoja! Olisit tehnyt omasi aikanaan!” Vinski tuhahti vihaisena. Minni nousi seisomaan ja käveli valkean hiirimiehen luokse. Hiirinainen rauhoitteli miestä hellästi silittämällä tämän olkapäätä.
”Kenraali… jos teet hyvän päätöksen, niin häädä hänet tältä alueelta!” Vinski pyysi ja poistui paikalta.

Crystal huokaisi syvään. Vinski ei koskaan antaisi hänelle anteeksi. Minni asteli hiirinaisen luokse.
”Tuota… rouva?” naishiiri epäröi hiukan.
”Neiti…”
”Anteeksi… neiti?”
”Wham… Crystal Wham,” naishiiri esitteli itsensä saaden Minnin katseen laajenemaan.
”Kenraali Milanius,” Minni esitteli itsensä kooten ajatuksensa ja kätteli valkeaa hiirinaista.
”Onko hän aina noin äreä?” Crystal kysyi osoittaen Vinskin suuntaan. Minni vilkaisi nopeasti olkansa yli.
”Olen pahoillani neiti Wham… en voi kertoa sotilaistani sen koommin tai tarkemmin. Vinski pyysi teitä poistumaan ja valitettavasti ilman kutsua ette voi saapua tukikohdalle omin lupinesi,” Minni selitti. Crystal luimisteli hiukan korviansa. Hiirinainen nyökkäsi hyväksyvästi ja kenraalin ohjauksella lähti tukikohdalta. Nainen nousi ränsistyneeseen autoonsa ja ajoi tukikohdalta kohti kaupunkia. Milva harppasi ystävänsä luokse.
”Oliko tuo nainen…” Milva ehti aloittaa.
”Oli… Vinskin äiti mitä luultavammin!” nainen tokaisi ja nappasi radiopuhelimensa.
”VINSKI! TOIMISTOONI! NYT!” naishiiri huudahti ja vinkkasi ruskeaturkkisen hiirinaisen mukaansa. Hiirimies kolmikko käveli tukikohdankäytäviä pitkin kohti kenraalin toimistoa. Vinski oli apea, korvat olivat luimussa ja häntä laahusti maata pitkin.
”Mitä oikein teit, että sait Minnin noin kireäksi?” Moto kysyi hiukan toruen. Vinski vain mulkaisi harmaata miestä vieressään. Anni näki kanssa kolmikon ja juoksi nämä kiinni.
”Vinski… Vinski odota!” nainen huusi miehelle. Hiirimies pysähtyi odottaakseen kihlattunsa.
”Onko kaikki hyvin?” mies kysyi.
”Miten niin minulla? Onko sinulla? Kuulin Minnin huudon radiopuhelimesta.”
”Kai… en tiedä mistä hän nyt pahoitti mielensä!” Vinski kohautti hartioitaan jatkaen matkaansa. Hiirinainen katsoi surkeasti Motoa ja Turboa, jotka kohauttivat kanssa epätietoisuuttaan hartioita. Kolmikko seurasi valkeaturkkista hiirimiestä kenraalin toimistoon.

Minni ja Milva odottivat jo miestä saapuvaksi. He olivat kiirehtineet toista reittiä pitkin Minnin toimistoon.
”Mää en voi uskoa, että Vinskin mutsi tuli tänne saakka tapaamaan poikaansa!” Milva naureskeli istuen kenraalittaren pöydällä. Nainen risti jalkansa ja nojasi toiseen käteensä, siirtäen katseensa ovelle kun hiirimiehet saapuivat Minnin toimistoon. Minni puristi käsiään toruvasti eteensä, kun Vinski nosti nolostuneen katseensa tähän.
”Huusitte kenraali!” Vinski tuhahti naiselle.
”Niin tein… tiedätkö miksi kutsuin sinut tänne?” Minni murahti hiirimiehelle. Vinski nielaisi vaikeasti. Aikoiko naishiiri paljastaa hänen äitinsä vierailun myös veikoillensa. Tai mitä pahempaa, kihlatulleen? Milva puristi kädet eteensä ja odotti kanssa kenraalin avausta.
”Istukaa!” naishiiri virnuili kihlaparille.
”Miksi?” Anni kysyi.
”Olkaa hyvä ja istukaa alas!” Minni pakotti ja sai kaksikon pelästymään. Anni vilkaisi huolissaan Vinskiä, mutta tottelivat kenraalin käskytystä.
”Mitä olet tehnyt?” Anni murahti kuiskaten Vinskille.
”En mitään!”
”No pakkohan sinun on, jos Minni on tuollainen!” nainen supatteli miehelle. Turbo virnuili Motolle, joka pyöräytti huvittuneena silmiänsä.
”No eiköhän Vinski voi kertoa itse sinulle?” Minni tuhahti.
”Kertoa mitä?!” Vinski rupesi hermostumaan hiirinaisen vihjailulle. Turbo iski Motoa kevyesti kyynärpäällään käsivarteen joka äkisti sammutti valot kenraalittaren työhuoneesta.
”Mitä?”
”Mitä teitte?” Anni kysyi pelokkaana, kunnes kirkas kohdennettu valo sai hiirinaisen melkein sokeutumaan.
”Olette rikkoneet vapaustaistelijoiden tärkeintä sääntöä,” Minni nojasi pöytäänsä, Milvan osoitellessa pöytävalolla kaksikkoa.
”Mitä sääntöä?” Vinski peittosi hieman silmiänsä.
”Eikä vapaustaistelijoilla ole edes sääntöjä,” Anni totesi.
”Siinä olette väärässä!” Minni pudisteli päätänne.
”Mitä?” kaksikko älähti.
”Se sääntö on… että olette liian hyvin olleet selvinpäin!” Milva heilautti kättään.
”Nyt olen entisestään sekaisin?” Vinski hieroi päätänsä.
”Ai sinä olet? Mites minä sitten?” Anni kohautti kulmaansa. Minni virnuili Milvalle, joka puolestaan antoi merkin Turbolle ja Motolle.
”Voisitteko nyt kertoa ja olla käyttämättä tuota salakieltänne!?” Vinski murahti ja nousi seisomaan kenraalia vasten.
”Rauhoitu kiihkoilija!” Minni vastasi rauhallisesti hiirimiehelle. Vinski nielaisi pienesti. Minni virnuili vain valkealle marsilaiselle.
”HEEEEIIII HÄÄÄPARIIII!” miehen ja Annin muut ystävätkin huusivat, kun valot syttyivät jälleen huoneeseen. Santtu, Miihkali ja Rontti hyppäsivät huoneen eri piiloista saaden kihlaparin säikähtämään.
”Mitä tämä nyt on?” Anni naureskeli, kun nousi seisomaan.
”Yksinkertaista Anni rakas,” Milva sammutti pöytävalon.
”Nämä ovat teidän polttarinne!” Santtu tokaisi ja nosti hiirinaisen yli nauhan, jossa luki ”Bride to be!”
”Eikääää!” nainen iski kämmenellään kasvoihinsa epäuskoisena.
”Olisi pitänyt arvata!” Vinski naureskeli. Turbo ja Moto nostelivat erikokoisia kaljakoreja pöydille.
”Ooooollrait! Juomista!” Vinski ilakoi.
”Eiii heiii vielä ystäväni!” Turbo toppuutteli valkeaa marsilaista.
”TÄH? Polttarit ettekä tarjoa minulle kaljaa!” mies älähti.
”Antakaa nyt jännitysolut sille mahdottomuudelleen!” Minni komensi miehiä, jotka ojensivat mieshiirelle yhden pullon.
”Kiitos!” Vinski tokaisi.
”Nonnii… Vinski ja Anni. Käykää pakkaamassa tavaranne!” Moto komensi hellästi.
”Tavarat? Mutta miksi?” Anni kysyi.
”Koska emme jää tänne viettämään tärkeintä päiväänne!” Santtu kommentoi.
”Eli pakatkaa välttämättömät viikon reissulle!” Rontti purisit kädet eteensä.
”Viikon reissulle?” Vinski älähti.
”Niin…” Milva naurahti.

Kihlapari vilkaisi toisiaan, mutta ystäviensä kehotuksella lähtivät pakkaamaan tavaroitaan.
”Mihinkähän olemme menossa?” Anni kysyi viikaten t-paitaansa pienempään kassiin.
”Ystävistämme riippuen voimme mennä ihan mihin vain!” Vinski huokaisi ja istui sängylle. Anni luimisti hieman korviansa ja suoristi mieshiirtä, jotta pääsi istumaan hiirimiehen syliin. Hiirimies oli jotenkin todella oudosti käyttäytyvä.
”Onko kaikki hyvin?”
”Täh? Tai siis joo on…”
”Miksi olet sitten noin kummallinen?”
”Yllätyin vain siitä, että ystävämme muistaa meitä näinkin reilulla aikataululla polttareistamme. Odotin niitä lähempänä häitämme,” Vinski selitti apeana.
”Niin kieltämättä mietin sitä itsekin, mutta en tiedä onko Minnille tulossa isompia palavereita ennen häitämme…”
”Niin… en tiedä… mutta on se kiva päästä viikoksikin edes pois!” Vinski piristyi hiukan.
”No kyllä… mutta onko kaikki muuten hyvin? Olit sen oloinen, että Minni antaisi sinulle turpaan!”
”Kieltämättä ei käynyt kaukana omasta mielestäkään! Murto-osan sekunnin jo mietin, että mitä olen tehnyt!” Vinski naureskeli.
”Nooooo… oletko?” Anni vihjaili.
”En!” Vinski tuhahti ja nosti kaksikon seisomaan.
”Minni ei ikinä nöyryyttäisi kyllä julkisesti ketään!”
”Niin… se on kai hänen kenraalisuutensa hyvä puoli!” Vinski kohautti harteitaan ja jatkoi oman kassinsa pakkaamista.
”Ja julkinen nöyryytys on kielletty kaikkialla muualla, paitsi tuomioistuimessa!” Anni muistutti hiirimiestä.
”Tiedän! Rontti kerran nöyryytti julkisesti yhtä vasikkaa aikoinaan!” Vinski hieroi leukaansa.
”Miten tuo ei yllätä Rontin kohdalta?” Anni puristi kädet eteensä.
”Hei se jätkä nöyryytti ja valehteli Rontille vasikoidakseen meidän tietojamme armeijalle!”
”Siis puhutko?”
”Kyllä… Gremlyn jätkästä!”
”Mitähän hänelle kuuluu nykyään?” Anni pohti.
”Ei kiinnosta! Rontti heitti sen jätkän pihalle Vapaustaistelijoista!”
”Mutta siitähän on 10-vuotta!” Anni huudahti hiukan.
”Jep… siksi ei kiinnostakaan!” Vinski iski naiselle silmäänsä, joka läimäytti hiirimiestä hännällään tämän takapuolelle.
”Heeeeeiii! Kuka ei jaksa odottaa avioliittoon?” Vinski nappasi hiirinaisen takapuolesta kiinni, joka kiljahti ilahtuneena.
”Jaksan… mutta häntäily on sallittua!” nainen naureskeli, kun Vinski suukotti naista kaulalle ja poskelle intohimoisesti.
”Vinski!” Anni naureskeli.
”Rakastan!”
”Samoin,” Anni helli miestä ja kääntyi ympäri, kun hiirimies kietoi kätensä naisen lanteiden ympärillä. Vinski suukotti naista muutaman kerran rakastavasti ja unohti aikaisemmin päivällä ikävän kohtaamisen äitinsä kanssa.

”Vinski ja Anni… kyyti lähtee! Olisi ikävä lähteä viettämään teidän polttareitanne ilman teitä!” Milva huudahti radiopuhelimeen saaden kihlaparin irrottautumaan toisistaan.
”Tullaan, tullaan!” Anni naureskeli radiopuhelimeensa ja tarkisti vielä, että hänellä oli kaikki laukussaan.
”Vauhtia sitten!” Milva tuhahti.
”Milvan pitäisi opetella itsehillintää!” Vinski sulki kassinsa ja nosti sen olalleen.
”Ei Vapaustaistelijoilla ole itsehillintää!” Anni vastasi miehelle ja lähti tämän perässä kohti lastausaluetta, josta avaruusalusten oli tarkoitus lähteä. Rontti tarkisti aluksen kuntoa, kun Milva kyherteli Moton otteessa istuessaan lastaussillalla.
”Ällöttävää!” Miihkali tuhahti kädet puuskassa nojatessaan korkeaan puulaatikko pinoon. Minni istui pienemmän pinon päällä, Turbon nojatessa hänen jalkojensa välissä hiirinaiseen.
”On… hirveän!” kullanruskea hiirimies kommentoi saaden Minnin hieromaan kämmenillään hiirimiehen rintalihaksia. Turbo painoi päänsä hiirinaisen rintaa vasten nostaen katseensa kattoa kohden. Kuitenkin näkökentässä hiirimies näki hiirinaisen leuan ja osan kasvoista. Minni katsahti Turboa ja suukotti hiirimiestä rakastavasti.
”Sinähän sen tiedät!” Miihkali totesi pyöräyttäen silmiänsä. Santtu paukautti aluksen alaluukun kiinni ja nousi seisomaan.
”Onko valmista?” Minni kysyi.
”Aluksessa ei ole mitään vikaa! Turvallinen siis lentää!” Ihmisnainen naureskeli.
”Vielä kun saisimme sen kihlaparin tänne niin olemme valmiita lähtemään,” Moto kommentoi.
”Käskin heitä tulemaan! Mutta ottavat nyt aikansa!” hiirinainen murahti heilauttaen kättään.
”Eiväthän ole edes vielä naimisissa!” Minni naurahti ja heitti toisen jalkansa hiirimiehen yli, että pääsi hyppäämään lattiatasolle. Santtu puristi kädet eteensä ja kohautti kulmaansa kysyvästi. Hänellä ei ollut hajuakaan mistä hiiret puhuivat eikä jaksanut kyllä sen enempää udellakaan. Rautaovet suhahtivat auki, kun kihlapari käveli ystäviensä luokse.
”No oli jo aikakin! Pakkasitteko koko omaisuutenne mukaan!” Milva heilautti kättään.
”Tavaramäärästä päätellen voisi kenties niin olettaakin!” Vinski vitsaili ja sai ystävänsä nousemaan lastaussillalta seisomaan.
”Noooooh eiköhän sekin tule kasvamaan, kun saatte oman asuntonne ja yhteisen omaisuuden!” Turbo pudisteli hymyillen päätään.
”Joko mennään?” Milva kysyi malttamattomana.
”Kumpi tätä reissua odottaa enemmän sinä vai me?” Vinski kysyi osoitellen vuorottain häntä ja hiirinaista.
”Mmmmmmm… minä ja teidänkin pitäisi,” Milva pohti hetken ja virnuili tämän jälkeen miehelle.
”Täh? Hä? Miten? Emmehän edes tiedä mihin menemme!” Vinski älähti.
”Riittäähän sitten!” Minni komensi kaksikkoa.
”Alukseen!” Rontti komensi ja osoittaen sisätiloja. Vinski ja Milva huokaisivat syvään. Anni siveli hännällään valkean hiirimiehen leukaa saaden tämän lumoutumaan naisen otteessa. Milva puristi kädet eteensä virnuillen hiirimielle. Hyvä ettei hiirimies kuolannut naisen perään.
”Sulje suusi ennen, kuin sieltä tippuu jotain sopimatonta!” hiirinainen kommentoi painaen samalla sormenpäällään hiirimiehen leuan kiinni. Vinski murahti pienesti, mutta lähti hiirinaisen perään.

Rontti ja Turbo olivat ohjanneet aluksen avaruuden syövereihin. Ikkunoista näki punaisena hehkuvan Marsin. Anni oli Vinskissä kiinni, mutta vilkuili uteliaana aluksen ikkunoista ulos. Häntä jännitti hirveästi ja halusi palavasti tietää mitä heidän ystävänsä olivat suunnitelleet. Mitä kauemmaksi he pääsivät Tulikivestä, sitä enemmän maisemakin muuttui. Myös maasto muuttui. Osa oli hyvin vuoristoista ja kivikkoista maastoa, osa puolestaan suuria laakeita peltoalueita. meriä Marsissa ei ollut, mutta suuremmat järvet jotka olivat saaneet vetensä takaisin erottuivat avaruuteen saakka. Anni kurtisti kulmiansa.
”Onko tuo Meriluoto?” Anni kysyi. Minni vilkaisi Milvaa katsomattakaan ystäväänsä, joka istui heidän selkiensä takana.
”Menemmekö Meriluotoon! Mutta vihaat äitiäsi Minni!” Vinski älähti. Minni kääntyi nopeasti ympäri.
”Mitä helvetin kuraa sinä oikein syötät?” naishiiri ärähti.
”Ööööööö… vihaat äitiäsi?” Vinski kohautti käsiänsä.
”Kuka niin on sanonut?!” Minni kohautti kulmaansa vihaisena.
”Sinä?” Vinski kysyi varovasti.
”En minä vihaa äitiäni! Vihaan sitä millä tavalla hän vain käyttäytyy muita kohtaan!” Minni totesi. Vinski meni vaikeaksi ja vilkaisi Annia saadakseen tältä kenties hiukan apua.
”Minä en auta sinua!” Anni tokaisi.
”Olet kihlattuni!”
”Ja sinun pitäisi olla mies!” Santtu kommentoi. Minni tyrskähti, kun Milvakin räjähti paskaiseen nauruun. Rontti ja Turbokin räjähtivät nauramaan ihmisnaisen kommentille.
”Olkaa hiljaa!” Vinski loukkaantui hiukan.
”Mistä sinä nyt loukkaannuit?” Moto kysyi hiirimieheltä.
”Mistä? Miten? Olit poissa hetken?” Vinski empi isolle harmaalle hiirimiehelle.
”Kenties… mutta tunnen sinut ja minulle riitti vain, että kuulin äänenpainosi!” Moto tokaisi. Vinski katsoi hämmentyneenä ystäväänsä.
”Minni ja Milva!” Rontti komensi hellästi. Naiskaksikko nyökkäsi hiirimiehelle ja nappasivat etupaneelilta jotain käsiinsä samalla, kun nousivat seisomaan.
”Sori kaverit… mutta teidän pitää peitota silmänne!” Milva herätti kaksikon ajatuksistaan.
”Peitota silmämme?”
”Ei käy!” Vinski kieltäytyi voimakkaasti.
”Ronttiiiiiii… palaamme kai takaisin Tulikiveen!” Minni huhuili. Ruskeaturkkinen hiirimies ampaisi omalta paikaltaan seisomaan ja nappasi unilapun siskontyttönsä kädestä.
”Joko hyvällä tai pahalla Wham! Ja tarkoitan… pahalla!” Rontti murahti ja iski unilapun hiirimiehen silmille. Anni nauroi lempeästi peitoten suunsa.
”Neiti Omalie?” Rontti kysyi. Anni tarjosi kättään, johon Milva iski toisen unilapun. Hiirinainen puki sen itse kasvoilleen.
”Tämä on typerää!” Vinski tuhahti ja puristi kädet eteensä.

Anni tarrasi nopeasti Vinskin kädestä, kun alus tärisi uhkaavasti. Vinskikin nielaisi vaikeasti.
”Mihin olemme menossa?” hiirimies kysyi.
”No se selvinnee teille kyllä!” Rontti totesi ja nosti hetkeksi aluksen paineita, että pääsi laskeutumaan. Jopa hyvinvoivan metsän puunlatvat heiluivat ilmavirran mukana, kun alus laskeutui metsän keskelle. Santtu ja Miihkali auttoivat kihlaparin pois vöistä ja ulos aluksesta. Turbo ja Moto poksauttivat kuohuviinipullot auki kaataen pullon sisältöä niihin kuuluviin laseihin. Vinskin ja Annin käteen työnnettiin lasit kouraan.
”Oletteko valmiita?” Minni kysyi. Vinski pyöräytti unilapun alla silmiänsä.
”Emme…”
”VINSKI! Olemme me!” Anni naurahti komentavasti.
”Selvä… voitte ottaa laput pois silmiltänne!” Milva komensi. Kaksikko teki työtä käskettyä ja hämmästyivät näystä edessään. Kaksikon ystävät seisoivat heidän takanaan, mutta kihlapari oli ennemmin lumoutunut näystä edestään.
”Ollaanko me Marsissa?” Vinski kysyi suu ammosen auki. Kaksikon edestä laskeutui kaunis vesiputous, joka laski lahden poukamaan. Pieni puro laskeutui suurempaan altaaseen joka hohkasi lämmintä höyryä ilmaan. Se oli kuumalähde, jota kaksikko ei ollut vuosiin nähneet.
”Missä olemme?” Anni kysyi ja kääntyi ympäri.
”Tervetuloa sukumme lomamökille…” Rontti toivotti ja esitteli suurta Marsin punahirrestä tehtyä vanhempaa talon etuosaa. Lopputalosta oli hakattu luolan sisään, niin kuin aikoinaan miten Marsissa oli tapana.
”Lomamökille? Eikö tämä olekaan kesämökki?” Santtu kysyi.
”Marsissa ei ole satanut lunta viimeiseen 30-vuoteen… siksi kaikkea loma-aikaa kutsutaan vain lomaksi vuodenajasta riippuen!” Rontti selitti.
”Eli me olemme Meriluodossa?” Anni innostui.
”Meriluodon koillispuolella! Hyyyyyvin kaukana siis omasta lapsuuden kotitalostani!” Minni naureskeli.
”Mutta silti minun sukuni Van Glowenit omistaa tämän talon!” Rontti ylpeili siskontyttärelleen.
”Suksi suolle!” Minni tuhahti ja puristi kädet eteensä.
”Ongelma on helposti ratkaistavissa! Otat ensin äitisi sukunimen ja sitten yrität ottaa vielä tuon miekkosesi saman sukunimen alaiseksi! Ja sen jälkeen voitte olla tämän mökin omistajia!”
”Ei tule kuulookaan!” Minni mulkaisi enoansa.
”Turbo?” Rontti kohautti kulmaansa kullanruskealle hiirimiehelle.
”Jaa että mää ottaisin naisen sukunimen, joka on vainonnut minua vuosia? Ei kiitos!” Turbo toppuutteli hiirimiestä.
”Paitsi, että Marien sukunimi on Milanius… ota appiukkosi sukunimi!”
”Voidaanko nyt jatkaa näitä polttareita!?” Turbo pyöritteli päätään.

”Oletko valmiina kokeilemaan kuumaalähdettä?” Milva naurahti ja kaappasi Annin kainaloonsa.
”Mutta minulla… ei… siis…” naishiiri empi.
”Mene alasti! Sitä arvostaisin!” Vinski vinkkasi silmäänsä.
”No kukapa teistä pervoista ei!” Anni murahti vitsaillen. Vinski naureskeli ja huikkasi kuoharin loppunsa kerrasta.
”Antakaa nyt saatana jotain parempaa!” Vinski kirosi ja asteli veikkojensa luokse. Anni pyöräytti silmiään päätään pudistellen.
”Älä huoli… me pakkasimme bikinisi mukaan!” Milva kuiskasi Annin korvaan ja sai hiirinaisen rentoutumaan. Miesten keskustelu sai naisten heristelemään korviansa.
”Tämän piti olla se herkkähetki, kun vietät viimeisiä hetkiäsi poikamiehenä!” Moto painoi sormensa sydämensä päälle.
”Mikä tässä oli se herkkähetki!” Miihkali katsoi hämmentyneenä enoansa. Moto pohti mielessään hetken asioita, mutta ei saanut nuorukaiselle minkäänlaista vastausta.
”HEI! NE JOTKA HALUAA VIELÄ SELVINPÄIN VALITA HUONEENSA NIIN TEHKÄÄ SE NYT!” Rontti huusi ovelta. Naishiiret ja Santtu vilkaisivat vain miehen päälle.
”Jätkät valitkaa meille huoneet!” Milva komensi mieshiiriä.
”Mitä helvetin palvelijoita me olemme?” Miihkali puri hammastaan ja sai naisten vilkaisemaan hiirimiestä. Turbo kaappasi miehen kainaloonsa piilottaen tämän kasvoja tai oikeastaan melkein koko päätä kroppansa alla piilossa.
”Jatkakaa arvon neidit!” mies totesi ja raahasi nuorukaisen sisälle. Vinski otti jo juomakisaa Rontin kanssa. Luolan sisällä oli viileä. Oikealle puolelle oli rakennettu keittiö. Makuuhuoneet olivat luolan perällä. Minnin ukki ja vaari olivat rakennuttaneet makuuhuoneisiin verhojen sijaan ovet aikoinaan. Olohuoneessa ei ollut televisiota ja tekemistä sai keksiä pihamaalta tai erilaisten pelien kautta.
”Iyyh… tää on vahvaa kamaa!” Vinski väänteli kasvojansa.
”Joko nulikka luovuttaa?” Rontti naureskeli.
”Sinä tulet niin häviämään tämän!”
”Juo hiukan lisää niin halajat Annin housuihin ennen aikojasi!” Rontti nojasi toisella kädellään pöytää vasten.
”Yritätkö saada minua rikkomaan kulttuuriamme?”
”En ainakaan tarkoituksella… sinähän omat juomasi kaadat kurkustasi alas!” Rontti naureskeli. Vinski tuhahti mentorilleen, kun hiirinaiset astelivat sisään. Anni hieroi miehen selkää ohimennen.
”Ettekö menneetkään kuumaanlähteeseen hautomaan omaa kuumuuttanne?” hiirimies vitsaili.
”Älä nyt hätäile… kyllä me sinne kerkiämme!” Minni kommentoi astellessaan hiirimiehen ohitse. Turbo nojasi ovenkarmiin virnuillen tyttöystävälleen.
”Salasana?”
”Väistä tai saat selkääsi Thremes!” Minni komensi. Kullanruskea hiirimies virnuili rakastavasti naiselle.
”Varo vain Turbo tai sukunimesi on oikeasti Van Glowel tai Milanius tulevaisuudessa!” Moto kommentoi sohvaryhmältä.
”Vielä pahempi!” Turbo pelästyi ja väisti hiirinaisen tieltä. Minni siveli hännällään miehen leukaa kävellessään miehen ohitse huoneeseen. Turbo virnuili naiselle ja seurasi tätä huoneeseen.
”Turbo, ette ole naimisissa vielä!” Milva huusi hiirimiehen perään.
”Ai ei?” Turbo pohti ja iski hännällään oven kiinni.

Minni oli häätänyt Turbon huoneesta pois siksi aikaa, että saisi vaihdettua bikineihinsä ilman hiirimiehen koskettelua paljaalle vartalolleen. Rontti oli yllyttänyt tämän kanssa juomapeliin ja volyymitaso alkoi nousemaan. Mieshiiret olivat innostuneet myös laittamaan musiikkia soimaan. Minni ja Milva astuivat yhtä aikaa huoneistaan. Minnillä oli yllään neon oranssit bikinit, Milvalla puolestaan mustat koko uikkarit. Uikkareissa oli kyljet paljaina. Hiirinainen heitti pyyhkeensä olalleen, kun Anni astui myös huoneestaan. Hiirinaisen yllä oli neon pinkit bikinit joidenka housejen takaosaan oli painettu sana ”Bride” timanttikoristeilla.
”Kai Vinskille on samanlaiset, joissa on sana sulhanen yhtä kauniilla kirjailulla?” Anni tyrskähti.
”Oi vitsi olisi ollut hyvä!” Milva totesi.
”Niin olisi… mutta se ei olisi ollut hauska jos te olisitte keksineet sen!” Moto naurahti ja kaivoi pientä kassia vieressään. Hiirimies nosti pinkit uimahousut, joidenka takapuolelle oli oikeasti painettu sana ”Fiancé” timanttikoristeilla. Naishiiret räjähtivät nauruun, kun Vinski ei ollut vielä edes nähnyt yllätystään.
”Tuo on jo kova!” Miihkali nauroi räkäisesti.
”Vinski arvostaa meitä!”
”Teen mitä?” Vinski älähti. Kihlattunsa nähtyään miehen mielenkiinto kuitenkin vaihtui nopeasti ruskeaturkkisen hiirinaisen härnäämiseen. Anni kietoi kätensä hiirimiehen kaulanympärille, kun mies piti tätä kainalossaan. Santtu korjasi kanssa sinistä uimapukuaan yllään, kun oli saanut kaiken valmiiksi.
”Mitä te nauroitte?” ihmisnainen kysyi. Minni teki naisihmiselle tilaa, jotta tämä pääsi Milvan viereen näkemään mille olivat nauraneet. Turbo hivuttautui hiljaa naisen viereen suukottaen tämän olkapäätä.
”Vinskin uusille uikkareille!” Milva osoitti Moton kädessä olevia pinkkejä uimahousuja. Vinskin suu loksahti melkein lattiaan saakka.
”EN VARMASTI PUE NOITA PÄÄLLENI!”
”Älä nyt rakas… saamme hauskoja kuvia, kun olemme samiksia!” Anni yritti ylipuhua miestä.
”EI!”
”Puetaanko ne väkisin hänelle?” Rontti kysyi puristaen kätensä eteensä.
”Tai sitten jaamme tuskamme hänen kanssaan!” Moto totesi nousten seisomaan.
”Teemme mitä?” Miihkali vilkaisi enoansa. Hiirimies nosti kassin nojatuolille ja nosti kasan uimahousuja käsiinsä joita heitti hiirimiehille.
”Et ole tosissasi?” Turbo kysyi laskiessaan niitä kasvojensa edestä alemmas.
”Hei! Vinski pyysi meitä jo minun häissäni meitä bestmaneikseen!” Moto kohautti harteitaan. Hiirimies oli hankkinut kaikille mieshiirille neon violetit uimahousut joihin samoilla timanteilla oli painettu sana ”Bestman”.
”No ei kai ole vaihtoehtoja, kun Vinski sai niin hienot omansakin!” Turbo naureskeli.
”Vihaan teitä!” Vinski tuhahti puristaen kädet eteensä.
”Juottakaa se mukavaksi!” Minni komensi ja ohjasi hiirinaiset ulos. Turbo iski hännällään naisen takapuolelle. Minni mulkaisi miestä.
”Tuo on siskontyttöni!” Rontti kommentoi.
”Ja minun tyttöystäväni!” Turbo virnuili mieshiirelle.
”Marie ei asuisi kaukana!” Rontti vinkkasi. Turbo huokaisi tympeänä syvään.

”Tämä on niin rentouttavaa!” Anni henkäisi ihastuneena. Minni istui kivetyksellä uittaen jalkojansa jo kuumaanlähteeseen ja otti Milvalta vastaan kuohuviinipullon, jonka hiirinainen poksautti auki. Milva huokaisi ihastuneena, kun laskeutui kuumaan altaaseen.
”Tämä tuntuu hieman kummalle,” Santtu pohti ja haroi vedenpintaa käsillään.
”Varmasti. Marsilainen kuumalähde sisältää luonnollista suolaa, joka puhdistaa turkkia ja ihoa,” Milva selitti, kun kämmenen päältä valuneen veden sijaan jäi pieni kasa suolaa.
”Ihmekös kun pienen pienet haavaumat kirvelevät!” Santtu naurahti.
”Samoin…” Anni totesi ja otti vastaan Minniltä kuohuviinilasin. Vaaleanharmaa hiirinainen ojensi vuorottain laseja naisille.
”Ei kiitos!” Milva kieltäytyi ja sai hiirinaisen kurtistamaan kulmiansa.
”Mutta etkö juuri juonut hetki sitten?” Anni kysyi hämmentyneenä. Milva huokaisi.
”En… annoin sen Motolle, kun ette huomioineet minua!” hiirinainen selitti.
”Miksi?” Santtu tenttasi. Milva vilkuili vuoroillaan hiirinaisia. Minni laskeutui kanssa ystävänsä viereen odottaen tämän selitystä asialle.
”Onko kaikki hyvin?” Anni laski kätensä Milvan olkapäälle. Milva vilkuili vuorollaan naisia.
”Olen raskaana!” nainen sai kakaistua. Naiset vilkaisivat hämmentyneenä toisiaan.
”Ei meidän ollut vielä tarkoitus Moton kanssa saada tätä unelmaa toteen, mutta… noh!” hiirinainen yritti selittää. Anni kiljaisi ainakin innoissaan. Tämä tarttui myös Santtuun. Kaksikko onnitteli ruskeaturkkista hiirinaista. Minni huikkasi juomastaan ja ei oikein tiennyt miten olisi reagoinut tilanteeseen.
”Ihan mahtavaa!”
”Ensimmäinen prätkähiiri lapsukainen!” Santtu ja Anni innostelivat saaden Milvan nauramaan lempeästi.
”Anteeksi, että en voi juhlia alkoholin huuruissa polttareitanne!”
”Älä hulluja puhu! Juhlit kanssamme sen miten voit!”

”Entä Minni?” Milva kysyi saaden pitkäaikaisen ystävänsä huomion. Minni oli saanut lasinsa juuri tyhjäksi, kun Milva keskeytti hänet.
”Olen onnellinen puolestanne! Onnea rakas!” hiirinainen totesi apeana ja vuorostaan halasi naishiirtä. Hiirinainen yritti hymyillä peitotakseen omaa pettymystään.
”Varmasti?” Milva kysyi.
”Joo… menen hakemaan lisää juotavaa!” nainen totesi nousten kuumasta lähteestä pois. Milva vilkaisi toiselle sivulleen, jossa oli kasapäin hiirinaisen tuomia juomia.
”Mitä tuo nyt on?” Anni pohti vilkuillen musta hiuksisen naisen perään. Milva hieroi käsiänsä.
”Taidan tietää!”
”Mikä Minnillä on?” Santtu kysyi. Milvan ilme veti surkeaksi. Naisen silmille nousi kyyneleet. Hänestä tuntui ystävänsä puolesta niin pahalle.
”Milva?” Anni kysyi.
”Tämä on niin väärin…” hiirinainen pyöritteli päätään. Anni katsoi Santtua surullisena. Oliko heidän polttareistaan tullut yksi murheenkryyni.
”Mitä tarkoitat?” Santtu kysyi istuen hiirinaisen viereen. Kyyneleet valahtivat naisen poskille, joita hän pyyhki varovaisesti pois.
”En kestä nähdä ystävääni tuollaisena, kun häneen sattuu!”
”Sattuu miten?” Anni oli hämmentynyt tilanteesta.
”Etkö ymmärrä?”
”En… voin myöntää olevani ihan pihalla,” Anni kohautti harteitaan.
”Muistatko mistä Minni viimeksi puhui kanssamme?”
”Ai niin… se shoppailureissu.”
”Mistä oikein puhutte?” Santtu kysyi hämmentyneenä. Milva ja Anni katsahtivat toisiaan.
”Liittyykö tämä Turbon tyhjiin lupauksiin?” Santtu kysyi.
”Tavallaan…” Anni luimisteli korviansa.
”Minni kokee, että ei saa samaa onnea mitä me saamme… ja… ja,” Milva empi, kun kyyneleet valahtivat uudelleen hänen kasvoilleen.
”Ihan rauhassa vain!” Santtu rauhoitteli hiirinaista.
”Minni haluaa avioitumistaan paljon… hänen suurin toiveensa on omat häät ja etenkin omat lapset…”
”Tarkoitatko?” Santtu kysyi.
”Minni toivoo sitä meistä kaikkein eniten! Ja minuun sattuu… minuun sattuu, että joudun todistamaan asiaa hänen vierestään joka päivä…”
”Mutta eihän Minni näytä kipuansa?” Santtu hieroi niskaansa.
”Ei tietenkään, koska ei halua loukata ketään… mutta hän loukkaa itseään, kun kieltää itseltään haaveilun ja unelmien toteutumisen…” Milva selitti jättäen naisten keskuuteen surullisen ilmapiirin…

Aww tää tarina vaikuttaa niin ihanalta näin ensi lukemalta

Milva huokaisi syvään ja pyyhki kasvojansa. Varovasti hiirinainen kasteli kasvonsa kuumalähteen vedellä. Anni hieroi lohduttavasti naishiiren olkapäätä. Milva katsoi surullisena ruskeaturkkista hiirinaista.
”Anna anteeksi… nämä ovat teidän polttarinne ja pohdimme vain tällaisia asioita!”
”Se on ihan okei rakas! Mieluummin se, että purat tunteesi kuin padot niitä ja kiristelet välejäsi esimerkiksi Turboon tämän viikon aikana!”
”En minä Turboon halua tätä purkaa… hänelläkin on varmasti syynsä olla kosimatta Minniä vielä! Ja jos totta puhutaan… asiahan ei kuulu edes meille,” Milva hieroi kummallakin kädellään päätään. Santtu katsoi huolestuneena suuntaan, johon vaaleanharmaa hiirinainen oli poistunut. Milva nosti katseensa ihmisnaiseen.
”Onko kaikki hyvin?” nainen kysyi saaden punaruskeahiuksisen naisen heräämään ajatuksistaan.
”On joo. Mietityttää vain!” Santtu vastasi pohtivasti.
”Mikä sinua mietityttää?” Anni kiinnostui kanssa Santun voinnista.
”Tämä koko marsilainen avioliittokulttuuri… Miksi se on niin… pyhä? Eikö Minni ja Turbo voi vain tehdä lasta ilman avioitumista, jos se on kerran Minnille niin iso asia?” Santtu pohti. Milva ja Anni vilkaisivat toisiaan.
”Eikö jätkät ole kertonut kulttuuristamme?” Anni kysyi.
”Ei… huomaa kyllä ketkä marsilaisista huolehtii puhumisen ja ketkä pelkän toiminnan!” Santtu naurahti.
”Toimintaa tosiaan!” Milva tyrskähti. Annin suulla oli leveä hymy. Hiirinainen huikkasi juomastaan.
”Marsilainen kulttuuri on aika tarkka siitä miten mies ja nainen määritellään!” Anni aloitti ja sai Santun nyt jo hämilleen.
”Jatka… haluan tietää,” Santtu passuutti innoissaan.
”Kaiken?” Milva kohautti kulmaansa.
”Minkä kaiken? Kuinka iso juttu tämä on?” Santtu hämmentyi entuudestaan. Anni ja Milva vilkaisivat nopeasti toisiaan naureskellen.
”Marsilainen kulttuuri on iso… ja siinä on paljon kaikkia pieniä yksityiskohtia, jotka tekee siitä ihan omanlaisensa!” Anni selitti hämmentyneelle ihmisnaiselle.
”Ja kulttuuri määrittelee paljon normejamme ja sääntöjämme elää tällä planeetalla!” Milva jatkoi.
”Ei se jätkissä näy?” Santtu kohautti kulmaansa.
”Ei kulttuuri määrittele kuinka tapahtumarikas elämä saa olla. Ja sotaisessa Marsissa mielialaa on pidettävä joillakin keinoin yllä…” Anni heilautti kevyesti kättään.
”No kertokaa minulle jotain!” Santtu istuuntui paremmin pienen tasapintaisen kiven päälle, joita kuumalähteen pohjassa oli.

”Kulttuuri määrittelee naisen kotirouvaksi. Käytännössä marsilaismies valitsee loppuelämänsä kumppanin omasta kotikaupungistaan ja deitti sovelluksia Marsissa ei ole. Mieshiiri usein hoitaa kodin ulkopuoliset asiat, hoitaa perheen tarpeet ja hankinnat. Eroja on hyvin harvoin Marsissa ja suurin osa pariskuntien välisestä suhteesta päätyykin toisen kuolemaan,” Milva jatkoi.
”Eikö hiirinaisella ole mitään sanavaltaa?” Santtu ihmetteli.
”On meillä sanavalta. Pitkään kestänyt sota on muuttanut naisen asemaa kodissa huomattavasti. Paljon on edelleen naisia, jotka jäävät kotiin ja turva-alueille… mutta sitten on nämä muutamat, jotka tekevät mitä vain pelastaakseen planeettansa ja se on ihan yhtälailla okei! Mieti nyt Minniäkin… Marsin kenraali, joka kymmeniä-vuosia sitten olisi kielletty naiselta,” Anni kohautti harteitaan.
”Uskotteko, että sodan loputtua naista ei pidetä ihan kotirouva akselilla, vaan ihan yhtä lailla voi huolehtia ja tehdä hankintoja perheelleen?” Santtu kysyi. Kaksikko vilkaisi toisiaan.
”Nyt kun on sodan aikana taistellut omasta sekä muiden turvallisuuden vuoksi niin voin sanoa, että en ainakaan jää Moton ja hellan väliin!”
”Sama… tosin Vinski tekee muutenkin kaiken mitä käsketään!” Anni naurahti.
”Nimenomaan mitä käsketään! Huomasitko sen viskipullon mitä Rontti raahasi mukanaan?” Milva kohautti hymyillen kulmaansa.
”Huomasin ja sitä pulloa ei varmasti enää ole!” Anni risti kädet eteensä.
”Mutta jatkakaa tätä kulttuuri juttua!”
”Säähän olet innoissasi!” Milva naurahti.
”No mää en tiedä tiedätkö sinä, mutta kulttuurimme määrittelee myös lastenhankinnan…” Anni hieroi niskaansa vapauttaen samalla kätensä ristiasennosta.
”Oikeasti?” Santtu hämmentyi ja sai hiirinaiset nyökkäämään.
”Kulttuurimme määrittelee avioliiton pyhänä asiana. Avioliitto on korkein tapahtuma mihin pariskunta pyrkii yhdessä. Vasta sen jälkeen tulevat kaikki muut,” Anni jatkoi.
”Mitkä kaikki muut?”
”Seksi ja lapset,” Milva totesi suoraan.
”Siis… tarkoitatteko…”
”Kyllä. Marsissa ei harrasteta esiaviollista seksiä, eikä varsinkaan hankita lapsia…” Anni nyökytteli.
”Jotkut pariskunnat, jopa hommaavat yhteisen asunnonkin tai talon vasta avioiduttuaan,” Milva tarkensi. Santtu oli kuin puulla päähän lyöty.
”Ja tätä noudatetaan?” Santtu kysyi. Naiskaksikko nyökytteli.
”Marsin laki ja kulttuuri kulkee käsikädessä. Hiiret avioituvat usein nuorella iällä ja loppuelämän kumppani saattaa olla lapsuuden ystäväsi… Ja… jos esiaviollisesta toiminnasta jää kiinni… niin hallinto-oikeus voi jopa määrätä pariskunnan matkalliseen eroon!” Anni selitti.
”Mikä on matkallinen ero?”
”Pariskunta määrätään asumaan toisistaan erossa eri puolille Marsia. Pahimmissa tapauksissa toinen osapuoli on joutunut muuttamaan toiselle puolelle Marsia. Mistä ei tunne ketään ja hänellä ei ole ketään ympärillään,” Milva tarkensi.
”Pariskunta ei saa enää olla missään tekemisissä toistensa kanssa, heidät on hallinto-oikeudesta määrätty eroamaan. Siitä tehdään nöyryyttävä ja häväisty asia, joka pahimmillaan johtaa siihen että elät loppuelämäsi yksin. Ilman perhettä, kumppania, omia lapsia tai työtä,” Anni luetteli.
”Kauheeta!” Santtu henkäisi.
”Jep… ja jos esiaviollisesta seksistä on tulossa lapsi, niin sama hallinto-oikeus voi päättää pakko abortista!” Anni tarkensi mikä sai ihmisnaisen järkyttymään.
”Mitä jos on liian myöhäistä abortille?” Santtu kysyi mikä sai kaksikon pyörittelemään vain päitään.
”Siis…”
”Abortti tehdään missä vaiheessa raskautta vain!” Milva nyökkäsi.
”Ei… hyi…” Santtu pudisteli päätään.
”Sellaista se on… ja vaikka jätkät eivät näytäkään kulttuuriamme aina ihan täysillä, niin tiedämme heidän kunnioittavan sitä 100%. Me poikkeamme kantaväestä, vain sillä mikä määrittelee työmme tällä hetkellä,” Milva hieroi käsiänsä.
”Nyt ymmärrän miksi jätkät kohtelevat teitä kuin kuningattaria! Palvovat maata teidän jalkojen alla,” Santtu henkäisi.
”Niin ja kunnioittavat intiimiä rajaa,” Milva vastasi.

”Siis… anteeksi…” Santtu pidätteli nauruaan, mutta yritti samalla kasata ajatuksensa. Äskeinen kertomus oli saanut naisen puistattaviin ajatuksiin, mutta hiirinaiset sai hänen ajatuksensa nopeasti muualle. Milva ja Annikin hihittelivät, vaikka eivät tienneet mille Santtu todellisuudessa naureskeli.
”Kaikista seksipuheista, itsensä esittelystä ja puhe seksuaalisävyistä huolimatta niin tarkoitatteko, että jätkät on… neitsyjä?” Santtu kysyi.
”Me ollaan kaikki!” Milva heilautti naureskellen kättään.
”Paitsi Milva ja Moto… avioliitto kumosi senkin!” Anni tarkensi ja sai Milvan nauramaan.
”Anteeksi… en halua siis loukata teitä… enkä sano etteikö avioliitto ole tärkeää! Mutta luulin oikeasti, että jopa te olisitte tehneet sen jo!” Santtu osoitti kaksikkoa.
”Se on varmaan Maassa normi?” Anni kysyi.
”Normi ja normi, mutta ei siellä ketään kivitetä, jos ei ole aviollisessa suhteessa,” Santtu tarkensi.
”Sormeilu ja puolison kehoon tutustuminen on ihan ok… mutta kaikki pitää tapahtua vaatteet päällä!” Anni kohautti harteitaan.
”Mutta sormeilu on seksiä?”
”Ei ole, jos ei laukea… tai osoita kiihtymisen merkkejä,” Milva pudisteli päätään.
”Sekavaa… tutustumista puolison kehoon?” Santtu vilkuili toisaalle.
”Me ei varmaan ikinä tehty sitä,” Milva pohti katsellen taivaalle.
”Miten ei yllätä, kun kulttuurin lisäksi teidän kasvatustanne on varjostanut kirkollisuus!” Anni vilkaisi ystäväänsä.
”Totta,” Milva nyökkäsi kevyesti Annin suuntaan.
”Entä suutelu?” Santtu kysyi.
”Se on sallittua. Jotkut vanhemmat marsilaiset saattavat pitää keskellä katua tapahtuvat hellyyden osoitukset pahana asiana tai eivät katso sitä hyvällä… mutta siitä ei voi ketään rangaista!” Anni selitti.
”Onko kirkollisuus vaikuttanut vielä hallitsevammin sinun ja Moton elämään?” Santtu jatkoi kysymys tulvaansa poukkoilen asiasta toiseen.
”Ei käytännössä… kuten olet huomannut niin Moto on kasvatettu hyvin empaattiseksi ja kohteliaaksi hiirimieheksi. Minä taas olen tulta ja tappuraa… Ja kirkollisuus näkyi ehkä häissämme enemmän ja joskus lapsuudessamme, muuten sillä ei ole vaikutusta meihin.”
”Olen huomannut. Mutta osaa Moto vastaankin laittaa, kun sillä tuulella on.”
”Juu niin osaa. Ei vain meidän taloudessamme!” Milva naurahti puristaen kädet eteensä saaden naiskolmikon nauramaan makeasti.
”Jätkät eivät taida tietää kenet naivat?” Santtu hieroi varovasti silmiensä alusia.
”Todellisuus iskee, kun sitä vähiten odottaa!” Milva naurahti.
”Miten jätkät osaavat pitää näppinsä irti teistä? Luulisi sen olevan vaikeaa,” Santtu pohti vielä.
”Se on… myös toisinpäin!” Milva kommentoi nopeasti.
”Ja alkoholi ei yhtään auta asiaan,” Anni jatkoi.
”Seksuaalisuus lisääntyy, kun juo alkoa?” Santtu kohautti kulmaansa.
”Kyllä! Vahvasti!” Milva hieroi kulmiansa.
”Toisten ei tarvitse edes hidastella,” Anni vilkaisi ystäväänsä.
”Niin tai varoa, kun on jo raskaana… ja naimisissa!” Milva vinkkasi silmäänsä saaden Annin laskemaan päänsä takakenoon nauraen.
”Niii-in!” hiirinainen huokaisi.
”Mihinkä se Minni jäi?” Santtu vilkuili mökin suuntaan, mutta musta hiuksisesta naisesta ei näkynyt merkkiäkään.
”Jäi varmasti hieman kasaan itseään,” Milva risti kädet eteensä. Anni silitti nopeasti hiirinaisen olkavartta.

Sisällä Minni istui pariskunnan pimeässä huoneessa. Jätkät olivat huomioineet hiirinaisen saapumisen, mutteivat olleet jääneet tenttaamaan sen enempää naisen vointia. Ohimennen naishiiri oli saanut muutaman hellän läpsytyksen takapuolelleen. Rontti oli nuoremmat yksilönsä saanut haastettua beer-bongiin, josta nämä olivat aikoinaan Maassa vierailleelle mentorilleen kertoneet. Taisto oli hyvin Rontti ja Moto voittoinen.
”Aaaaaaaaaa! Voitto!” Rontti ja Moto huusivat yhteen ääneen. Vinski, Miihkali ja Turbo kilistelivät viimeiset mukinsa ja huikkasivat Rontin tarjoileman mixin kurkuistaan alas. Kolmikko nyrpisteli kuonojansa.
”No älkää nyt viitsikö!? Ei se noin pahaa ole…” Rontti naureskeli ja huikkaili omia täysiä juomiaan omasta kurkustaan alas.
”En ymmärrä miten vatsasi sietää tätä kuraa?” Turbo huokaisi pöytää vasten. Hiilihapot nousivat miehen kurkkuun saaden tämän röyhtäilemään.
”Johtuu varmaan siitä, että Rontti on tuhonnut jo sisäelimensä tällä!” Miihkali pyöritteli päätään, kun alkoholi iski johonkin syvään tajuntaan.
”Amatöörin puhetta Thremes! Ja Miihkali on sen ikäinen kloppi, että tarvitsee vain hyvää treenausta,” Rontti naljaili.
”Vai niin…” mies totesi ja asteli mökin perälle.
”Mihin sää nyt menet?” Vinski heilautti käsiään.
”Katsomaan, että Minnillä on kaikki hyvin!”
”Jaaaaaaa…” Vinski huokaisi.
”Mennääs uittamaan tuota sulhoa seuraavaksi!” Turbo kuuli selkänsä takana olevat puheet vielä. Vinski kieltäytyi voimakkaasti neonpinkeistä uimashortseistaan, mutta joutui kuitenkin mentorinsa ja veikkansa löylyttämäksi eikä hänelle jäänyt kuin yksi vaihtoehto uimahousujen suhteen, joita Miihkali pyöritteli sormenpäässä otteessaan. Kullanruskea hiirimies avasi varovaisesti huoneen oven ja näki hiirinaisen istuvan sängyllä. Nainen oli ristinyt jalkansa ja nojasi toiseen käteensä. Naisen yllä oli edelleen samat kirkkaan oranssit bikinit.
”Onko kaikki hyvin?” Turbo kysyi ja sulki oven perässään. Minni vilkaisi miestään hymyillen, joka istui aivan hiirinaiseen kiinni.
”On… tulin vain hakemaan närästyslääkettä.”
”Närästyslääkettä?”
”Mhhmmmm… kyllähän sinä tiedät kuinka paljon kuivat kuoharit saavat vatsani kuplimaan,” Minni naurahti hieroen rintaansa. Turbo silmäili naista vieressään, joka yritti rauhoittaa oloansa soodavedellä.
”Tiedän. Ajattelin vain, että kaikki on hyvin,” mies totesi nojautuen lähemmäksi naista. Minni vilkaisi miestä ja oli kolauttaa päänsä hiirimiehen päähän. Nainen silitti miehen reittä rakastavasti. Turbo suukotteli naisen leukaa ja olkaa. Kuitenkin miehen rakkaudenosoitukset sai naisen nyrpistämään nenäänsä. Hiirinainen vetäytyi miehestä hiukan saaden tämän lopettamaan toimintansa.
”Anna mulle lovee!” hiirimies henkäisi ja sai nyt naisen ummistamaan silmänsä.
”Enkä anna…”
”Miksi?” Turbo lähenteli naista, joka työnsi hiirimiestä kauemmaksi.
”Rontin tarjoama rommi saa henkesi käryään…” nainen selitti.
”Ai jaa,” Turbo kiusoitteli naista ja yritti päästä tätä lähemmäksi. Hiirimies jopa puhalteli naista kohden kevyesti.
”Lopeta!” Minni naurahti. Turbo kiusoittelevasti hönki naista päin saaden tämän tuuppaamaan miestä uudemman kerran kauemmaksi itsestään.
”Se on rakkauden tuoksu!”
”Eikä ole senkin haisuli!”
”Ooo-ooon… sitä paitsi… se oli viskiä eikä rommia. Siihen mixeerattuna Rontin joku oma sekoitus muita teräviä…” Turbo pohti.
”Aivan sama… käryää yhtä pahalle! Voitko mennä haisu hengityksesi kanssa kauemmaksi?” Minni naureskeli.
”En!” Turbo jatkoi naisen härkkimistä. Minniä nauratti miehen epätoivoinen rakkauden osoitus ja iski kämmenensä miehen kasvoille työntäen tätä kauemmaksi itsestään. Turbo nappasi hiirinaisen kädestä kevyesti ja jatkoi naisen suukottelua, samalla viskin katkun puhaltelua naisen kasvoille.
”LOPETA!” Minni nauroi huutaen.
”Tää on sulle muru…” Turbo naureskeli kanssa ja kaatoi hiirinaisen alleen. Turbo oli nelinkontin naisen yllä pidellen tämän käsistä.
”TURBO! Hyi… oikeasti!” Minni käänteli päätään yrittääkseen vältellä miehen hengitystä. Turbo kuitenkin nauroi lempeästi ja lopetti hönkimisen naista päin.

Mies painoi pitkiä suudelmia naisen kaulalle ja kevyitä pusuja tämän poskille. Lopulta mieshiiri vapautti Minnin kädet. Yllätykseksi Minni tarrasi vain miehen poskista kiinni painaen pitkän ja ahneen suudelman miehen suulle.
”Mmmm… mää innostun jos jatkat!” Turbo keskeytti naisen.
”Et sää tekis mitään…” Minni huokaisi. Turbo nousi seisomaan naisen yltä ja avasi farkkujensa vyötä.
”Miten niin?” Turbo kysyi silitellen naisen päätä. Minni punastui kevyesti ja käänsi katseensa miehestä toisaalle. Minnin ilme veti vakavammaksi.
”Haloo! Mars kutsuu Minniä!” Turbo huhuili ja sai naisen lämpimän mulkaisun itseään kohden. Turbo riisui housunsa ja etsi käsiinsä violetit uimashortsit, jotka Moto oli teettänyt hänelle ja itselleen. Turbo tutki timanttista kaunokirjoitusta lähempänä kasvojaan.
”Tarkoitin sitä, että sää kunnioitat meidän kulttuuriamme sen verran ettet tekisi sen pohjilta mitään!” Minni tarkensi.
”Aaaaa… luulin, että saamme tappelun jo taas aikaiseksi…”
”Mistä?”
”No siitä avioliitto jutusta. Mistä vihjailit viimeksikin!” Turbo kääntyi hieman. Minni huokaisi silmiään pyöräytellen ja nousi istumaan. Kuitenkin miehen puolialaston lihaksikas ruumis sai naisen puremaan kevyesti huultaan. Miehen yllä ei ollut kuin mustat bokserit. Turbo vilkaisi naista, joka käänsi katseensa toisaalle.
”Pidätkö näkymästä?”
”Onhan siinä hyvätkin puolensa,” Minni siveli jalkojansa sormillaan.
”Mites meidän avioliittokeskustelumme?”
”En jaksa vääntää enää siitä asiasta,” Minni pyöritteli niskojansa. Turbo vaihtoi uimashortsit jalkaansa ja vilkaisi nopeasti naista. Hiirimies istuuntui tämän viereen. Turbo suukotti naisen olkaa varovasti ja sai hiirinaisen sivelemään tämän poskea. Minni hymyili miehelle lempeästi. Vaikka häneen sattui todella paljon, oli hän onnekas, että hiirimies vain oli hänen elämässään. Hän oli myös todella onnekas, että sai seurata ja olla osallisena ystäviensä onneen.
”Rakastan sinua…” Turbo kuiskasi naisen korvaan. Miehen hengityksestä kantautui tuttu katku ja sai naisen nyrpistämään kuonoansa.
”Ei se ole noin paha!” Turbo älähti kutitellen naista otteessaan.
”Lopeta senkin haisuli!” nainen kellahti osittain miehen syliin.
”Onko tuo uusi lempinimeni?”
”Haisuli vai?” Minni vilkaisi miestä hiustensa seasta. Turbo siirsi niitä hiukan nähdäkseen naisen kasvot.
”Niin…”
”Muskeli haisuli olisi parempi!” hiirinainen tirskui ja peittosi kämmenillään kuononsa. Turbon hölmistynyt ilme sai tämän nousemaan nopeasti miehen sylistä. Vaaleanharmaa hiirinainen karkasi miehen otteesta, joka lähti kuin ohjus naisen perään.
”Takaisin sieltä!” mieshiiri komensi. Minni juoksi ulos kiljahdellen.
”HEI mikä homma!?” Vinski kyseli altaan reunalta. Valkea marsilainen oli hieromassa kihlattunsa olkia, kun pariskunta ampaisi mökistä ulos. Kaikki muutkin olivat kiinnostuneet pariskunnan telmimisestä. Kuitenkin Minni jäi jännityksellä odottamaan kullanruskean hiirimiehen seuraavaa liikettä, joka hitaasti oven karmista nojaillen lähti kävelemään naista kohden. Minni puri kevyesti alahuultaan.
”Mitä te teette?” Miihkali kysyi vilkuillen talolle päin.
”Annoin Turbolle lempinimen, jota hän ei ihan arvostanut!”
”ET KERRO SITÄ!” Turbo painotti osoittaen sormellaan tätä ja sai naisen nauramaan melkein kippurassa. Kun hiirinainen sai itsensä suoristettua, sai hän lähteä saman tien pinkomaan pakoon Turboa.

Kuitenkin matka taittui lyhyeen, kun hiirimies sai nostettua rimpuilevan naisen käsivarsilleen ja pyöritteli tätä otteessaan. Mies puhalteli jälleen naisen kasvoihin.
”Lopeta!” Minni komensi iskien kätensä miehen kuonolle. Muutkin naureskelivat pariskunnan erikoisen hellälle rakkaudenosoitukselle.
”Mää delaan vielä tähän sun aromiin!” Minni huokaisi ja sai Turbon vain mulkoilemaan ärsyttävä virne kasvoillaan tätä.
”Laske minut…”
”Et vastannut minulle…” Turbo muistutti.
”Mihin?” Minni hämmentyi. Turbo loksautti suunsa auki ja laski naisen käsistään. Hiirimies esitti loukkaantunutta Minnille, joka meni entistä hämmentyneeksi miehen käytöksestä.
”MIHIN?” Minni tivasi ja heilautti käsiään.
”Jo on otsaa, että edes sinä et muista!” Turbo tuhisi ja istui ystäviensä sekaan kuumaanlähteeseen. Minni nosti kätensä lanteilleen ja mulkoili miestä tuimasti. Kuitenkin naisen kasvoilla oli pieni epäilevä virne.
”Onko rankkaa?” Rontti kaappasi miehen kainaloonsa.
”On… vastakaikua ei edes saa, kun sellaista odottaa!”
”No älä nyt viitsi!” Minni naurahti ja nappasi pullon hännällään. Naishiiri nojautui altaan reunalle ja ojensi pullon Milvalle.
”Toitko minulle limpparia?” nainen leperteli.
”Totta kai sinulle…” Minni vastasi yhtä leperrellen. Milva painoi vasemmalla kämmenellään Minnin päätä lähemmäksi itseään ja tunsi naisen posken omaansa vasten. Turbo mulkoili lasiensa alta hiirinaista.
”Älä katso minua noin…” Minni murahti ihaillen.
”Se rakastaa sinua…” Milva kuiskasi naisen korvaan. Minni irrottautui naisen otteesta ja nousi kuumanlähteen kivireunukselle. Varovasti nainen käveli jokaisen takaa sen toiselle puolelle missä Turbo istui. Varovasti Rontin avustuksella nainen laskeutui kuumaan veteen ja suoraan hiirimiehen syliin hajareisin. Nainen painoi käsillään miehen poskia.
”Rakastan sinuakin muskelihiiri,” naishiiri vastasi ja suukotti miehen kuonoa.
”Ai ei enää lempinimiä?”
”Henkesi ei ole vieläkään mikään maata ylentävä, mutta ei se estä rakkauttani sinua kohtaan,” Minni vastasi. Turbo nyrpisti naiselle kuonoansa, joka suukotti tätä uudemman kerran.
”Hei pliis… menkää omaan huoneeseenne tekemään tuota!” Vinski marisi puristaen käsillään Annin harteita.
”Anna heille oma aika,” Anni toppuutteli omaa kihlattuaan.

Minni paransi asentoaan ja istui Turbon viereen pidellen edelleen jalkojaan hiirimiehen sylissä.
”Olette söpöjä…” Milva leperteli. Minni siveli sormellaan kullanruskean hiirimiehen poskea. Turbo hymyili lempeästi Minnille. Milva ojensi avaamattoman pullonsa Motolle.
”Tuliko sinusta avuton, kun menimme naimisiin?”
”Tuli… lähes voimaton… auta…” nainen marisi anovasti.
”Oi äiti…” Moto huokaisi ja avasi pullon Milvalle.
”Milva hei… ei mitään limulinjaa! Viinaa kehoon niin eiköhän ne voimat taas löydy!” Vinski innosti ja laskeutui kanssa veteen.
”Jos Milva ei halua?” Anni puolusti ystäväänsä. Vinski mulkaisi kulmiensa alta tätä.
”Miten niin ei halua? Hän itse tarjosi kuoharia ja joi lasillisen?” Vinski tenttasi.
”Oli muuten sitten helkkarin kuivaa kuoharia!” Minni kommentoi vilkaisten ystäväänsä.
”Itse olet kuiva!” Milva kommentoi sai Minnin melkein roiskuttamaan vettä tämän päälle. Kuitenkin Turbo kietoi naisen kainaloonsa estäen tämän toiminnan.
”No annetaan sitten Milvalle sitä märkää!” Vinski naureskeli ja avasi naiselle yhden Marsin kirpeästä punaruohosta tehdyn siiderin.
”En mää tarvitse… oikeasti. Pärjään tällä!” Milva yritti vakuuttaa.
”Mikä nyt on? Miksi hölläilet? Sinähän se yleensä juot muut pöydän alle!” Vinski tivasi ja sai Milvan vilkaisemaan Motoa.
”Tytöt tietää…” nainen vastasi miehelle, joka kohautti kulmiansa.
”Tietää mitä?” Turbo kiinnostui kanssa keskustelusta. Minni silitti miehen reittä rauhoittavasti. Moto vilkaisi veikkojansa, jotka olivat hämmentyneitä tilanteesta. Moto huokaisi ja hymyili vaimollensa hellästi.
”Milva tai siis me… saadaan lapsi,” Moto hieroi niskaansa ja sai jätkien suut loksahtamaan auki.
”Oikeasti?” Rontti innostui. Moto punastui kevyesti, mutta vastasi hyväksyvästi kuitenkin ystävilleen.
”Onneksi olkoon!” jätkät onnittelivat vuorollaan kuumassa lähteessä pariskuntaa. Turbo ja Rontti suukottivat kevyesti Milvan posket halauksien yhteydessä. Vinskikin onnitteli naishiirtä ja isoveikkaansa. Miihkali taputteli onnitteluiden saattaman enonsa olkapäitä.
”Tämä on mahtavaa! Ja minä idiootti yritin tarjota sinulle alkoholia!” Vinski moitti itseään ja huikkasi suuhunsa siideriä. Kuitenkin sen makeus sai miehen nyrpistelemään kuonoansa.
”Anna tänne se!” Minni komensi ja nappasi tölkin miehen kädestä.
”Ei se ole syytäsi!” Milva hieroi miehen olkalihasta toisella kädellään.
”Koska on laskettu?” Miihkali kysyi.
”Emme tiedä vielä… sen verta vain, että tiedämme kaiken olevan hyvin!” Milva hymyili rakastuneena miehelleen.
”Jeiiii tämä on mahtavaa!” Anni taputteli kevyesti käsiään.
”Mutta huomio minusta! Nyt juhlitaan teidän polttareitanne!” Milva kääntyi hiukan pariskunnan suuntaan.
”Tietääkö Santtu polttarien kulun Marsissa?” Minni vilkaisi miehensä ohitse ihmisnaista.
”Juuri kuulin marsilaisesta kulttuurista ylipäätänsä. Joten polttarikulttuurista ei ole tietoakaan!” nainen naureskeli.

”No sitten,” Rontti naurahti rusautellen rystysensä. Jokainen pariskunta ja Santtu vilkuilivat vuorottain toisiaan.
”Kuten varmasti huomasit, niin polttarit vietetään pariskunnan osalta yhdessä…” Rontti aloitti osoittaen Vinskiä ja Annia.
”Vaikka hääpäivästämme ei ole vielä tarkalleen edes sovittu mitään,” Anni heilautti kättään.
”No oletamme teidän olevan nopeita… samalla tavalla, kuin Vinski kosikin sinua nopeasti!” Turbo kommentoi osoittaen valkeaa veikkaansa.
”Niin sinun kosintaasi vielä odotellen!” Vinski iski takaisin miestä vyön alle.
”Kuitenkin polttariseurue… eli siis me… olemme suunnitelleet ja järjestäneet tulevalle avioparille erilaisia aktiviteettejä. Näissä aktiviteeteissä pyritään vahvistamaan tulevan avioparin liittoa, joka on osoitus heidän välisen rakkauden vahvistamisesta ja siitä, että pari on valmis kaikista ”vastoinkäymisistä” huolimatta valmiita laittamaan itsensä ja parisuhteensa likoamaan… vahvistamaan aktiviteettien kautta suhdettaan toisiinsa ja kykenevänsä selviämään avioliiton tuomista haasteista ja vastoinkäymisistä,” Minni selitti.
”Juuri noin… itse en olisi ihan noin kauniilla sanoilla osannut asiaa paremmin selittää!” Rontti komppasi siskontyttöään.
”Jotain tällaista ounastelinkin, kun suunnittelimme tätä viikkoa yhdessä,” Santtu osoitti kevyesti hiirinaista sormellaan. Anni vilkaisi Vinskiä pieni virne kasvoillaan.
”Kuulostaa huolestuttavalle!” nainen naurahti.
”Mää luotan heihin!”
”Sun luottamuksen ansaitsemiseen ei paljon rakas vaadita!” Anni naureskeli.
”Väitätkö että olen helppo?” Vinski lähenteli hiirinaista. Miehen hengitys sai myös Annin nyrpistelemään kuonoansa.
”Näin tuon!” Minni osoitti kaksikkoa sormellaan.
”Voisitko keskittyä omaan mieheesi?” Vinski älähti.
”Mitä sää näit?” Milva kysyi.
”Se ei ole pelkkä Turbon henki mikä döfää!” Minni naureskeli. Milva vilkaisi Motoa ja veti tämän leuasta lähemmäksi omia kasvojaan.
”Uuuhh… mitä oikein juotit heille?” Milva peittosi kuononsa.
”En niin… ja syytit pelkästään minua!” Turbo heilautti kättään ystäviensä suuntaan, pitäen katseensa kuitenkin Minnissä.
”Marsin parasta viskiä!” Rontti kohautti harteitaan.
”Miltä vuodelta?” Anni kysyi.
”Varmasti esihistoriallisilta ajoilta!” Miihkali vastasi, kun muisti miten miehen tekemä cocktaili ei hellinyt hänen makuhermojaan.
”Sinä olet amatööri… ja viskin pitää olla vuosikertaista!” Rontti osoitti nuorukaista nopeasti sormellaan.
”Kenties… mutta en mää noin pahoja litkuja ole koskaan juonut!”
”Teitkö heille Puliverin kostot?” Minni nyrpisti kuonoansa.
”Tarkennus… tein heille niistä kunnon cocktailit beer-bong peliin!” hiirimies naureskeli.
”Sillain kai!” Minni pyöritteli päätään.
”Mikä meidän aikataulu on?” Anni kysyi jännittyneenä.
”Tälle illalle ei oikein ollut aikataulua, koska alkuperäisen suunnitelman mukaan emme tienneet monelta pääsemme lähtemään,” Milva totesi.
”Tänä iltana viihdytätte meitä täällä ja huomenna alkaa toiminta!” Minni vinkkasi silmäänsä.
”Ooolrait! Humalaa ja kovaa juomista!” Vinski naureskeli roiskuttaen vettä kaikkien kasvoille.

Jokainen pyyhki kasvojansa. Veden suolaisuus oli saanut kasvot hieman kirvelemään. Moto nousi hieman ja ojensi pariskunnalle kirjekuoren.
”Onko tämä aikainen häälahja?” Vinski virnuili.
”Älä unta näe einstein!” Moto vinoili.
”Se on polttariaiheenne seuraavan viikon verran!” Miihkali vinkkasi.
”Mitä?” Anni kysyi napaten kuoren miehensä kädestä. Se oli kauniissa kultapaperisessa kirjekuoressa, jonka päälle oli painettu vaakuna Vinskin ja Annin nimikirjaimista.
”Teillä on viikon kestävä Amazing Race Mars-polttarit!” Turbo osoitti pariskuntaa.
”AMAZING mitkä?” Vinski kysyi hämmentyneenä.
”Se oli Santun idea!” hiirimies osoitti ihmisnaista. Santtu hymyili leveästi kaksikolle. Hällä oli aina ollut Vinskin kanssa läheiset välit puolin ja toisin olevasta flirttailusta lähtien. Kuitenkin Santtu tiesi miten paljon Anni merkitsee valkealle egoistille ja tämän tuottamasta kaipuusta jatkuvasti Maassa ollessaan tätä kohtaan. Polttarien järjestäminen oli paras tapa hänen mielestään osoittaa kunnioitusta heidän tulevalle liitolle ja siitä, että tämä seisoi miehen rinnalla kaikissa elämän vaiheissa. Santtu pystyi jopa myöntämään sen, ettei häneen edes sattunut. Hän oli aidosti onnellinen Vinskin puolesta ja tiesi, että varmasti aikanaan tulisi myös saamaan saman onnen Maassa asuessaan jonkun kanssa.
”Muistatko sen ohjelman mitä katselimme Maassa… missä kisaajat joutuivat tekemään erilaisia tehtäviä ja saadakseen uuden vihjeen heidän tuli saada edellinen tehtävä tehtyä oikein?” nainen kysyi ja sai valkeaturkkisen hiirimiehen pohtimaan.
”Ensimmäisenä maaliin päässyt pari jatkoi matkaansa kisassa!” Turbo tarkensi.
”AAAAAAA se! Joo kyllä mää sen muistan!”
”Kato oli sillä vie kaks aivosolua osumassa toisiinsa muodostaakseen ajatuksen,” Rontti virnuili Minnin ja Turbon suuntaan. Pariskunta ei kommentoinut mentorinsa heitolle juuri mitään. Anni puolestaan ojensi lasinsa hetkeksi Vinskille ja avasi kuoren. Valkea hiirimies nojasi hieman lähemmäksi Annia.
”Lue se ääneen!” Miihkali käskytti lempeästi.
”Anni ja Vinski… tervetuloa kisaamaan taistostanne kohti avioliittonne satamaa! Tämä viikko pitää sisällään hyvin erilaisia sekä monipuolisia tehtäviä pitkin viikkoa. Tehtäviä voi päivässä olla yksi tai useampi. Tehtävät alkavat tästä päivästä ja kestävät ensiviikon sunnuntaihin saakka. Tehtävien teko aikaan on varattu kokonainen vuorokausi ja pääsette eteenpäin aina uuden vihjeen löydettyänne. Vihjeet kertovat onko päivän vihjeet ohi vai kenties tulossa lisää… Kysymyksistä ja tehtävistä vastaavat Minni, Milva ja Santtu. Jätkät toimivat moottoreinanne ja polttariviikonlopulle on järjestetty myös tietty budjetti, jota teidän tulee osata yhdessä hallita. Onnea viikolle ja toivottavasti näemme teidät yhdessä vielä alttarilla sanomassa toisillenne -Tahdon!” Anni luki kirjeen sisällön ääneen ja alkoi nauramaan.
”Kuulostaa nyt jo vaikealle!” Vinski osoitti kirjettä.
”Et luovuta noin helposti tai emme näe hääpäiväämme!” Anni komensi miestä.
”Ensimmäinen vihje on samassa kuoressa,” Milva auttoi pariskunnan alkuun ja sai Annin tutkimaan kirjekuorta uudemman kerran.
”Mun vuoro…” Vinski nappasi vihjeen hiirinaiselta.
”Hei!” Anni naurahti.
”Sekaan vaan jengiin vanhaan… kun tämän luette, löydätte toisen vihjeen yhteisönne ytimen!” Vinski kurtisti kulmiansa luettuaan vihjeen ääneen.
”Minkä ytimen?” Anni nappasi vihjeen käteensä. Vinski vilkaisi Annia, joka oli nyt jo sekaisin vihjeistä.
”Olipa helppo vihje!” Vinski osoitti naisia.
”Kuka sanoi, että tämä tulemaan olemaan helppoa?” Minni naureskeli huikaten juomastaan.
”Teidän pitää yhdessä ratkaista se!” Turbo hieroi Minnin olkapäätä vapaalla kädellään.
”Tämä kostetaan, kun pääsette sinne saakka!” Vinski osoitti kaksikkoa.
”Yhteisönne ytimen…” Anni puhui ääneen.
”Keksitkö jotain?” Vinski kysyi.
”Yhteisömme ytimen… he ovat yhteisömme!” Anni osoitti kädellään ystäviänsä.
”Ja vanhoja… ja ydin on Rontti?” Vinski virnuili kysyvästi tajuttuaan nopeastikin Annin vihjailun.
”Ja vihje on Rontin huoneessa! Tule!” nainen iski miestä käsivarteen ja nousi hyvin akrobaattisesti kuumasta lähteestä pois. Vinskin seuratessa aivan hänen perässään.
”Onnea!” Milva huudahti kaksikon perään.
”Minkä vuoksi minä olen ydin?” Rontti kysyi ja vilkaisi naisia vuorollaan.
”Koska olet mentorimme…” Turbo kohautti harteitaan.
”Ja yhteisömme perustaja…” Moto jatkoi.
”Kiitos arvon daamit… Perustin vapaustaistelijat, joihin kasvatin sinut ja sinut raahattiin väkisin mukaan!” hiirimies osoitteli kaksikkoa.
”Eli ydin!” Moto ja Turbo vastasivat yhteen ääneen.
”Mää luulin, että naiset keksi tän pelin?!” Rontti älähti.
”Niin he keksivätkin… me tunnemme heidät vain sen verran hyvin, että pystymme vastaamaan heidän puolestaan. Vai mitä?” Turbo kysyi. Minni hieroi kuonoansa miehen poskea vasten ja yllättyi, kun tämä painoikin nopeasti suudelman naisen suulle.
”Hei joku raja!” Miihkali marisi.
”Miihkali heii… Meriluoto on kauniita hiirinaisia väärällään… eiköhän täältä sinullekin joku löydy!” Minni naureskeli.
”Ei varmasti. Meriluotoon jääneet tytöt tuntevat korkeintaan naapuritalojensa pojan ja liittoutuvat heidän kanssaan!”
”Minä löysin Meriluodon tytön ja vein mukanani!” Turbo helli naista kainalossaan.
”Minni muutti Tilikiveen vuosia sitten… eli käytännössä et häntä vienyt mihinkään!” Miihkali nosti kätensä niskansa taakse.
”Ole hiljaa!” Turbo komensi naljaillen ja sai Minnin rauhoittelemaan tätä.

Sisällä Rontin huoneessa kihlapari oli lähes kääntänyt miehen huoneen ympäri, mutta vihjeen vihjettä eivät olleet vielä löytäneet. Anni pöyhi ja sekoitti Rontin vaatteita sillä tämä tiesi ettei olisi ensimmäinen kerta, kun Rontti piilottaisi tavaroita vaatteidensa sekaan.
”Ei täällä ole kuin kaksi lippua huomisiin -Meriluoto näkyvissä bailuihin!” Vinski tuhahti ja heitti liput menemään.
”Miksi Rontilla on ylipäätänsä edes kaksi lippua huomisiin pippaloihin?” Anni pohti ja vilkaisi valkeaa marsilaista.
”Tuntemattomat on Rontin tiet! Kai haluaa muistella menneitä!” Vinski kohautti harteitaan. Vinski istui Annin kanssa lattialle. Anni laski päänsä nojaamaan kättään vasten ja pohti selkeästi mielessään jotain.
”Pitääköhän vihjeen olla vihje? Anni kysyi.
”Miten vihje?”
”Siis tarvitseeko sen olla tuollainen samanlainen kirjoitettu vihje vai voiko se olla jokin asia tai esine, että pääsemme eteenpäin?” Anni mietti.
”Ei kukaan sanonut…” Vinski kohautti olkapäitään.
”Mitä jos vihje ei olekaan Rontin huoneessa?” Vinski kysyi ja sai Annin vilkaisemaan tätä.
”Kenties ei… Anni hieroi niskaansa.
”Käymmekö kysymässä neuvoa?” Vinski kysyi. Anni mulkaisi hiirimiestä nopeasti.
”Eihän se olisi, kuin varmistamista. Kysyä vain vihjeistä, että ovatko ne kaikki kirjallisia… ettemme käytä aikaa siihen!” Vinski selitti luimistellen korviansa. Anni naurahti ja kaatoi kaksikon lattialle Vinskin jäädessä alle.
”Tuo… oli kenties nerokkain ideasi koskaan!” Anni naureskeli ja nousi Vinskin vatsalihaksille istumaan. Vinski vain virnuili hiirinaiselle ja nousi tämän alla istumaan. Anni kiljahti tyytyväisenä kietoen kätensä miehen kaulanympärille.
”Sinun kanssasi sentään edes yritän!” Vinski vastasi ja kietoi omat kätensä Annin ympärille.
”Yrität kanssani edes käyttäytyä fiksusti?” Anni kysyi painaen otsansa miehen otsaa vasten.
”Tietysti… haluan olla sinulle paras aviomies… enkä kaikkien naisten märkä päiväuni!” hiirimies vastasi. Anni nosti päätään ja katsoi miestä ihaillen.
”Vinski rakas… Rakastan sinun egomaisuuttasi, vitsailujasi ja hölmöilyäsi… ja vaikka olisit naimisissa kanssani… niin olet joka tapauksessa muiden naisten märkä päiväuni!”
”Mutta… vain yksi saa koskea minuun!”
”MMmmmm… et kai vain tarkoita minua?” Anni leperteli ja lähestyi kasvoillaan Vinskin kasvoja.
”Kenties söpöläinen…” Vinski mutisi ja suuteli hiirinaista muutaman kerran.
”Mää en malta odottaa… susta tulee niin kuuma isäkin!” Anni marisi ja hieroi kämmenillään miehen olkia.
”Mieti se, kun työnnellään jätkien kanssa kaduilla lastenrattaita, hoidetaan lapsiamme ja näytetään heille rakkautemme julkisesti… muut äidit vaan kuolaisivat meidän peräämme ja miettivät miksi heidän omat aviomiehensä ei käyttäydy samoin! Puhumattakaan näistä jumalaisista daddy bodeista!” Vinski pullisteli lihaksiaan.
”Lopeta! En halua vielä miettiä tuollaista!”
”Miksi? Väkisin se eteen tulee kuitenkin…”
”En sitä tarkoittanut… vaan koska se kuulostaa niin pirun kuumalle, että pitää nyt jo löyhytellä itseään!” Anni tuhahti ja nousi seisomaan miehen sylistä. Kuitenkin valkea marsilainen laski naisen takaisin syliinsä ja suukotteli tätä useampaan kertaan. Anni naureskeli miehen otteessa, kun tämä piti tätä tiukassa halausotteessaan.
”Päästä!” nainen naureskeli.
”En ikinä! Sinä olet minun… ja minä olen sinun… lopun elämäämme!” Vinski hymyili naiselle.
”Milloin sinusta on tullut tuollainen yli romantikko?” Anni naurahti ja tarttui miehen poskista hellästi kiinni.
”Kun tapasin sinut… haluan tehdä kaikkeni, että olet onnellinen!”
”Vinskiiiiiii…” Anni henkäisi pitkään ja painoi suudelman tämän suulle, johon hiirimies vastasi.

”Mulle tulee itku, kun olet tuollainen,” nainen helli miestä, joka vain hymyili leveästi tälle.
”Silti olen se yllätys hullu prätkähiiri! Joten älä totu liian hyvään!”
”Mitä?” naishiiri ehti kysyä, kunnes tunsi miten Vinski kevyestikin pääsi seisomaan hänen roikkuessaan edelleen tämän kaulassa. Vinski paransi Annin asentoa sylissään ja nosti oikeastaan tämän toiselle olalleen.
”Näytät muuten helkkarin hyvälle noissa bikineissä!” mieshiiri kehui.
”Puenko ne hääyönäkin päälleni?” hiirinainen naureskeli saaden myös Vinskin murisemaan haluavasti ja iski kämmenellään naista takapuolelle.
”AUUUuuu… laske minut alas!” nainen kiljahteli. Muut vilkaisivat mökin portaille, josta Vinski kapusi alas kihlattunsa kanssa.
”Vinski meidän vihje on edelleen löytämättä!” Anni naureskeli.
”Sinut pitää jäähdytellä ensin, kun ajatuksesi kävi liian kuumiksi!” tämä vastasi ja asteli kuumanlähteen ohi lähemmäksi vesiputousta, jonka kuohuva vesi kohisi pieneen lampeen.
”Vinski! EI!” Anni komensi, mutta ehti vain todeta miehen ottavan muutaman juoksuaskeleen viileämpään veteen ja uppoavansa pinnan alle edelleen tämän olalla roikkuen. Muut huudahtivat kannustavasti pariskunnalle. Pinnalle noustessaan Anni pyyhki kasvojansa.
”VINSKI!” nainen huudahti ja kiljahti kun mies nosti tätä keskivartalosta ylöspäin. Hiirimiehen rinta oli vasten naisen selkää ja vahvat kädet olivat naisen vartalon ympärillä.
”Lopeta ääliö! Meillä on tätä vuorokautta jäljellä muutama hassu tunti ja sinä vain pelleilet!”
”Hei… pakko aviossakin on oltava hölmöilyäkin… muuten eroamme liian nopeasti sen vuoksi, että suhteemme on pilkun viilaamista!” Vinski irrotti otteensa hiirinaisesta. Anni ui kivetykselle, josta vesi hiljalleen valui kivien välistä kuumalähteeseen. Hiirinainen nousi käsivoimillaan istumaan kivetykselle ja vapautti hiuksensa löyhältä ponnarilta. Anni kuivasi saman sävyisiä hiuksiaan haromalla niitä sormiensa välissä.
”Me emme eroa… kärsimme vain hiljaa toistemme kanssa lopun elämämme ajan!” Anni vastasi hiirimiehelle, joka ui tätä kohti. Vinski ponkaisi käsillään Annin tasolle roikottaen loppuvartaloaan vedessä.
”Siksi teenkin kaikkeni, etten kärsi…” Vinski totesi saaden Annin leuan loksahtamaan auki.
”Siis tarkoitan…” Vinski ehti huudahtaa, kunnes hiirinainen työnsi tämän veteen kunnon molskahduksen saattamana. Anni tuhahti tyytymättömänä, mutta kuitenkin naurahti Vinski pyyhkiessä kasvojansa vedestä.
”Ylläri, että Vinski on ensimmäisenä pelastamassa oman nahkansa!” Miihkali hieroi naureskellen kasvojansa.
”Löytyikö mitään?” Minni kysyi naisen selän takaa. Anni vilkaisi musta hiuksista ystäväänsä.
”Ei… tai piti kysyä…” Anni tarkensi ja kääntyi hiukan.
”Kysy…” Santtu nojasi käteensä.
”Onko vihjeet kaikki kirjoitettuja vihjeitä… vai voiko vihje olla asia tai esine?” Anni kysyi. Minni vilkaisi nopeasti Milvaa, joka oli tullut altaan toiselta reunalta katsomaan kihlaparin uimahetkeä.
”Pakko tuo kenties tarkentaa…” Milva vastasi Minnille.
”Voi olla,” Minni hymyili hiirinaiselle, jonka katseesta näki miten ajatus pyyhkäisi mielen yli.
”VINSKI!”
”Mitä?”
”Ne liput… sanoitko ettet löytänyt muuta?” Anni kysyi.
”Joo… ei Rontilla ollut muuta…”
”Mitkä liput?” Rontti kysyi hölmistyneenä.
”Aaaa… tiesin… ne liput osoittaa meidät huomisen vihjeen luokse!” Anni naurahti ja nousi varovasti seisomaan. Hiirinainen juoksi takaisin mökin sisälle, siinä missä Vinski pääsi vasta rannalle.
”Tuleva vaimosi on nopea liikkeissään!” Miihkali naureskeli. Vinski asteli altaan toiselle reunalle ja nappasi olutpullon hännällään. Vinski huikkasi juomastaan, kun Anni palasi takaisin lippujen kanssa.
”Onko ne nämä?” hiirinainen kysyi ystäviltään.
”On!” Minni virnuili ja sai Annin ilakoimaan.
”Mennäänkö me huomenna johonkin bailuihin?” Vinski kysyi.
”Eikö se nyt ole ilmiselvää?” Moto kysyi hämmentyneenä.
”Meriluoto järjestää, joka vuosi suuret -Meriluoto näkyvissä teemabileet. Tunnen omistajan ja hippaloiden järjestäjät, joten kysäisin heiltä, onnistuuko polttariseurueen saapuminen juhliin. Ja he vastasivat myöntävästi!” Minni selitti.
”Mikä on teema?” Santtu kysyi.
”Glitter on yön uusi musta!” nainen vastasi hymyillen.
”UUUUuuuuu… kuulostaa hienolle!” Anni innostui.
”Onko niissä bileissä huomenna odotettavissa uudet vihjeet?” Vinski kysyi.
”Miten niin? Iltabileistä seuraa yksi vihje, joka johtaa seuraavaan päivään!”
”Mutta eikö vihjeitä pitänyt olla kaksi per päivä?” Anni kysyi.
”Ei kukaan niin sanonut… niitä voi olla useampi per päivä ja löysitte toisen niistä tälle päivää vasta!” Minni tarkensi.
”Liput olivat kuoressa… eli…” Milva jatkoi.
”Otitko nämä kuoresta?” Anni kysyi.
”Kai!” Vinski kohautti harteitaan.
”Muistakaa aina katsoa se kirjekuori… se kertoo onko vihjeitä enemmän, kuin yksi,” Minni muistutti kaksikkoa.
”Mene hakemaan se!” Anni painosti naureskellen miehelle ja osoitti mökin suuntaan.
”Sinä tulet mukaani!” Vinski murahti ja nosti jälleen hiirinaisen olalleen. Anni kiljahti tyytyväisenä.

Piakkoin kihlapari saapui takaisin muiden luokse. Anni repäisi kirjeestä uuden vihjeen.
”Onneksi olkoon… löysitte vihjeen uuden… huomisesta päivä alkaa skarpin uuden. Joten suunnatkaa itsenne iltapäivään uuteen… löytäkää itsenne kauppaan vanhaan!” Anni luki.
”Mihin kauppaan?” Vinski kysyi.
”Pitääkö meidän olla iltapäivään mennessämme kunnossa?” Anni naureskeli nojaten polviinsa.
”Ei siis kovia kännejä tänään tai suoritamme krapulassa tehtäviä! Vinski totesi.
”Mutta mikä vanha kauppa?” hiirimies jatkoi ja kysyi uudemman kerran asiasta. Anni pohti taas asiaa mielessään ja nousi ystäviensä seuraan lämmittelemään.
”Minkälainen kaupunki Meriluoto on?” Anni kysyi Minniltä, joka vienosti hymyili tällee.
”En minä ole mikään lähde pankki! Sitä paitsi Rontti on asunut minua aikaisemmin Meriluodossa,” nainen naureskeli.
”Amazing racessa voi kysyä neuvoa paikallisilta, joten…” Vinski aloitti ja nousi kanssa lähteeseen.
”Sinä ja Rontti olette meidän paikallisiamme!” hiirimies päätti lauseensa.
”Hyvä on… mutta emme anna suoria vastauksia!” Minni myöntyi Rontinkin puolesta.
”Minkälainen Meriluoto on kaupunkina?” Anni kysyi uudemman kerran.
”Meriluoto on hyväkuntoinen kaupunki vuoristoisessa laaksossa. Sota ylttyi tänne hetkellisesti, mutta vuoristoisen maastonsa vuoksi ei sovi ryöstöretkille ja kaivuu hommiin. Täällä on paljon maatalouden ammattilaisia ja peltoalueita on hehtaarittain,” Rontti selitti. Anni vilkaisi Vinskiä.
”Me matkataan huomenna Meriluodon keskustaan!”
”Minkä vuoksi?”
”Etsiäksemme sieltä kaupungin vanhimman kaupan!” Anni muistutti hiirimiestä.
”Meriluodossa voi olla useampi vanhempi kauppa, joka on avattu samaan aikaan!” Vinski totesi.
”Tiedän… mutta vain yksi on kuitenkin se ensimmäinen… aina… ja Meriluodon hiiret tietävät sen!” Anni helli miestä.
”Totta!” Vinski osoitti hiirinaista.
”Iiiii mää en jaksa odottaa huomiseen!” Anni innostui.
”Hyvä… sitten pistetään ilta käyntiin!” Minni naurahti ja nousi Turbon sylistä.

Toisin, kun Anni ja Vinski oli luullut niin heidät oli juomisessa viety ihan päähän asti. Normaalisti Milva oli hallitseva mestari alkoholin juomisessa ja todella joi kaikki muut pöydän alle, vaikka vuosien ajan jokainen oli omalla harjoittelullaan yrittänyt haastaa naisen tähän. Kuitenkaan voittamatta kertaakaan. Milva oli juomataidoillaan voittanut, jopa Moton. Nyt, kun nainen ei voinut juoda raskautensa vuoksi oli hallitsevan aseman ottanut Turbo. Hiirimies oli kaatunut ystävistään viimeisenä. Ainoa mitä Milva sai kosteista polttareista, oli täydellinen muisti siitä mitä yöllä oli tapahtunut. Hiirinainen jopa lähti tallettamaan yötä kuviin mukana olleella kameralla. Ilta ja yö oli äänekästä mekastusta, korvissa huutavaa musiikkia, erilaisia pelejä ja shottikisoja. Hiirinainen oli huomannut kuinka yllytys hulluja myös Minnistä ja Annista kuoriutui heidän saadessaan riittävästi alkoholia kehoonsa. Minni oli yllyttänyt tulevan sulhon muun muassa ”turnajaisiin”, jossa hiirinainen ja -mies oli iskenyt kaksi pitkää lankkupöytää keittiöstä toistensa jatkeiksi ja yrittänyt iskeä toisiaan isoilla sohvatyynyillä pöydältä lattialle. Muut olivat vilteistä ja muista irrallisista tyynyistä tehneet ”meren” eli pehmukkeen lattialle ettei lentänyt hiiri satuttaisi itseään löytäessään itseään lattialta. Minni oli iskenyt seitsemän kertaa Vinskin alas pöydältä ja lopulta nainen sai haastaa myös miehensä ja Miihkalin kisaan. Miehet syyttivät häviöstään kuningas alkoholia ja nielivät tappionsa karvain mielin. Naisen voittoputken jatkuttua olivat hänen miespuoliset ystävänsä antaneet tälle voittoisan kermavaahto kylvyn. Niin kuin Anni oli Santulle kertonut kuinka vaikeaa oli pitää näppejään erossa hiiriuroista, oli se nytkin tuottanut ja osoittanut haasteita. Ajoittain pariskunnat takertuivat toisiinsa ja pitkiä intiimejä suudelmia vaihdettiin parien välillä kenen milloinkin istuessa toisensa sylissä. Humalassa Moto oli tuottanut Milvalle rakkauttaan ja sivellyt vain tämän vatsan seutua, joka ei ollut edes pyöristynyt mihinkään suuntaan. Tunteiltakaan ei vältytty. Ajoittain humalaiset hiiret keskustelivat kaksin toistensa kanssa ja kyyneliä vaihdettiin puolin ja toisin. Kaikkia rakastettiin sillä hetkellä suuresti. Santtu oli nauttinut olostaan myös täysin rinnoin ja huomannut kuinka nopeasti marsilainen alkoholi nousee päähän. Se ei kuitenkaan ihmisnaista saanut pysäytettyä. Kuumia ja kiihkeitä shotteja vedettiin kenenkin rintavaosta vuorollaan tai jätkien neronleimauksesta myös sepaluksista tai housun vyötäisiltä. Eikä auttanut yhtään, että tilanteet päätyivät myös pitkiin yksittäisiin vartaloiden nuolemisiin läikkyneestä alkoholista. Aamuyöstä seurueen jäsenet eivät olleet löytäneet edes omiin huoneisiinsa, vaan nukkuivat siellä mihin päänsä olivat laskeneet. Joku oli onnistunut hiljentämään musiikkia. Se soi kuitenkin taustalla edelleen hiljaisella, kun aamupäivän aurinko oli jo korkealla. Mökki näytti muutenkin sille, että seurue olisi ollut siellä enemmän kuin yhden päivän. Sohvatyynyjä oli siellä täällä, kaatuneita laseja lojui pitkin pöytiä. Oli erilaisia tahroja siellä täällä, sekaista ylipäätänsä ja ennen kaikkea oloja varmasti jokaisella. Aamupäiväauringon kirkkaat säteet saivat Minnin murahtelemaan. Hän tunsi olonsa huonoksi, niin kuin varmasti moni muukin. Lisäksi hänen kehoaan särki. Hän suoristi hieman itseään. Hän nukkui Turbon yllä, joka puolestaan nukkui puoli kaaressa olevassa asennossa ison sohvatyynyn päällä.
”Ai luoja mun pää on kipeä!” kuului vaimea mumina jostain sohvan luota. Vinski oli simahtanut vatsalleen sohvalle ja roikotti toista kättään ja jalkaa sohvan ylitse kohti lattiaa. Minni kierähti hiukan miehensä yltä ja kiljahti pienesti, kun selän alle jäikin enemmän tyhjää ilmaa kuin oli luullut.
”Mitä tapahtui?” Anni kysyi pelästyen hereille. Hän kuuli musta hiuksisen naisen kikatuksen jostain. Turbokin havahtui hereille kolahdukseen ja vilkuili ympärilleen.
”Mää tipuin…” Minni nauroi lattiaa vasten. Hiukset olivat sekaisin ja pitkin naisen kasvoja. Anni liukui lattiaa vasten ystävänsä viereen ja naiset vain kikattelivat pienesti.
”Mää olen vieläkin varmasti humalassa…”
”Samoin…” naiset kuiskuttelivat toisilleen.
”Pakko kyllä myöntää etten ole hetkeen juonut itseäni tällaiseen kuntoon!” Santtu mumisi pienessä nojatuolissa kerällään.
”Yllättikö marsilainen viina sut?” Vinski virnuili naiselle.
”Mmmmmm…” nainen vastasi ummistaen silmiänsä ja kietoen viltin paremmin ympärilleen. Tölkkien erilainen kolina sai kaikki vilkuilemaan keittiön suuntaan. Moto nousi päätään hieroen istumaan ja katsoi hölmistyneenä ympärilleen.
”Siis nukuinko tölkkipeiton kanssa?”
”Tarkoitat varmaan, että sammuit sen alle,” Miihkali naureskeli nukkuessaan itse pöydän alla.
”Muistan vain jotain, että olit käymässä nukkumaan ja keräsit tölkit päällesi… kun et tiennyt missä peittosi oli!” Anni selitti.
”Äidillesi emme sitten kerro mitään!” Moto osoitti Miihkalia.
”Käy, jos sama pätee isoäitiin!” Miihkali kietoi kätensä tyynykseen.
”Se peitto oli siellä meidän sängyssämme!” Milva vastasi pirteänä ja puristi kädet eteensä.
”Helppo sun naljailla…” Minni mutisi.
”Anteeksi Milva…” Anni pahoitteli ja nousi istumaan päätään hieroen.
”Ai mistä?” nainen ihmetteli ja sammutti vihdoin taustalla soivan musiikin.
”No tästä kaikesta… ja ettet voi juoda,” punaruskeaturkkinen hiirinainen pahoitteli edelleen.
”Aaaa… ei sitä tarvitse anteeksi pyytää… minulla oli ihan hauskaa joka tapauksessa,” Milva totesi istuen toiselle pienelle nojatuolille.
”Hauskaa siinä mielessä, että hän pääsee muistuttamaan meitä siitä mitä me olemme tehneet viime yönä!” Turbo mutisi kätensä alla.
”Niimpä… Meriluodon kuningatar,” Milva vinkkasi.
”Mulleko puhuit?” Turbo kysyi hölmistyneenä.
”Ei kun tuolle tyttöystävällesi…” Milva naurahti. Minni siirsi kädellään paksuja hiuksiaan ja vilkaisi selkänsä puolella olevaa hiirinaista.
”Älä kerro enempää!” Minni aneli.
”Sopii… käykäähän te pesulla ja freesatkaa itsenne. Teen teille aamiaista sillä aikaa!” Milva iski kätensä polviinsa ja nousi seisomaan.

Minni taputti kullanruskean hiirimiehen polvea.
”Rakas… ylös!” hän komensi hennosti ja nousi itse kanssa vaivoin seisomaan.
”Mmmmmmmm… en mää kykene!” Turbo marisi. Minni hivuttautui koko vartalollaan miehen ylle.
”Tule… pääset suihkuun kanssani,” nainen kuiskutteli miehelle. Turbo nyrpisti ihastellen kuonoansa naiselle.
”Hei… te ette edelleenkään ole naimisissa!” Rontti huuteli omasta huoneestaan vaatepinonsa keskeltä.
”Miten voisimmekaan unohtaa?” Minni kommentoi ja auttoi miehensä istumaan. Turbo hieroi voimakkaasti kasvojansa ja yritti taltuttaa pääkipuaan hetken lattialla istuen.
”Suihkuja on neljä. Kaksi mökin perällä vessan yhteydessä ja kaksi saunalla,” Minni kertoi astellessaan keittiön puolelle.
”Me voidaan Vinskin kanssa tulla teidän mukaanne. Vai mitä rakas?” Anni hieroi valkean marsilaisen jalkoja.
”Jos Turbo ei kivitä mua, että näen hänen armaansa ilman vaatteita,” hiirimies murahti ja nousi vaivoin kanssa istumaan.
”Siinä on kiviseinä suihkujen välissä. Eli jos et kurki niin ollaan sujut!” Minni totesi avaten vesipullon itselleen.
”Ollaan sujut muutenkin… varsinkin, jos lupaan saman Annin suuntaan!” Turbo kommentoi.
”Ja olette te nyt varmasti ennenkin nähneet alastoman naisen ruumiin?” Minni totesi ja käveli pariskunnan huoneeseen.
”Tutustumisasteella joo… tai vaatteiden vaihdon yhteydessä. Kun koskea ei saa!” Vinski nälväisi. Anni nousi vaivoin seisomaan hakemaan hänen ja Vinskin pesuvälineitä omasta huoneestaan. Minnin saapuessa takaisin yhteiseen tilaan nousi Turbo hiirinaisen perään.
”Mennään saunalle!” Turbo huikkasi valkealle veikalleen.
”Joo…” Vinski vastasi pidellen päätään. Santtu seurasi hiiriä vienosti hymyillen. He eivät edes Maassa ollessaan olleet viettänyt yhtä kosteaa iltaa, kuin viime yönä. Tosin Maassa ollessaan heidän toimintaansa ja tapaansa juoda vaikutti paljon Leipäjuustonkin läsnäolo.
”Mennään rakas,” Anni nojasi Vinskin selkää vasten sohvan selkänojan puolelta.
”Joo…” Vinski sanoi ääni kuivana.
”Santtu haluatko mennä ensin suihkuun?” Moto mutisi nojaillen keittiö saareketta vasten.
”Ei sen väliä… voin mennäkin!” nainen vastasi ja heitti viltin sylistään sohvalle. Muutama haparoiva askel, mutta tasapainon löydettyään ihmisnainen suuntasi itsensä omaa huonettaan kohden, josta suoraan suihkuun.

Suihku alkoi hiljalleen herättää kaikkia uuteen päivään. Silti suurimman osan vointi ja ulosanti oli vaisua. Minni istui saunan ulkopuolella ja yritti saada itseään hereille. Anni liittyi hiirinaisen seuraan ja painoi päätään naisen olkaa vasten. Minni naurahti ja painoi oman päänsä Annin päätä vasten.
”Me tullaan kuolemaan näiden teidän polttarienne aikana!” Anni naureskeli.
”Ei nämä meidän polttarimme ole, vaan teidän,” Minni naurahti tarkentaen. Anni nosti päänsä naisen olalta ja katsoi tätä pitkään. Minnikin vilkaisi nopeasti kysyvästi hiirinaista.
”Onko kaikki hyvin?” Minni kysyi.
”Onko sinulla? Vinski naljailee koko ajan sinulle ja Turbolle, teidän suhteestanne… samoin Rontti…” Anni pohti surkeana. Minni tuhahti kylmästi ja risti kätensä eteensä.
”Taasko meidän pitää puhua tästä aiheesta?” Minni kysyi kylmästi.
”Tarkoitukseni ei ollut loukata sinua rakas… tai muistutella sinua koko aikaa asiasta. Mutta minusta tuntuu, ettet kerro minulle kaikkea,” Anni nojasi kevyesti käsiinsä.
”Mää tiedän… mutta mää haluan, että kunnioitattekin mun päätöstä olla kertomatta teille kaikkea!” Minni huokaisi syvään.
”Sovitaan niin… yritän pitää Vinskin ja Rontin aisoissa asian tiimoilta!” Anni silitti naisen olkapäätä. Minni hymyili vaisusti hiirinaiselle. Saunan ovi iskeytyi auki ja valkea hiirimies juoksi alastomana selkeästi jotain pakoon.
”Mikä sua vaivaa?” Vinski murahteli ja pyyhki kuontaloansa. Minni peittosi silmänsä naureskellen siinä, missä Anni tirskui pidellen kuonoansa.
”Ei kannata uhota sellaisesta asiasta mitä tulee katuun kahden sekunnin päästä!” Turbo astui kanssa ulkosalle. Kullanruskea hiirimies oli sentään tajunnut kietoa pyyhkeensä lanteillensa.
”Se vesi oli jääkylmää!” Vinski murahteli.
”Niin koska itse käskit ja sanoit ettei tuntuisi missään!” Turbo levitteli käsiään. Vinskin suulle nousi pieni virne.
”Rakas… olisiko pyyhe mitään?” Anni kysyi.
”Mitä etkö pidä näystä?” hiirimies kysyi nostaen kätensä päänsä taakse ja heilutellen lanteitaan. Annin paskainen nauru tarttui myös Minniin ja Turboon. Turbokin käänsi katsettaan toisaalle hetkeksi ja yritti olla polttamatta verkkokalvojaan valkean marsilaisen keikistelyille.
”Vinski kannattaa kouluttaa se helikopteri tottelemaankin!” Turbo naljaili ja sai Vinskinkin nauramaan. Vaaleanharmaa hiirinainen peittosi edelleen kasvojansa.
”Kerro, kun se on ohi!”
”Mää voin tyydyttää sun tarpeesi!” hän kuuli Turbon äänen. Hiirimies astui aivan naisen eteen, peitoten kropallaan Vinskin taakseen. Minni nosti leukansa lepäämään miehen vatsalihasten päälle katsoen samalla yläilmoja kohden nähdäkseen Turbon hymyilevät kasvot. Hiirinainen suukotti miehen vatsalihaksi hellästi.
”Sää et voi tyydyttää mun tarpeita,” hiirinainen muistutti.
”Ulkoisella ruokinnalla ainakin!” Turbo naureskeli ja sai Minnin kietomaan kätensä miehen lanteiden ympärille.
”Hei… miehen hiplailu hoituu omassa huoneessa!” Vinski torui kaksikkoa, kun musta hiuksisen naisen kädet eksyi Turbon takapuolelle.
”Kyllä tää on kaukana hiplailusta!” Turbo naureskeli ilmettään vääntäen, kun hiirinainen nappasikin kunnolla kiinni hänestä. Hiirinaiset nauroivat lempeästi miestensä kiusaamiselle ja nousivat seisomaan. Turbo veti toisella kädellään hiirinaisen uudelleen kiinni itseensä.
”Ei se puristelu ilmaista ole,” mies vinkkasi silmäänsä vihreiden lasien alta naiselle.
”Mistä lähin hintaa olet lähtenyt veloittamaan?”
”Mmmmm… sanotaan vaikka… tästä päivästä! Pusu per puristus,” mies vilkaisi taivaalle nopeasti. Minni tarttui uudemman kerran miehen takapuolesta, samalla painaen intensiivisiä suudelmia tämän suulle. Turbo naureskeli naisen otteessa ja kietoi kätensä tiukemmin vielä tämän ympärille.
”Siinä palkkasi…” nainen naurahti. Anni nappasi Minnin mukaansa, siinä missä samalla heitti Vinskille pyyhkeen.
”On ne…” valkea hiiriuros ihasteli kaksikkoa.
”Sanos muuta!” Turbo yhtyi veikkansa ihastelun osoitukseen naisia kohden.

Juuri ennen iltapäivää seurue oli parahiksi saanut itsensä jotenkin uuteen nousuun. Eikä tässä vaiheessa tullut mieleenkään edes koskea alkoholiin. Milvan tekemä aamiainen maistui jokaiselle, joka oli suoranainen ihme sille määrälle alkoholia mitä jokainen oli kiskonut viime yönä. Kattaukseenkin nainen oli ehtinyt panostaa sillä aikaa, kun muut keräilivät itseään.
”No joko teillä on selkeää mihin meidän pitää mennä?” Miihkali kysyi edelleen nauttien aamiaisestaan pöydän äärellä. Anni letitti hiuksensa ja vilkaisi Vinskiä nopeasti.
”Meidän pitää löytää jokin vanhin Meriluodon kauppa!” Anni muistutti.
”Eli tarkoittaa?” Rontti kysyi.
”Me lähdemme Meriluodon keskustaan!” Anni vastasi ja heitti lettinsä selkänsä puolelle.
”Kuulostaa suunnitelmalle!” Vinski yhtyi kihlattunsa pohdintaan. Jokainen alkoi valmistautumaan keskustaan lähtemistä varten. Jätkät pukeutuivat suhteellisen siististi, tosin hyvin voimakkaan painostuksen vuoksi. Kyse oli kuitenkin polttariseurueesta ja normaalit ajovarusteet eivät sopisi juhlaan. Hiiriuroot pukivat erisävyiset pikeepaidat ylleen. T-paita olisi ollut liian siviili ja kauluspaita puolestaan liian juhlallinen, joten nerokkaina miehinä olivat viisaat päänsä lyöneet yhteen ja valinneet niiden kahden välimaastosta itselleen vaatteet. Naishiiret ja Santtu pukeutuivat hieman paremmin. Mikä ei ollut epätyypillistä Marsissa. Miehen rinnalla nainen oli korullisempi ja katseita kääntävämpi ulkoapäin kuin hiirimiehet. Anni oli hiirinaisilta saanut upean punasifonkisen ihoa myötäilevän mekon itselleen. Mekko loppui juuri naisen polvien yläpuolelle. Mekossa oli koristeellisempi yläosa sisältäen erikokoisia strasseja ja glitteriä. Anni oli pukenut kaulalleen siron kultaisen kaulakorunsa. Hiirinainen astui kihlattunsa kainaloon, jonka punainen pikeepaita ja mustat housut mätsäsivät hiirinaisen asuun.
”No olette söpöjä!” Milva naurahti. Hänellä itsellään oli yllään yksiolkaiminen navan yläpuolelle yltävä vaalea toppi ja yhdet hänen lempi farkkunsa. Hän oli halunnut pukea ne jalkaansa ennen, kuin turpoaisi vatsan kasvaessa niin paljon, etteivät ne mahtuisi enää hänen ylleen.
”Mikä olo? Vaikutat tukalalle?” Anni kysyi, kun ruskeaturkkinen hiirinainen nosti kätensä lanteilleen painaen sormillaan alavatsaansa.
”Hieman tukala olo… tai oikeastaan turvonnut olo… muuten ihan hyvä!” naishiiri vastasi ja vilkaisi aviomiestään vieressään. Motolla oli yllään vaaleansininen pikeepaita ja tutut siniset farkkunsa. Rontti oli pukeutunut vihreään pikeepaitaan ja Miihkali mintun vihreään. Minni sitoi olohuoneen pientä pöytää vasten mustia kiiltäviä maihareitaan. Ne olivat erilaiset kuin naisen työkengät kentällä, jotka muistuttivat enemmän saappaita. Nämä sopivat kaupungilla ulkoiluun ja illanviettoon. Hiirinaisen yllä oli mustat farkut ja musta silkkikankainen naruolkaimellinen ihoa myötäilevä toppi. Naisen kaulaa koristi edelleen sama koru, jonka Turbo oli aikoinaan hänelle vuosipäivänä hommannut. Kultainen sirorakenteinen ketju ja hieman kolikkoa muistuttava riipus, jonka keskellä oli punainen marsilainen jalotimantti. Korun toiselle puolelle pariskunta oli kaivertanut päivämäärän, kun olivat aloittaneet seurustelutaipaleensa.
”Minni sää olet niin värikäs…” Milvan naseva kommentti sai Minnin mulkaisemaan ystäväänsä.
”On mun kengissä keltaiset nauhat!” nainen tokaisi ja esitteli toista jalkaansa, Milvan nauraessa hiirinaisen kommentille.
”Ja kultaiset korut!” Turbo osoitti naisen korvakoruja ja kaulakorua.
”Ja punaista!” Minni tarkensi yhteen ainoaan timanttiinsa.
”Ai luoja!” Milva huudahti ja sai pariskunnan nauramaan.
”Tekin sovitte hyvin yhteen värikkäinenne vaatteinenne!” Anni naljaili, kun Turbolla oli yllään musta pikeepaita ja siniset farkut.
”Hei meinasin säväyttää ja laittaa valkoisen, mutta teidän kanssanne se ei ikinä tulisi pysymään puhtaana!” Turbo naljaili takaisin.
”Oliko tuo vihje seuraavaan tehtäväämme?” Vinski osoitti ystäväänsä.
”Ei! Koska en tiedä tehtäviänne!” Turbo älähti naureskellen.
”Mennäänkö?” Santtu kysyi sinisessä kauluspaidassaan ja mustassa minarissaan.
”Tutun näköinen asu!” Vinski osoitti.
”Jännä…” Santtu kurtisti hymyillen hieman kulmiansa.
”Mennään…” Rontti vastasi turhautuneena Santun kysymykseen. Hän halusi toimintaa ympärilleen ja piakkoin.

Minni ja Rontti ohjasivat ystävänsä Meriluodon keskustaan. Milva nosti varovasti moottoripyöräkypäränsä päästään ja haroi maapähkinän värisiä hiuksiaan. Annikin henkäisi ihastuneena.
”Miten sievä keskikaupunki!” punaruskeaturkkinen hiirinainen henkäisi.
”Kukaan mun vanhoista ystävistä ei Maassa uskoisin tällaista paikkaa todeksi!” Santtukin yhtyi ihailuun. Jätkät huokailivat hetken aikaa uskollisten pyöriensä päällä. Kenties moottoripyörien kyytiin hyppääminen oli liikaa heidän sen hetkiselle kunnolleen.
”Kaikki hyvin muskelihiiri?” Minni kuiskasi miehen korvaan.
”Kaikki hyvin rakas…” Turbo totesi pyöränsä sarviin nojaten. Minni liittyi ystäviensä seuraan.
”Siis onko tämä kaupunki todellinen?” Anni kysyi.
”Sehän on pelkkä kaupunki!” Minni kohautti harteitaan astellessaan ystäviensä ohi.
”PELKKÄ KAUPUNKI!” naiset älähtivät yhteen ääneen. Desipelien nousu sai Minninkin muistamaan takaraivossaan hiipivän päänsäryn ja peittoamaan sormellaan toista korvaansa. Meriluodon keskustassa ei ollut yhtään kerrostaloa. Itse asiassa koko kaupungissa ei ollut. Kaupunki alkoi suuresta parkkialueesta, johon jätkätkin pyöränsä jättivät. Pienen puisen sillan yli pääsi kävelemään itse kaupunkiin. Vettä valui vuoristoisen maaston välistä jokeen ja sitä kautta kauempaan olevaan järveen. Koko keskikaupunki oli täynnä erilaisia kauppoja ja kivijalkarakennelmia. Talot olivat suuria, puisia ja ulkoisesti hyvin kauniita. Marsilaisten tapa tehdä talostakin koristeellisempi näkyi talojen sivuprofiileissa ja ikkunakarmeissa. Suurin osa taloista oli marsilaisesta punahirrestä rakennettuja. Kuitenkin ulkopinnat olivat pitkälle beesin sävyisiä. Virantalot olivat kauniita vaaleansinisiä. Kivipohjat oltiin aikoinaan hakattu vuoriston kyljestä ja muovattu talojen perustaksi. Osa pienistä tavernoista ja ruokapaikoista oli saanut toimiluvan luoda yrityksensä vuoren kylkeen. Niihin pääsi erillisellä kiskobussilla, koska sijaitsivat keskikaupungin ulkopuolella. Erinäköiset mukulakiviasetelmat talojen väliin tekivät kävelykatuja. Aivan keskellä kaupunkia oli kunnantalo ja suuri tori alue, joka kuhisi elämää samalla tavoin, kuin kaikki muutkin kaupat. Tori alue oli tasaista hiekkaa ja Minni oli kertonut kaupungin järjestävän usein marsilaisia kansantansseja luomaan yhteisössä tiiviyttä ja yhdessä tekemisen meininkiä. Meriluodon sairaala ei muistuttanut normaalia valkeaa kerrostalomaista sairaalaa. Se oli muovattu kaupunkiin yhteensopivaksi. Muurattu punaisella kivellä ja myöhemmin maalautettu vaaleantuhkan sävyiseksi. Sairaalan sisäänkäynti oli keskikaupungin puolelta, mutta kaikki osastot, piha-alueet ja sairaalaan erilaiset turva-alueet sijaitsivat aivan toisella puolella rakennelmaa aidatulla sisäpihalla. Sairaalaan kuului myös erillisiä isompia taloja, joissa oli suurin osa vuodeosastoista ja vanhainhoitokodeista. Meriluodon asukkaat kannattivat yhteisössä pysymistä ja sitä ettei sairaanakaan oleva ystävä, sukulainen tai tuttava jäisi yksin.
”Siis tietyllä tavalla tämä kaupunki on valtava… silmän kantamattomiin talot vain jatkuvat, mutta silti tämä on pieni kaupunki!” Milva pohti.
”Tuossa sinun lauseessasi ei ollut päätä tai häntää!” Miihkali vinoili naishiirelle, joka väänsi tämän käsivarren turkkia sormiensa välissä.
”AAaahhh… lopeta!”
”Itse olet kohta ilman häntää…” Milva puri hammastaan.
”Pieni kaupunki, jossa kaikki tuntevat toisensa. On joki ja järvi, josta aikoinaan sai kalastettua ruokansa suoraan torille myytäväksi, suuret pellot ja maatilat mahdollistavat kotitaloustuotannon ja sitä kautta myynnin torille. Lisäksi… kaikki tuntee toisensa!” Minni huokaisi viimeisen luettelemansa asian.
”Tunnistetaanko sinutkin?” Anni kysyi.
”En tiedä voivatko he unohtaakaan minua?” Minni tuhahti. Naiset vilkaisivat taakseen.
”En silti voi uskoa, että olet tällaisen pikku kaupungin tai maalaistalon tyttö!” Milva totesi musta hiuksiselle ystävälleen. Minni virnuili kädet puuskassa ystävälleen. Hiiriuroot saivat raahattua ruhonsa kanssa torin puolelle.
”Mistäs aloitamme?” Anni kysyi innostuneena hiirimieheltä. Vinski vilkuili ympärilleen.
”Täällä on varmasti miljoona erilaista kauppaa!”
”Ei täällä ole niin paljoa hiiriäkään!” Minni vastasi takaisin. Vinski murahti tyytymättömänä.
”Onko tämä kaupanomistaja tietoinen, että olemme tulossa?” Anni pohti.
”On. Tärkein tuntomerkki lähetetty juuri nyt hänelle…” Milva vastasi ja nappasi kuvan pienellä kameralla kaksikosta.
”Et voi tuollaisia kuvia ottaa?” Anni älähti saaden vähemmästäkin meriluotolaisten huomion itseensä. Minni peittosi hieman kasvojansa. Hän tunsi olonsa leimatuksi ja siitä, että asukkaat tunsivat hänet. Muutama epäilevä kuiskuttelukin kantautui hiirinaisen korviin.
”Nyt meni… onnea matkaan!” hiirinainen toivotti.

Anni ja Vinski erkaantuivat porukasta lähteäkseen suorittamaan tehtäväänsä. Rontti kanssa hiljaa erottuen lähti tutkimaan vanhaa kotikaupunkiansa. Hän tarvitsi raitista ilmaa ja hieman yksinäisyyttä siihen, että hänen pitäisi viikko viettää nuorempiensa kanssa. Turbo laski kätensä Minnin lanteille ja suukotti kevyesti tämän poskea.
”Mitä jos törmäämme äitiisi?” Turbo kysyi.
”Sitten tervehdimme häntä iloisesti! Niin, kuin aina!” Minni naurahti. Turbo kietoi vielä häntänsä naisen jalan ympärille saaden naisen kikattamaan.
”Annanko oman lämpimän vastaanottoni hänelle?”
”Totta kai! Halaa vielä kaupanpäälisiksi!” Minni naureskeli ja sai Turbonkin nauramaan.
”Hän varmasti arvostaisi sitä!” Turbo suoristi hiukan itseään.
”Mitäs me teemme sillä aikaa, kun nuoripari vetää tehtäväänsä?” Moto kysyi osoittaen peukalollaan Vinskin ja Annin poistumaan suuntaan.
”Heti kun pääsen tästä pihti otteesta irti… niin selvitämme seuraavan tehtävän aikataulun!” Minni vinkkasi. Turbo ymmärsi nopeasti vihjeen ja irrotti otteensa naisesta.
”Teemmekö sen tässä keskellä toria?” Miihkali kysyi.
”Voimme mennä johonkin varjoisempaankin paikkaan,” Minni naureskeli ja ohjasi seurueensa toisaalle.
”Muutama tasoittava olisi kiva!” Miihkali pyöritteli päätään.
”Miten?” Moto vilkaisi epäilevästi siskonpoikaansa, joka vain voitonriemuisasti virnuili tälle. Samaan aikaan Anni ihasteli Meriluodon erilaisia kauppoja. Kaupungissa ei ollut ostoskeskusta, mutta kaupunkilaisten omat liikkeet loivat tunteen ettei kauppakeskusta edes tarvittu. Osa myynnissä olevista tavaroista oli aseteltu ulos houkuttelemaan ostajia luokseen.
”Katso nyt…” Anni ihasteli pieniä siipipässin villasta tehtyjä hiirivauvan tossuja. Vinski hieroi lohduttavasti naisen selkää.
”Haluan!” nainen vastasi leperrellen ja sai Vinskin nopeastikin irrottamaan otteensa naisesta. Hän oli hieman epävarma lastenhankinnan suhteen. Kaikki heijastui vahvasti valkean marsilaisen äidin kohtaamiseen tukikohdalla.
”VINSKI!” Anni naurahti hyväntuulisena.
”Haaveilu on sallittua! Ellet osta niitä Motolle ja Milvalle!”
”Juuri eilen puhuit minulle lastenhankinnasta!”
”Sellaistako päästin suustani? … täytyykin pestä suu saippualla,” Vinski naureskeli ja tunsi koppasun takaraivollaan.
”Pitäisikö meidän kysyä paikallisilta apua kaupan metsästyksestä?” Anni pohti tuntiessaan Vinskin hengityksen poskellaan. Varovasti ujuttaen mies piteli toisella kädellään naisen lanteista.
”Kenties…” Vinski kohautti harteitaan. Anni tarttui hellästi hiirimiehen kädestä kiinni ja ohjasi tämän yhden kaupan sisälle. Crystal vilkaisi kulman takaa poikaansa ja tämän kihlattua. Hän oli selvittänyt poikansa paikannuksen ja suunnannut itsensä kanssa Meriluotoon. Hiirinainen siisti kuparinvärisiä hiuksiaan päätään pitkin, jotka ylsivät olkapäille.
”Saan sinut vielä elämääni!” nainen mietti mielessään ja sytytti savukkeen suulleen.
”Ja tiedän siihen keinon…” nainen jatkoi pohdintojaan. Hän kääntyi talon kulmalta tulosuuntaansa ja alkoi etsimään muiden kaupunkilaisten joukosta etsimäänsä.

”Hyvää päivää…” iloisen oloinen hiirinainen tervehti kihlaparin. Vinski vilkuili ympärilleen. Portaat talossa olikin johdattanut maanalaiselle kahvilalle. Suuret punarunkoiset hirsipuut sitoivat itseensä viileää ilmaa ja sai kahvilan tuoksun tuntumaan jopa raikkaalle, johon oli sekoitettu leivoksista ja kahvista tulevat aromit.
”Päivää…” Anni tervehti.
”Onpa kaunis miljöö,” hiirinainen jatkoi ihastelua.
”Voi kiitos. Ette taida olla paikallisia?” hiirinainen pohti. Hän oli lähes mustan sävyinen vanhempi hiirinainen, jonka nuori aputyttö odotti tiskin takana saadakseen palvella tulevia asiakkaita. Naisella oli yllään tunikamallinen mekko ja valkea essu kiedottuina lanteille. Valkeat hiukset olivat kiedottuna letille. Nuorempi hiirinainen oli beigen värinen, tumman ruskeilla hiuksillaan. Tyttö oli ujonpuoleinen, hyvin siro rakenteeltaan. Tytön yllä oli kanssa lanteille kiedottu essu, mutta muussa pukeutumisessa oli saanut pukeutua yksiväriseen t-paitaan ja farkkuihin.
”Emme tosiaan ole… olemme ystäviemme kanssa viettämässä polttareitamme!” Anni kertoi.
”Oi! Tuleva avioliitto!” hiirinainen ihasteli.
”Meillä on tulevaan liittoon ihan oma kattauksensa. Haluaisitteko kokeilla?” naishiiri kysyi innokkaana. Anni vilkaisi Vinskiä hennosti hymyillen.
”Mikä ettei!” Vinski vastasi.
”Mahtavaa… istukaa alas niin tuomme ne teille hetken päästä pöytään,” naishiiri ohjeisti.
”Kiitos,” Anni kiitti ja lähti Vinskin saattamana yhden pöydän äärelle.
”Pitäisikö häneltä kysyä kaupasta?” Vinski kuiskasi.
”Kenties… jostainhan meidän on aloitettava,” Anni hieroi niskaansa. Hiirinainen yhdessä aputyttönsä kanssa kattoi kaksikon eteen muutaman erilaisen suolaisen ja makean tarjottavan. Kahviakin oli kahta erilaista laatua sekä kylän omaa tuottamaa limonadia.
”Näyttää ja tuoksuu todella hyvälle,” Anni kehui.
”Kiitos… saammeko kysyä yhden asian?” naishiiri pohti vakavampana.
”Tietysti,” Vinski vastasi hyvinkin rohkeasti.
”Miten eksyitte juuri Meriluotoon?” nainen kallisti hiukan päätään.
”Muutama ystävämme ovat täältä kotoisin… he olivat vain keksineet meille hauskan polttariviikon ja irrottautumisen kunnolla arjestamme toiselta laidalta Marsia,” Anni kertoi.
”Saanko kysyä… Ketkä ystävänne?” nainen henkäisi.
”Rontti ja Minni,” Vinski kohautti kulmaansa. Naishiiri näytti kuitenkin pohtivalle ja ei saanut mieleensä ketä kaksikko tarkoitti.
”Stoker VanGlowel ja Carbine…”
”MILANIUS?” naishiiri henkäisi muistaessaan nuoren musta hiuksisen hiiritytön.
”Kyllä,” Vinski kohautti kulmaansa.
”Nuori Milanius… emme ole kuulleet heistä vuosiin tai siis sisaruksista. Stokerin tai… siis… Rontin vierailusta ei olekaan kauaa aikaa,” nainen selitti.
”Ai ei?” Anni ja Vinski kysyivät yhteen ääneen.
”Hän kävi sisarensa kanssa tovi sitten kahvilla täällä… nuoruuden ihastukseni, mutta älkää kertoko sitä hänelle! Pienen Carbinen olen nähnyt viimeksi, kun hän oli 10-vuotias!” nainen kuiskasi tirskuen ja jatkoi menneissä muisteluaan.
”Mutta… anteeksi hössötykseni. Nauttikaa,” hiirinainen pahoitteli.
”Odota… meilläkin olisi kysymys…” Anni esti naista puheellaan nopeasti lähtemästä.
”Kysykää vain,” nainen osoitti käsillään kevyesti kaksikkoa.
”Satutko tietämään mikä on Meriluodon vanhin kauppa?” Anni kysyi.
”Hmmmm… hyvä kysymys. Jos käyn kysymässä mieheltäni asiaa. Hän tuntee historian paremmin… Moni kauppa täällä on sukupolvensukupolven pitämiä, joten omistajia on paljon vuosien myöden ollut!” nainen vastasi ja sai kaksikon nyökkäämään samalla kiittäen tätä avusta.
”Sanoiko hän Minnin sukunimen monikossa?” Vinski kysyi kuiskaten Annilta.
”Joo…” Anni vastasi hymyillen.
”Miksi?”
”Koska Minnillä on veli.”
”On vai?”
”On… etkö tiennyt?”
”En! Siksi kysyin,” Vinski nojasi lähemmäs Annia.
”Söpis,” nainen leperteli ja siveli miehen poskea kevyesti.

Minni, Turbo, Miihkali, Moto, Milva ja Santtu olivat istuuntuneet isomman markiisi teltan alle porottavaa auringonpaistetta pakoon. Minni näppäili puhelintaan ja sai sovittua seuraavan päivän tehtävän annon valmiiksi. Miihkalin puheet tasottavista ei ollut ainoastaan jäänyt nuoren hiiriuroon puheiksi. Moto ja Turbokin olivat ryhtyneet samaan hommaan nuorukaisen kanssa. Santtukin oli halukas kokeilemaan uusia marsilaisia juomia. Muutenkin nainen sai huomiota kernaasti itseensä ja vinoja katseita, kuitenkaan se ei estänyt ihmisnaista viihtymästä ystäviensä seurassa. Minni puolestaan ei halunnut luoda kehenkään mitään katsetta ja kontaktia. Muutaman kysyvän ilmeen hiirinainen oli saanut tilatessaan erikoiskahviansa muiden rinnalla. Kotipuolessa hän oli viimeksi nopeasti käynyt Turbon kanssa ollessaan 18-vuotias ja silloinkin ainoastaan äitinsä tykönä. Joten hyvällä tuurilla kukaan ei edes tunnistaisi hiirinaista kotikaupungissaan. Tumman harmaa hiirimies toiselta terassilta kuitenkin piti silmällä vaaleanharmaata hiirinaista. Miehen kirkkaan siniset silmät kiiluivat nähdessään naisen ja sai hymyn nousemaan tämän suupielille. Miehen valkeat hiukset oli raidoitettu tyvestä tummanruskeilla raidoilla ja olivat päälaella pienellä ponnarilla. Muutama miehen sormista oli valkoisen turkin peitossa.
”Mitä virnuilet?” hänen seurassaan oleva hiekan ruskea hiirimies kysyi.
”Näen vain vanhan tuttuni… mutta hän ei näe minua,” mies punaistui kevyesti.
”Aaaaa joku entinen heila vai?” miehen ympärillä olevat muutkin ystävät naurahtivat ja vilkuilivat taakseen.
”Kuka? Mene juttelemaan sille!” hiekan ruskea hiirimies painosti.
”Niin mekin haluamme tietää sen daamin!”
”Kuitenkin se on myös meidän tuttumme!” miehen ystävät jatkoivat.
”Enkä mene… tulee pataan meinaan vielä ja kovaa!” mies empi ja katsoi lasinsa pohjalla olevaa mallasjuoman jäämää. Hiirimies oli nähnyt Turbon, joka nosti lihaksikkaan kätensä Minnin istuman tuolin selkänojalle ja sai hiirinaisen hymyilemään tälle. Muutaman suukon pariskunta jakoi toistensa kanssa. Hiekan ruskea hiirimies ei uskonut näkevänsä näkyä todekseen. Mies osoitti naisen suuntaan ja katsoi tumman harmaata ystäväänsä.
”Onks toi Minni?”
”Mmmmm…” tumman harmaa hiirimies murahti tyytymättömänä.
”Ettekö te olleet jotain parhaita ystäviä ala-asteella?” hiekan ruskea hiirimies kysyi.
”No joo… ja meistä vissiin ennustettiin jonkinasteista pariskuntaakin. Mutta ilmeisesti olin liian myöhään liikkeessä!” mies murahti pitäen tuiman katseensa kiinni Minnissä.
”Tuon kokoisen korston kanssa on vähän paha lähteä painimaan!”
”Kiitos muistutuksesta Rok! Ei käynyt pienessä mielessäkään!” tumman harmaa hiirimies nimesi hiekan ruskean ystävänsä. Rokin tummat hiukset oli tuuheasti aseteltuna päälle.
”No mitä voit menettääkään, jos vain tervehdit hänet?” Rok kohautti harteitaan.
”En kai mitään…” hiirimies tuhahti.
”Mene…” Rok painosti.
”Saan turpaani hänen mieheltänsä vielä! Varsinkin, jos lähestyn Minniä ilman hänen miehensä varsinaista lupaa… ja valitettavasti… Se ei ole Marsissa edes rangaistava teko, koska naishiiren mies saa puolustaa kumppaniaan epäsopivalta käyttäytymiseltä tai kohtaamiselta, jos näkee sen uhaksi!”
”Kuka käski olla epäkohtelias? Toimit siten mille Marsin kulttuuri antaa nyörit!” Rok puolusti ystäväänsä.
”Niin kai… tuollaisen jääkaapin pyörittelystä saisikin ikimuistoisen kokemuksen lapsille kerrottavaksi kouluun!” hiirimies pudisteli päätään.
”Mene! Et menetä mitään. Olet vain kohtelias oma itsesi!” Rok kannusti. Tumman harmaa hiirimies puuskahti syvään ja yhdellä huikkaisulla kiskoi oluen pohjansa suoraan kurkusta alas.
”Rohkaisu ryyppy!” mies röyhtäisi kevyesti ja nousi epäröiden seisomaan.

Varovasti ujuttaen tumman harmaa hiirimies iski kätensä keinonahkatekoisiin housuihinsa. Häntä jännitti pirusti. Hän ei koskaan ollut tilanteessa, jossa joutuisi hakemaan hyväksyntää entisen ihastuksensa kumppanilta saadakseen vain jutella hiirinaisen kanssa. Minni naureskeli parahiksi muiden kanssa Miihkalin ja Milvan säädölle ja hörppäsi kahvistaan. Vaalean harmaa hiirinainen vilkaisi sivummalle ja oli tukehtua kahviinsa.
”Andrea?” naishiiri kysyi ja sai miehen hymyilemään. Turbo kurtisti kulmiansa vilkaisten hiirimiestä päästä varpaisiin. Minni pyyhki kuonoansa, kun epähuomiossa oli heilauttanut kuppia niin, että kahvit olivat pitkin hänen kasvojaan ja osittain vaatteilla.
”Anteeksi häiriö… Andrea Kolherdan!” mieshiiri aloitti esitellessään itsensä Turbolle. Hiirimies ojensi kullanruskealle mieshiirelle kättään tervehtiäkseen tämän ensin, vaikka hänen teki mieli ohittaa vain mies ja keskustella vanhan ystävänsä kanssa. Santtu seurasi tilannetta mielenkiinnolla. Hän oli aivan pihalla marsilaiskulttuurista.
”Throttle Thremes…” mies vastasi epäilevästi, mutta kätteli hiirimiehen.
”Olen Minnin lapsuuden ystävä… sallitko, jos vaihdamme kuulumisia?” Andrea kysyi ja sai Turbon vilkaisemaan tyttöystäväänsä.
”Ei hän aikaisemminkaan ole lupiani kysellyt, joten… siitä vain!” Turbo kohautti harteitaan. Minni silitti miehensä olkaa ja nousi seisomaan. Hän halasi päätä pidemmän Andrean naurahtaen. Andrea oli huomattavasti hintelämpi ruumiinrakenteeltaan, kuin Turbo. Hieman lyhyempikin.
”Mitä sinä täällä teet? Emme ole nähneet vuosiin ja nyt yhtäkkiä olet taas täällä…” Andrea rentoutui selkeästi, kun oli muodollisuudet saanut hoidetuksi hiiriuroon kanssa.
”Vietämme ystäviemme polttareita…”
”Ai olet siis vain käymässä?” Andrea kuulosti pettyneeltä.
”Kyllä… ja kai tiedät etten ole asunut Meriluodossa enää vuosiin?” naishiiri kysyi varoen.
”Tiedän… tai siis arvasin jotenkin! Katosit vain jälkiä jättämättä!” Andrea kohautti harteitaan.
”Ihme ettei äitini ole kailottanut teidän kotitaloonne asti missä olen!” Minni puristi kädet eteensä.
”Noooo… ei kaiketi kuulunut meille.”
”Mitäs sinä? Mitä olet tehnyt nämä vuodet?” Minni kysyi vaihtaen aiheen itsestään Andreaan.
”No olen pysynyt täällä. Lukuun ottamatta pientä komennusta 18–20 ikävuoden aikana. Päätin kuitenkin palata ja keskittyä Meriluodon lapsiin,” Andrea kohautti harteitaan. Turbo seurasi intensiivisesti kaksikon keskustelua. Kyllä hän tiesi voivansa Minniin luottaa. Andrea oli kuitenkin uusi tuttavuus ja Minnin lapsuuden ystäviä eikä sen koommin edes tiennyt heidän historiaansa. Andrea kertoi Minnille miten toimi nykyisin opettajana ja opetti pienessä maalaiskoulussa 2.luokkalaisia hiirilapsia. Keskustelu meni kuitenkin nopeasti pisteeseen, jossa kumpikaan hiiri ei oikeastaan sanaakaan enää sanonut.
”No oli kiva tavata… pitäkää hauskaa ja voit tulla käymään… nyt kun tiedät missä asun,” Andrea empi.
”Katson tilanteen mukaan,” Minni vastasi epämääräisesti. Andrea tervehti nopeasti vielä hiirinaisen, joka otti paikkansa uudemman kerran kullanruskean hiirimiehen vierestä.
”Kiitos!” Andrea kiitti myös Turboa, joka vain nyökkäsi miehelle vastaukseksi.
”Mustis?” Minni kysyi Turbolta. Turbo vilkaisi kulmaa kohauttaen naista.
”Miksi olisin? Tai kysynkö… pitäisikö?” Turbo naurahti ja sai Minnin pudistelemaan päätään. Nainen suukotti miehen poskea ja kietoi kätensä miehen toisen hauiksen ympärille. Rok ja Andrean muut ystävät onnittelivat tätä esimerkillisestä suorituksesta.

Hetken seurue joutui odottelemaan Annia ja Vinskiä. Ronttikin oli eksynyt takaisin nuorukaisten seuraan ennen kihlaparin saapumista paikalle.
”Kaipaatko toimintaa?” Turbo kysyi.
”Kaipaan… lisäksi kaipaisin unta enemmän. Ei ihan kroppa palaudu samalla tavalla, kuin aikaisemmin!” Rontti hieroi ohimoansa.
”Jännä… kun et ole nuori enää!” Milva kommentoi ja sai mentorinsa pahaenteisen mulkaisun.
”Sää olet kyllä kanssa niin hellä noissa puheissasi!” Moto vilkaisi vaimoansa.
”Kiitos. Teen parhaani!” Milva suukotti miestä kevyesti.
”Puhutko tulevalle lapsellesi samalla tavalla?” Rontti heitti vastakysymyksen naiselle.
”En tietenkään! Minkälaisena julmurina pidät oikein minua?” nainen murahti ja hieroi vatsansa seutua. Rontti pyöritteli naureskellen päätään ja tervehti kihlaparin.
”No löytyikö mitään?” Santtu kysyi.
”Vain eräs ihana kahvila yhden talon maakellarista. Tai antoivat he meille nämä,” Anni huokaisi ja laski kädestään pienen määrän kirjekuoria. Ystävykset alkoivat vuorollaan tutkia kuoria.
”Mitä nämä ovat?” Miihkali kysyi. Kirjekuoret olivat selkeästi ikää nähneitä ja osittain revenneitä.
”Joitain karttoja ja vuosilukuja. Niiden avulla pystymme EHKÄ selvittämään mikä olisi Meriluodon vanhin kauppa,” Vinski selitti ja istui alas.
”Mielenkiintoista,” Minni kysyi kääntäen yhtä kuorta kädessään.
”Mitä nuo ovat?” valkea hiirimies kysyi veikoiltansa juomista, jotka komeilivat pöydässä.
”Tasottavat… mitä muuta oletit?” Turbo kysyi.
”Te olette ihan hulluja… ajattekin vielä!” Vinski roikotti päätään niin, että näki taivaan.
”Ei yksi oloa mihinkään muuta!” Moto kurtisti kulmiansa. Anni keräsi kuoret ystäviltään ja alkoi tutkimaan niitä yhdessä Vinskin kanssa tarkemmin.
”En pääse mitenkään jyvälle tästä… näitä vuosilukuja on vuosikymmenien taakse ellei satojen…” Vinski huokaisi aukaisten viimeisen kuoren eteensä.
”Minulla voisi olla sinulle teoria…” tuttu hiirinainen vastasi hänen selkänsä takaa. Vinskin katse laajeni. Hän ei uskonut sitä… ei nyt. Ei hänen omissa polttareissaan. Hiirimies kääntyi hieman ympäri nähdessään selkänsä takana seisovan hiirinaisen. Minni ja Milva vilkaisivat nopeasti toisiaan. He tunnistivat naisen kanssa. Vinski murahti vihaisena ja nousi seisomaan.
”Mitä teet täällä? Seuraatko minua?”
”Mitä oletit? Et muuten päästä minua lähemmäksi itseäsi!” Crystal tuhahti ja puristi kylmästi kädet eteensä. Anni vilkaisi surkeana ystäviänsä, jonka jälkeen tuntematonta hiirinaista.
”Lähde menemään ennen, kuin viet viimeisetkin iloni omista juhlistani!”
”Nimenomaan juhlistasi! Olet menossa naimisiin enkä edes tiennyt asiasta!”
”Miksi sinun tarvitsisi ylipäätänsä tietää?” Vinski katsoi kylmästi äitiänsä.
”Vinski… olisiko selityksen paikka?” Turbo rauhoitteli omalta paikaltaan miestä. Vinski vilkaisi taakseen ja näki Annin kysyvän ilmeen.
”Koska olen…”
”Et ole minulle mitään!” Vinski murahti.
”Olenhan ja virallisesti olenkin!” nainen totesi. Anni nousi miehensä rinnalle, joka hiukan veti happea naisen vieressä.
”Mitä tämä on Vinski?” Anni kysyi.
”Et ole kertonut hänelle… tai edes ystävillesi. Viimeksi, kun kävin tukikohdalla pyysit kenraaliasi ajamaan minut pois!” Crystal osoitti Minniä.
”Oletteko te tavanneet?” Anni kysyi vaaleanharmaalta ystävältään. Minni ei vastannut mitään, vaan antoi Vinskille mahdollisuuden totuudelle.
”Vinski?” Anni kysyi.
”Joten missä kutsuni on?” Crystal kysyi.
”Hukkui roskien sekaan!”
”Miten kehtaat puhua minulle noin?”
”Kuule ihan sillä miten sinä kohtelit minua 13-vuotta elämästäni!”
”Ne eivät olleet parhaat vuoteni…”
”Ei tosiaan! Ja nyt odotat minulta synnin päästöä!”
”En!”
”Mitä sitten? Väkisin tyrkyttää itseni elämääni, vain koska olet synnyttänyt minut?” Vinski murahti ja vihdoin Anni sai kiinni kuka valkea hiirinainen oli.
”Vinski… rakas… olet poikani!”
”POIKA!” jätkät älähtivät.
”Oi äiti!” Moto huikkasi juomastaan.
”Siihen se sitten jääkin!”
”Vinski!”
”OLE NYT JUMALAUTA JO HILJAA! SINÄ… ET OLE ÄITINI! ET OLE KOSKAAN EDES OLLUT SELLAINEN!” Vinski karjaisi ja sai Crystalin hieman pelästyen perääntymään kauemmaksi valkeasta hiirimiehestä…

ÄITI?! Oi äiti nyt sitä pudotettiinkin oikein kunnon pommi