Tarua vai totta? (K-12)

Nimi: Tarua vai totta?
Genre: Toimintaseikkailu/jännitys/fantasia
Ikä: K-12
Parit: Ehkä vähän VinskiXSanttu
Waring: Jännitystä vaikka millä mitalla
Disclamer: En omista Prätkähiiriä enkä taruolentoja. Kirjoitan omaksi huvikseni

Luku 1. Kuopan hirviö

Oli kaunis ja hiljainen syysiltapäivä, mikä oli jätkien mittapuulla tautisen tylsä. Mitään ei ollut tapahtunut viikkoihin, koska Leipäjuuston torni oli pistetty maan tasalle ja konnat olivat vetäytyneet koloihinsa nuolemaan haavojaan. Hiljaisuus oli kuitenkin antanut hiirille ja Santulle mahdollisuuden saada päivitettyä prätkien kalusto. Vinski oli kuitenkin alkanut jo kyllästyä hiljaisuuteen, mikä johtui myös osittain siitä, että radio oli mennyt epäkuntoon edellisen sisällä pelatun jenkkifutismatsin jäljiltä.
- Mä oon sanonu sen nyt varmaan jo tuhat kertaa. Ei jenkkifutista korjaamolla, Santtu sanoi korjatessaan radiota, josta törrötti ulkona useampi piuha ja piiri.
- Sori, Santtu. Syöttö meni vähän pitkäks, Moto myönsi niskaansa hieroen .
Santtu puisteli päätään ja kääntyi taas radion puoleen. Äkkiä ulkoa alkoi kuulua raivokasta haukkua.
- Hei, mitä toi on? Santtu kysyi.
- Ehkä joku kulkukoira alko jahdata kujakissaa, Vinski tuumasi ja paneutui taas pyörän pultteihin.
Turbo nousi seisomaan.
- Ei toi o kulkukoira. Se on kyl paljon isompi, hän sanoi.
- Oisko pitbull? Vinski ehdotti.
THUMP! Valtava tömähdys sai kaikki putoamaan tärähdyksestä lattialle.
- Okei, se ei taida olla pitbull, Vinski tuumasi.
Moto riensi korjaamon ovelle ja jäi tuijottamaan suu ammollaan ihmetyksestä. Sitten hän kääntyi katsomaan muita.
- Millä valtavalla koiralla on kolme päätä, niskassa käärmeitä ja häntänä vielä yks? hän kysyi.
Turbo ja Vinski näyttivät hämmästyneiltä ja samoin Santtu.
- Toi kuvaus kuulostaa Kerberokselta, Manalan vahtikoiralta, mut se on kreikkalainen taru, hän sanoi.
- No jos se on taru niin, miten sä sit selität tän? Moto kysyi ja avasi korjaamon oven.
Korjaamoa kohti ravasi raivoisasti haukkuva talon kokoinen kolmipäinen koira, jonka talutushihnassa näytti roikkuvan Rasvanahka. Turbolla meni hetki toipua ällistyksestä, mutta pian hän oli johtajan roolissaan.
- Näyttää siltä et kalakukko on lähteny taas sotapolulle, hän totesi.
- Ja kans siltä et rasvakuula erehtyi siitä että kumpi ulkoiluttaa kumpaa, Moto virinsti.
- Eiköhän sit o aika pistää tää hurtta tottelevaisuuskouluun? Vinski virnisti ja jätkät ryntäsivät prätkille.
- Jätkät hei. Musta teidän kantsis pistää suunnitelma kasaan. Toi on Kerberos, hirvittävä kolmipäinen jättikoira, joka vartioi kuoleman valtakunnan eli Manalan portteja, Santtu sanoi.
- Älä huoli, Santtu. Me hoidetaan toi megamusti ennen kuin ehdit sanoa Herkules, Vinski naurahti ja käynnisti prätkän.
- Okei, jätkät ja Eiku..., Turbo aloitti.
- HANAT AUKI! jätkät kajauttivat esille taisteluhuutonsa ja kaasuttivat ulos korjaamolta.
Santtu ei voinut kuin puistella päätään ja juosta omalle prätkälleen. Hänen oli parasta lähteä hiirien perään, jos he vaikka tarvitsisivat apua.

Parin korttelin päässä Kerberos oli jäänyt nuuhkimaan ilmaa sillä se oli saanut vainun hiiristä. Rasvanahka oli jo pari kertaa joutunut jättikoiran vietäväksi ja nyt hän vain nojaili yksinkertaisesti seinään.
- No mitä ny? Saiks sä vainun kissasta vai onks sulla vessahätä? hän kysyi juuri kun Prätkähiiret päristelivät paikalle.
- Hei, traanitapiiri! Onks sulla uus koira? Vinski kysyi.
- Ainakin hurtta on isäntänsä näköinen, Moto vitsaili.
Kerberoksen kaikki kolme kääntyivät kohti hiiriä ja niskaharjaksissa väijyvä kuhiseva kyylauma alkoi sihistä uhkaavasti. Rasvanahka virnisti häijysti.
- Just teitä mä odotinkin tulevaks hiirut, sillä tää hauva haluaa leikkiä. Käy päälle, Ker! hän sanoi ja irrotti hihnan.
Valtava koira kävi saman tien hyökkäykseen. Kolme päätä ja käärmelauma olisivat olleet vielä helppo juttu, mutta kun hännällä sattui vielä olemaan oma tahto. Käärmeen ruho osui suoraan Motoa vyötärön seutuville ja hän lensi prätkineen kaikkineen päin läheistä seinää niin kovaa, että hänen päälleen romahti puolet tiilistä. Turbo ja Vinski yrittivät päästä avuksi, mutta samainen iskuvalmis käärme kietoutui molempien ympärille. Kaikki kolme päätä suuntasivat valtavat leukansa suoraan heitä kohti aikomuksenaan ilmiselvästi haukata heidät kitaansa, kun jokin pysäytti sen. Sen sijaan koira kääntyi kannoillaan ja lähti kävelemään pois päin jättäen taistelutantereen ainoaksi uhriksi tiilikasan alle hautautuneen Moton. Hetken kuluttua Santtu pääsi perille. Hän oli hetken ihmeissään siitä, että paikalla olivat vain Turbon ja Vinskin prätkät mutta sitten tiilikasassa värähti ja Moton mekaaninen käsi tuli esille.
- Moto! Santtu kiljaisi ja ryntäsi kasan luo alkaen kaivaa harmaata körilästä esille.
Moto tulikin pian esille ja hän nousi hieman horjuen jaloilleen Santun tukemana.
- Ootsä kunnossa? Santtu kysyi.
- Joo oon mä, mut se hirviöhurtta vei Turbon ja Vinskin, Moto ähkäisi ja ryhtyi nostamaan prätkää pystyyn.
Santtu katsoi häntä huolestuneena. Moto ei ilmiselvästikään ollut ihan kunnossa. Siitä huolimatta hän oli päättänyt lähteä pelastamaan kavereitaan. Santtu tarttui häntä käsivarresta.
- Moto, teidäks sä yhtään mitä vastaan sä taistelet? hän kysyi.
Moto näytti hiukan kummastuneelta.
- Kerberosta? hän sanoi.
- Joo, mut tiedäks sä siitä mitään? Santtu kysyi.
Moto pohti jonkin aikaa.
- Pakko kyl myöntää, etten mitään, hän lopulta myönsi.
Santtu nyökkäsi ja auttoi hänet prätkän selkään.
- Mä voin auttaa siinä. Kreikan tarusto voi olla suurimalta osin samanlaista tavaraa kuin saippuaoopperat mut Herkuleksen viimeinen uroteko on itse asiassa siitä iiseimmästä päästä, hän sanoi.

Samaan aikaan kun Santtu ja Moto olivat palaamassa korjaamolle, Turbo ja Vinski olivatkin aikamoisessa kiipelissä. Heidät oli veity Chicagon alla olevalle hylätylle metroasemalle ja nyt he roikkuivat ranteista kahlittuina metrotunnelin suulla. Kerberos lepäili lähellä kaikki kolme päätä käpälien varassa ja näytti nukkuvan vaikka Turbo olikin aika varma, että jokin otuksen silmistä vahti heitä kuin haukka.
- Vinski hei. Ootsä okei? hän kuiskasi.
- Joo oon mä. Mitä nyt ylpeys tais ottaa kolhuja, mut muuten joo. Motosta mä oon enempi huolissani, Vinski sanoi.
- Suut kii, rotan rääpäleet! Mä yritän puhua! Rasvanahka ärähti ja kääntyi sitten takaisin puhelimeen päin.
- Niin tota joo, pomo. Mä onnistusin lyömään ne rotat Kerin kanssa. Kaks niistä jäi jopa vangiksi. Tuodaaks me ne torniin vai odotetaaks me et jokin juna jyrää ne? hän kysyi.
- Minulle on suorastaan yhden tekevää mitä teet niille jyrsijöille, kunhan et raahaa sitä raivoisaa rakkia tänne. Se on jo kertaalleen yrittänyt repiä minut riekaleiksi, Leipäjuusto ärähti puhelimeen ja yritti samalla korjailla housujaan jotka oli selvästi raadeltu hajalle.
Nuikki tuli juuri silloin sisälle tarukirjan kanssa.
- Tuota, teidän hirvittävyytenne. Ensimmäinen valintamme taisi olla hiukan pielessä, hän sanoi.
- Mitä tarkoita? Leipäjuusto kysyi.
Nuikki ojensi kirjan pomolleen ja osoitti kolmatta tietoiskua ylhäältä lukien.
"Kerrotaan myös, että Kerberos repii ja sivaltaa kynsillään ihmisiä, jotka syyllistyvät elämässään kaikenlaiseen ahneuteen." siinä luki.
- Pahka, Leipäjuusto manasi.

Korjaamolla Moto ja Santtu olivat kaivaneet esille kaikki Kreikan tarustosta kertovat kirjat ja joka kirjasta oli otettu esille Kerberoksen taru.
- Vau, tää hurtta on hurjempi kuin oisin arvannu, Moto totesi lueskeltuaan Herakleen tarua.
- Jeah, se on kuitenkin voitettu viidesti ja kaikki selvisivät ulos Manalsta ehjinä, Santtu mainitsi.
Moto nyökkäsi ja kääntyi sitten taas kirjan puoleen. Painiminen Kerberoksen kanssa kuulosti aika hurjalta. Santtu katsoi Motoa ja tuntui lukevan tämän ajatukset.
- Suna mä en harkitsis painimista. Sä et ole puolijumala, hän sanoi.
- Mitä sä sit ehdotat? Moto kysyi.
Santtu tuumi hetken.
- Osaaks sä soittaa? hän kysyi.
Moto hämmästyi hiukan.
- Vain ilmakitaraa, hän sanoi.
Santtu nyökkäsi ja alkoi pohtia ääneen:
- Me ei löydetä varmasti mistään Lethejoen vettä, joten meidän on turvauduttava huumaaviin kakkuihin, hän totesi.
Moto näytti entsitä hämmästyneemmältä. Huumaaviin kakkuihin? Mitä ne edes sisälsivät? Hän ei kuitenkaan ehtinyt kysyä, kun Santtu ryhtyikin jo tuumasta toimeen.
- Käy apteekissa ja tuo unilääkettä. Jotain tosi vahvaa. Mä hoidan mansikkakakun, hän sanoi niin päättäväisesti, että Moto ei voinut muuta kuin lähteä liikenteeseen joskin hän oli edelleen hiukan pihalla.
Puolisen tuntia myöhemmin he olivat saaneet aikaan herkullisen näköisen mansikkakakun. Santtu laittoi kakun kuljetuslaatikkoon ja nousi sitten Moton prätkän selkään.
- Selvän teki ja ei kun menoks, hän sanoi.
- Ootsä varma et toi kakku varmasti tehoaa? Moto kysyi.
- No jos sen lääkepakkauksen tietoja on uskominen niiden pillereiden pitäis kaataa se koira varmasti unten maille alle minuutissa. En kyl tiedä miten hyvin se toimii jauhettuna, Santtu totesi, kun Moto polkaisi prätkän käyntiin ja kaksikko kaahasi ulos korjaamolta.

Ei aikaakaan kun he pääsivät vanhalle hylätylle metroasemalle. Paikka vaikutti tyhjältä, mutta vaikutelma muuttui oitis kun he pääsivät sisälle. Raivokas korviavihlova ulvonta kaikui tyhjässä hallissa.
- Hirviökoira kuulostaa olevan hereillä ja kans nälkäiseltä, Moto totesi, kun he lähtivät hiljaa kävelemään kohti lippuautomaatteja ja läpikulkuportteja.
Matka maan alle sammutettuja liukuportaita tuntui pitkältä, mutta ei aikaakaan kun he pääsivät perille. Kerberos kierteli alueella ja leuoista valui myrkyllistä vaahtoa. Rasvanahka puhui edelleen puhelimessa pidellen toista kättä korvallaan kuullakseen Leipäjuuston käskyt haukunnan yli. Moton huomio kuitenki kiinnittyi nopeiten Turboon ja Vinskiin.
- Kaiffat on tuolla. Mitä ehdotat? Moto kysyi.
- Meidän on jotenkin saatava kiinnitettyä ton jättikoiran huomio, Santtu kuiskasi.
Moto nyökkäsi ja nappasi kakkulaatikon.
- Hei, hurtta! hän huikkasi.
Kaikkien katseet kääntyivät Motoon. Santtu katsoi Motoa huolestuneena. Hän tiesi hiirten osaavan improvisoida suunnitelma tuosta noin vain mutta joskus se oli aivan liian vaarallista.
- Onks nälkä? Moto kysyi ja avasi laatikon.
Kerberoksen silmät laajenivat hämmästyksestä, kun se näki kakun. Se alkoi uikuttaa kuin pieni pentu. Moto ei kuitenkaan liikkunut.
- Istu! hän sanoi.
Keberos istahti maahan.
- Maahan! Moto sanoi.
Kerberos laskeutui makaamaan.
- Kieri! Moto sanoi.
Kerberos kierähti ympäri kuin hyvin koulutettu koira.
- Hyvä, poika ja nyt nouda! Moto huusi ja heitti laatikon menemään.
Kerberos loikkasi laatikon perään ja haukkasi kakun kolmeen osaan. Moto ja Santtu huomasivat nyt oivan tilaisuuden päästä vapauttamaan Turbo ja Vinski. Moto veti lasertykkinsä esille ja ampui molempien ranteissa olevat ketjut poikki. Turbo ja Vinski loikkaisvat alas.
- Jos jotakin mä odotin niin painia ton otuksen kanssa, Vinski huomautti.
- Ehkä joo mut en mä ole puolijumala, Moto totesi juuri kun hänen takaansa kuului laserpistoolin varmistimen naksahtaminen pois päältä.
Se oli Rasvanahka ja hänellä oli Santtu panttivankinaan.
- Te jyrsijät ette o menossa minnekään. Ker kaipaa vielä pikku välipalaa, hän virnuili, kun Kerberos asteli hänen ylleen hiukan horjuvasti.
- Tee selvää, Rasvanahka käski.
Kerberos ei kuitenkaan tehnyt mitään vaan romahti nukkumaan suoraan Rasvanahan päälle. Santtu onneksi ehti alta pois. Nelikko kääntyi katselemaan nukkuvaa koiraa ja sen alla äheltävää Rasvanahkaa.
- No mitäs tehdään? Lähetetääks tää hirmuhurtta takaisin omistajalleen? Vinski kysyi.
- Mua kyl eniten kiinnostais tietää miten vanha kalanaama edes sai tän tarukoiran tänne, Turbo totesi.
Santtu katseli jonkin aikaa nukkuvaa Kerberosta.
- Teistä en tiedä jätkät mut musta tää Kerbeos on vasta alkua.

Kommentoikaa pliis

Luku 2. Tuhannen ja yhden yön lintu

Myöhemmin tornissa Leipäjuusto manasi jälleen kerran sattunutta takaiskua. Yhä nukkuva Kerberos oli passitettu kuljettimen kautta takaisin muinaiseen Kreikkaan ja sen jäljiltä labrassa oli yhä rikin katkua.
- Siitä kolmipäisestä kauhun ruumiilistumasta ei ollut paljoa apua. Mitä muuta meillä on listoilla ja seuraavan olion on parasta olla olematta halukas repimään minua palasiksi, hän mutisi ja katsoi Nuikkia.
Nuikki tutki jonkin aikaa tarukirjaa.
- Seuraavana olisi Rok-lintu teidän lentokoneen kokoisuutenne, hän sanoi ja näytti kuvaa valtavasta kotkasta.
- Jättikotka? Miten on varmaa ettei tuo kuvatus yritä myös minua hajalle? Leipäjuusto kivahti.
- Kirjan mukaan se suojelee jalokivilaaksoa. Se tekee selvää jokaisesta joka yrittää pesän lähellä, Nuikki selitti nopeasti.
Leipäjuuston liike jäi kesken kun hän kuuli sanan jalokivilaakso. Hän nappasi kirjan ja luki kohdan itse. Dollarin kuvat alkoivat pyöriä hänen silmissään.
- Jalokivet! Ne ovat omaisuuksien arvoisia. Hmm, ehkä on parempi että siirrämme korjaamon purkua sopivampaan ajan kohtaan ja otamme kohteeksemme Chicagon jalokiviliikkeet. Nuikki kutsupas se tipu tänne, Leipäjuusto käski.

Samaan aikaan korjaamolla hiiret ja Santtu olivat hodarilla tauolla ja Santtu kertoi samalla mitä kaikkea hän tiesi Kerberoksesta.
- Tarujen sankari Herakles taisteli paljain käsin Kerberoksen kanssa ja voitti sen. Myöhemmin hän vei pedon takaisin Manalaan, hän kertoi.
- No sillä kaverilla tais olla melkoiset voimat, jos pysty painiin tollasen maksihurtan kanssa, Vinski totesi.
- Jeah niin oli mut se olikin puolijumala, santtu virnisti ja oli jo aikeissa haukata hodaria kun ilman täytti todella kovaääninen kirkuna.
Jätkät pitelivät korviaan ja irvistelivät kivusta.
- Mikä toi ääni on? Turbo kysyi.
- Oisko ilmahyökkäys? Moto ehdotti.
- Tappava yliääni pamaus? Vinski sanoi.
- Musta se kuulostaa kotkalta, Santtu sanoi.
Hiiret kääntyivät kaikki katsomaan häntä suu auki, mutta kukaan ei ehtinyt kysyä selitystä, kun kirkuna loppui rysähdykseen ja heti perään alkoi jossain lähellä varashälytin piristä.
- Jotain on tekeillä. Okei, jätkät lounas saa jäädä. On aika heiluttaa häntää, Turbo sanoi ja hiiret ryntäsivät saman tien pyörilleen.
Santtu ehti vain avata korjaamon oven kun kolmikko jo kaasutti ulos kadulle.

Hetken kuluttua hiiret pääsivät tapahtumapaikalle. Jalokiviliikkeen läpi näytti kirjaimellisesti syöksyneen jotain tai jokin. Joka puolella oli suunnilleen kämmenen kokoisia ruskeita höyheniä ja shokissa oleva myyjä yritti joten kuten selittää poliisille mitä oli tapahtunut:
- Olin juuri laittamassa viimeisimpiä tuotteitamme näytille, oikein kauniita smaragdeja näin sivumennen sanoen, kun valtavan kokoinen kotka syöksyi suoraan näyteikkunan läpi. Kaikki kävi niin nopeasti etten oikein tiedä mitä tapahtui. Syöksyin vain pää edellä suojaan tiskin taakse ja kun pääsin taas pystyyn kaikki paikat oli putsattu tyhjiksi.
Poliisit näyttivät hiukan epäileviltä kuullessaan sanan kotka, mutta hiiret sen sijaan katsoivat toisiaan. Kerberos oli jo ollut erikoista, mutta mahtoiko Leipäjuustolla olla jotain tämänkin kanssa.
- Mitä mieltä ootte jätkät. Ekas Kerberos ja nyt tämä. Sattumaa? Turbo kysyi.
- No jos barrakuda on kehissä niin ei ikinä, Moto päätti.
Vinksi nappasi maasta höyhenen.
- Mikä ikinä se onkaan niin se on kyl sit iso, hän tuumasi.

Samaan aikaan tornilla valtava kotka laskeutui katolle ja pudotti pesäänsä ison kasan koruja. Lähellä seisova Leipäjuusto hykerteli käsiään.
- Kunhan koruja ja kalleuksia on tarpeeksi voin helposti ostaa koko Chicagon ja kuljettaa sen sellaisenaan Plutoon, hän naureskeli.
- Öh, tota, pomo, mitäs sit tehdään jos toi kotka ryhtyy munimaan? Rasvanahka kysyi hiukan hermostuneena.
- Älä sinä siitä huoli, poikaseni. Tämä iso siipiveikko on myös varma keino päästä hiiristä eroon, Leipäjuusto myhäili linnun lähtiessä taas liikkeelle.

Korjaamolla Santtu oli tutkinut jo jonkin aikaa tarukirjoja ja löytänyt sen minkä epäili heillä olevan vastassa. Hän riensi saman tien radion luokse ja otti yhteyttä Turboon.
- Turbo, ootko kuulolla? Mä taisin keksiä mikä teil on vastassa. Se on Rok-lintu. Jättiläiskotka Tuhannen ja yhden yön saduista, hän kertoi.
- Okei, hyvä tietää. Joskin se ois ehkä ollu tarpeellinen minuutti kaks aikasemmin, Turbo totesi sillä heitä kohti syöksyi ilmasta jättikotka kirkuen täyttä kurkkua.
Kolmikko onnistui hajaantumaan, mikä sai Rokin hämmentymään. Silloin Vinskillä välähti.
- Hei, jätkät mulla on idea, hän huikkasi.
Turbo ja Moto tiesivät hyvin etteivät Vinskin suunnitelmat yleensä tienneet hyvää.
- Mitä sä aiot? Moto kysyi, kun Vinski laukaisi pyörästään köyden.
- Kato ja opi, Vinski virnisti ja heitti köysi silmukan Rokin jalkaan kiinni.
Vinski ei kuitenkaan ollut laskenut mukaan sitä, että kotka oli jumbojetin kokoinen ja pystyi helposti kiskaisemaan hänet mukaansa.
- Okei tää oli huono idea, Vinski mutisi huomatessaan tilanteensa.
Ainoa mahdollisuus oli joko päästää irti ja pudota kilometrin pudotus suoraan räiskäleelksi kadulle tai vain roikkua mukana ja nauttia kyydistä. Vinski päätti valita vaihtoehto B:n. Turbo ja Moto seurasivat kadulla prätkillä perässä. Ei aikaakaan kun kotka laskeutui Leipäjuuston tornin katolle ja pudotti saaliinsa pesäänsä. Roistojen yllätykseksi arvoesineiden mukana esiin putosi Vinski.
- Mitä tuo valkea jyrsijä täällä tekee? Leipäjuusto ällistyi.
Vinski nousi ylös ja otti nopeasti taisteluasennon yhtään muistamatta köyttä.
- Oon täällä estämässä juones kalanaama. Joten sun ois parasta antautua suosiolla, hän sanoi.
Hyökätä hän ei kuitenkaan ehtinyt sillä Rasvanahka oli ilmestynyt hänen taakseen ja nappasi Vinskin tiukkaan karhunhalausotteeseen. Leipäjuusto katseli julman huvittuneena vastaan rimpuilevaa Vinskiä.
- Näyttääpä siltä että meillä on käsissämme oivallinen syötti, hän virnisti.

Hieman myöhemmin Turbo ja Moto pääsivät tornille. Katolla oliselvästi nähtävissä valtava kasa koruja.
- Täs on jotain pielessä. Mä en pidä tästä, Turbo sanoi kun he kaahasivat seinää pitkin kohti kattoa.
- Jeah, tää on liian helppoo, Moto lisäsi kun he pääsivät katolle.
Ensimmäisenä heidän huomionsa kiinnittyi korukasan edessä lojuvaan sidottuun ja suukapuloittuun Vinskiin.
- Vinski! Koita kestää, veikka, Turbo huudahti kun he riensivät valkean hiiren luo.
Moto kiskaisi suukapulan Vinskin suulta.
- Alkakaa vetää täältä jätkät! Se on ansa! Vinski onnistui huutamaan juuri, kun ilmasta kuului raivoisa kirkuna ja Rok syöksyi heitä kohti kynnet tanassa.
Moto suuntasi laserkiväärin kohti lintua, mutta Turbo painoi hänen kätensä alas.
- Ei, älä. Se suojelee pesäänsä. Se pitää meitä uhkana, hän sanoi.
Moto nyökkäsi ja suuntasi sen sijaan tykkinsä kohti Vinskin köysiä ampuen ne hajalle. Kolmikko juoksi prätkille ja lähti ajamaan seinää alas juuri kun Rok syöksyi suoraan päin kattoa. Koko torni alkoi täristä ja romahti lopulta kasaan kuin korttitalo.
- Helikopterin laskeutumisalustaa ei o taidettu suunnitella lentokoneille, Turbo totesi.
- Tai ainaskaan sen kokoiselle linnulle, Moto naurahti.
- Jeah totta, mut eiks meiltä jääny lounas kesken niin et lähetääks? Vinski kysyi.
Kolmikko lähti naureskellen ajamaan kohti korjaamoa. Leipäjuusto kaivoi itsensä osittain esiin ja kääntyi katsomaan hiirten perään.
- Tämä ei ole ohi, senkin riivatun rotat! hän karjui.

Kommentoikaa pliis

Luku 3: Hirviövuohi

Edellisestä hirviökohtaamisesta oli kulunut suunnilleen viikko ja koko sen ajan oli ollut hiljaista. Oikeastaan niin hiljaista että Santtu oli päättänyt opettaa jätkille shakkia.
- Shakkipelin torni on englanniksi "rook". Nimen arvellaan juontuvan rokista, (arabiaksi "rukh"). Peli on kotoisin Persiasta, hän selitti ja siirsi valkoista tornia laudalla.
- Mä en taida vieläkään kässätä tätä, Vinski mutisi ja pyöritteli mustaa ratsua.
Turbo ja Moto seurasivat ottelua pienellä mielenkiinnolla vaikka heillekin peli oli kyllä täyttä hepreaa.
- Lyhyesti sanottuna pitää taktitoida niin hyvin, että onnistuu motittamaan kuninkaan, Santtu selitti juuri kun valtava tärähdys värisytti koko rakennusta.
Kaikki lensivät lattialle shakkilautaa myöten.
- Uuh, mikä se oli? Santtu kysyi noustessaan ylös.
Turbo oli päässyt ylös ja riensi ikkunalle. Hänen suunsa loksahti auki.
- Santtu, millä olennolla on leijonan pää ja kroppa, vuohen pää niskassa ja käärme häntänä? hän kysyi.
- Kuulostaa Khimairalta, Santtu totesi.
- Siinä tapaukessa meillä on vastassa nyt Khimaira, Turbo tuumasi.
Moto ja Vinski näyttivät hetken pöllämystyneinä ja ryntäsivät sitten johtajansa luo. Korjaamoa kohti asteli valtava risteymähirviö, joka syöksi tulta leijonan kidastaan.
- Okei, toi on kyl huikeeta, Vinski sanoi.
- Jeah, mis on Godzilla kun sitä kaivataan? Moto ihmetteli.
Turbo nyökkäsi olevansa samaa mieltä, mutta riensi sitten prätkän luo muut perässä. Santtu kuitenkin pysäytti heidät heti alkuunsa.
- Te ette kyl lähde mihinkään ilman kunnon suunnitelmaa täs tapauksessa. Teistä tulee grillilihaa muuten, hän sanoi.
- Mitä sä sit ehdotat? Turbo kysyi.
Santtu pohti hetken ja nappasi nopeasti yhden tarukirjan. Hän lueskeli sitä hetken ja katsoi sitten ylös. Jätkät olivat livahtaneet ulos ennen aikojaan.
- Pitää vissiin järkätä viime hetken pelastus ja lyijykeihäs perästä päin, hän hymähti ja riensi työpajan puolelle.

Ulkona Rasvanahka seurasi Khimairaa radiopuhelimen kanssa.
- Tää jätti näyttäis kyl tietävän mitä tehdä, mut kovat on liekit, hän selitti.
- No hyvä. Toivottavasti se olento saa enemmän tuhoa aikaan kuin sinä, Leipäjuusto hymähti.
Juuri silloin tuttu prätkien pärinä alkoi kuulua ja Prätkähiiret kaasuttivat paikalle.
- Hei, rasvakuula. Mikäs on tän kertainen örkki vai menikö Nuikilta taas jokin koe pieleen? Vinski kysyi.
Rasvanahka virnisti häijysti.
- No katotaas millaista on grillihiiri, hän sanoi ja samassa Khimaira syöksi suustaan tulta.
Hiiret onnistuivat onneksi hajaantumaan.
- Toihan on kuin liekinheitin, Moto huudahti.
- Puhumattakaan käärmeestä, Vinski tuumasi ja onnistui juuri ja juuri väistämään käärmehännän.
Turbo kaahasi kohti Khimairaa sivusuunnasta, mutta ei ehtinyt väistää, kun vuohen pää osui häneen ja hän lensi prätkineen maahan.
- Turbo! Moto ja Vinski huudahtivat juuri kun heihin oli osua tulenlieska.
Turbo yritti pystyyn, mutta kaikki paikat tuntuivat olevan puskusta hellinä. Myös hänen päässään alkoi pimetä. Sitten hän kuuli hiljaisen äänen joka kuulosti tutulta:
- Turbo! Turbo, herää!
- Minni? Turbo ähkäisi.
- No ei ihan, mut läheltä liippaa. Herää nyt! ääni huusi.
Nyt vasta Turbon aistit alkoivat tarkentua ja hän näki yllään Santun.
- Santtu? Mitä sä täällä teet? hän kysyi.
- Nyt ei ole aikaa selittää. Khimairan ainoo heikkous on tässä, Santtu sanoi ja työnsi Turbon käsiin kreikkalaistyylisen keihään.
- Keihäs? Mut miks? hän kysyi.
- Siin on lyijykärki. Se on ainoo mahis, Santtu selitti.
Turbo nyökkäsi, nousi seisomaan ja loikkasi prätkän selkään. Ei aikaakaan kun hän jo syöksyi keihään kanssa kohti Khimairaa keihäs tanassa kuin turnajaisritari. Prätkä lennähti hyppyristä ilmaan väistäen tulenlieskan ja Turbo syöksi keihään kohti Khimairaa. Keihäs osui hirviön olkapäähän, jolloin se karjaisi tuskasta ja lähti sitten painelemaan takaisin kohti tornia kuin tuli hännän alla. Rasvanahka vain tuijotti hölmistyneenä tilannetta ja muisti vasta sitten radiopuhelimen.
- Öh, pomo. Sun ois parasta sanoa Nuikille et me taidetaan tarvita eläinlääkäriä tai jotain, hän sanoi.
- Ai niinkö luulet? Leipäjuusto ärähti sillä labra oli jo ilmi liekissä Khimairan tuskan karjaisujen myötä.

Kommentoika pliis

Luku 4: Ihmissuden yö.

Oli synkkä syysyö ja Turbo ajoi kohti korjaamoa ostokset tavaratelineellä. Oli ollut hänen vuoronsa käydä kaupassa eikä hunajanruskea hiiri yhtään pannut pahakseen ajelua yksinään kuutamossa. Joskus oli vain mukavaa olla omissa oloissaan. Äkkiä jokin syöksyi kujalta suoraan hänen kimppuunsa. Turbo ei ehtinyt edes aktivoida zernoja tai vetää asetta esiin, kun olio jo iski hampaansa hänen käsivarteensa. Otus olisi varmasti tehnyt enemmänkin, ellei Turbo olisi onnistunut vetää asetta esiin ja ampua ilmaan. Varjomainen muriseva hahmo vetäytyi ja pakeni paikalta. Turbo nousi istumaan ja hieroi niskaansa.
- Mikä ihme se oli? hän ajatteli ja vilkaisi sitten käsivarren haavaa.
- Ei näytä pahalta, mut parasta sitoo se kun pääsen korjaamolle, hän tuumi nostaessaan pyörän pystyyn ja lähtiessään ajamaan taas kohti korjaamoa.

Korjaamolla Moto, Vinski ja Santtu olivat ryhtyneet ihan huvikseen lukemaan tarukirjoja vain oppiakseen mitä heillä saattaisi olla seuraavaksi vastassa.
- Yksi Khimairan veljistä oli manalan kolmipäinen hirviökoira Kerberos, Santtu mainitsi ohi mennen.
- No se oli kyllä koiranpentu Khimairaan verrattuna, Vinski totesi juuri, kun Turbo ajoi sisään käsivarsi verta vuotaen.
- Turbo! Santtu huudahti nähdessään haavan.
- Ei hätää, kamut. Oon kunnossa. Se on pelkkä pinta naarmu, Turbo yritti vähätellä, kun Santtu jo kiskoi hänet sohvalle ja kävi hakemassa ensiapulaukun.
Moto ja Vinski tulivat myös katsomaan kaverinsa haavaa.
- No toi on kyl melkonen. Mikä sun kimppuus kävi? Kulkukoira vai konnat? Vinski kysyi.
- En oikeestaan tiedä. Kaikki tapahtu niin nopeasti, Turbo selitti ja irvisti sitten kivusta, kun Santtu painoi alkoholipyyhkeen haavaa vasten.
- Jargh! Nyt kyllä sattu, hän ähkäisi.
- Älä liiku niin se ei satu, Santtu sanoi ja jatkoi haavan puhdistusta.
Ei aikaakaan kun haava oli sidottu ja Turbo nousi ylös. Hän oli äkkiä alkanut tuntea itsensä väsyneeksi.
- Mä taidan mennä nukkumaan, hän mutisi ja käveli hiukan horjahdellen vierashuoneen puolelle.
Moto, Vinski ja Santtu katsoivat toisiaan kysyvinä ja huolissaan. Vierashuoneessa Turbo oli pudonnut suoraan sänkyyn ja alkanut miltei heti nukkua jotenkin tuskallista kuumeisen unta. Hänen ja oikeastaan kenenkään tietämättä ikkunan takana häntä tarkkaili hyttysen muotoinen kamera.

- Parahin proffa, näyttääpä siltä että tämän kertainen suunnitelmamme päästä eroon niistä jyrsijöistä näyttää tuottavan tulosta, Leipäjuusto myhäili seuratessaan tilannetta tietokoneen näyttöruudulta.
- Aivan niin teidän , puistattavuutenne. Avuksi kutsumamme ihmissusi onnistui saamaan uhrikseen yhden hiiristä. Ainoa asia mistä olen hiukan huolissani on se, että..., Nuikki sanoi ja väisti täpärästi häkkiin suljetun susimiehen kynnet.
- Mitä jos tämä peto pääsee irti tornissa.
- Onko sillä väliä juuri nyt. Seurataan vain miten johtajajyrsijä päätyy raatelemaan ystävänsä, Leipäjuusto naureskeli.

Seuraavana aamuna Turbo heräsi siihen että hänen käsivarttaan särki armottomasti ja samoin myös hänen päätään.
- Uuh, mitä oikein tapahtu eilen? Muistan vain joitakin hämäriä muistikuvia hyökkäyksestä, hän mutisi juuri kun korjaamon puolelta kuului kirkaisu.
Turbo ponkaisi saman tien ylös ja kompastui lattialle. Hetken kompuroinnin jälkeen hän pääsi ulos vierashuoneesta ja törmäsi ulos samoin kuin Moto ja Vinskikin.
- Hei, söpöliini, mitä tapahtuu? Vinski kysyi.
Santtu ei vastannut. Osoitti vain korjaamon ovea jota koristivat valtavat viiltojäljet. Aivan kuin jokin todella iso peto olisi yrittänyt päästä ulos, mutta todennut sen turhaksi. Moto käveli lähemmäs ja tutki jälkiä.
- Mä en tiedä mikä saa tällasta aikaan, mut iso sen on ollu, hän totesi.
- Oisko Freddy Kruger? Vinski ehdotti.
- Silloin jälkiä ois kolme eikä neljä ja yksi meistä ois vainaa, Santtu hymähti.
Hän oli alkanut jo tointua ensi järkytyksestään. Turbo aikoi jo sanoa mielipiteensä, kun häntä alkoi äkkiä huimata. Santtu tarttui häntä käsivarresta.
- Hei ootko okei? hän kysyi ja osui samalla haavaan.
Turbo irvisti kivusta ja kiskaisi kätensä irti.
- Oon ihan okei. Älä viitsi huolehtia, hän murahti.
Santtu tuijotti Turboa hämmästyneenä. Mikä sai hänet käyttäytymään kuin takapuoleen ammuttu susi? Turbo katseli hetken muita ja lähti sitten takaisin huoneeseensa. Hän sulki samaa vauhtia oven ja jäi tuijottamaan suu auki. Ovessa oli samanlaiset jäljet kuin korjaamon ovessa. Hän katsoi käsiään.
- Mitä mulle on tapahtumassa? hän ajatteli.

Korjaamon puolella Santtu, Moto ja Vinski pohtivat tilannetta.
- Käyttäytyyks teistäkin Turbo jotenkin oudosti? Santtu kysyi.
- Joo, mut se voi kai johtua kans siitä et käsivarsi on hellänä, Vinski tuumasi.
Moto oli jo jonkin aikaa tutkinut tarukirjoja ja katsoi sitten muita.
- Mulla taitaa olla teoria, hän sanoi ja heitti kirjan pöydälle.
Aukeamalla komeili ilkeän näköinen kahdella jalalla seisova susi.
- Ihmissusi? Santtu kysyi.
- Tos sanottiin et ihmissuden purema muuttaa ihmissudeksi. Se saattaa selittää tilanteen, hän sanoi.
Santtu nyökkäsi. Hänestä haava oli muutenkin muistuttanut puremahaavaa.
- Mut mitä me voidaan tehdä? Varoitetaanko Turboa et sen kantsii suojautua täysikuulta vai hankittaanko hopealuoteja? Vinski kysyi.
Santtu vilkaisi ikkunasta ulos ja hätkähti aika tavalla. Kuu oli täysi. Samassa Turbon huoneesta kuului rysähdys ja tuskanhuuto. Kaikki ryntäsivät ovelle ja Moto avasi sen. Turbo lojui lattialla ja kouristeli selvästi muutoksen tuskissa. Hänen onnistui kääntyä katsomaan kavereitaan.
- Pysykää kaukana, kaverit! Mä olen muuttumassa! hän huusi.
- Me tiedetään mikä susta on tulossa. Yritä hillitä sitä, Santtu neuvoi.
- En...voi! Turbo ähkäisi ja alkoi muuttua.
Hänen leukansa venyivät, sormet muuttuivat raatelukynsiksi ja hampaat torahmapaiksi. Moto, Vinski ja Santtu tuijottivat kauhistuneina muodonmuutosta. Lopulta Turbo nousi polviensa varaan ja päästi ilmoille raivokkaan ulvaisun. Sitten hän syöksyi ulos huoneesta ja ikkunan läpi kadulle. Moto ja Vinski ryntäsivät heti perään.
- Yritä sä keksiä keino pelastaa Turbo. Me etsitään se käsiimme, Moto huikkasi vielä Santulle ennen kuin kaksikko lähti kaahaamaan sudeksi muuttuneen johtajansa perään.

Ei aikaakaan, kun Moto ja Vinski löysivät Turbo kiivenneenä kerrostalon katolle ulvomaan kuuta.
- Nyt me löydettiin se. Napataan se, Moto sanoi ja kaksikko lähti kaahaamaan pitkin pystysuoraa seinää.
He loikkasivat katolle ja saartoivat murisevan Turbon.
- Turbo, rauhoitu. Ne ollaan me. Moto ja Vinski. Sun kaiffat, Vinski sanoi.
Turbo ei kuitenkaan reagoinut odotetusti vaan hyökkäsi kohti Vinskiä joka onnistui onneksi väistämään.
- Se ei taida tajuta tilannetta, Moto tuumi juuri, kun radio alkoi rätistä.
- Jätkät, mä löysin keinon mil me saadaan Turbo selkenemään, Santtu kertoi.
- No kerro ja pian. Vinskistä saataa kohta tulla seuraava susitartunnan saanut, Moto sanoi.
- Mikä on Turbon ristimänimi? Santtu kysyi.
Moto hämmästyi.
- Häh? Thorttle, hän sanoi.
Samalla hetkellä Turbo pysähti ja kääntyi kohti Motoa. Moto tajusi mitä Santtu ajoi takaa.
- Niin Thorttle. Ne ollaan me. Modo ja Vincent. Sun kamut, Moto sanoi rauhallisesti.
Turbo asteli hitaasti kohti Motoa alkaen hitaasti muuttua takaisin hiireksi, kunnes hän romahti tajuttomana katolle täysin hiireksi muuttuneena. Moto ja Vinski riensivät hänen luokseen ja Moto kiskaisi siteen pois käsivarren ympäriltä. Haava oli kadonnut, joten kirouskin oli kaikonnut.
- Onks se kunnossa? Vinski kysyi.
Moto nyökkäsi.
- On kyl onneks. Painutaan takas varikolle. Turbo tarttee lepoa, hän sanoi.

Leipäjuuston tornissa Leipäjuusto iski nyrkkinsä tietokoneen läpi.
- Pahuksen pahus! Että heidän pitikin keksiä parannuskeino. Mikä vielä voisi mennä pieleen, hän manasi.
Nuikki työnsi päänsä sisään.
- Tuota teidän normaaliutenne. Meillä on pieni ongelma, hän ilmoitti.
- Ja mikä muka, Leipäjuusto ärähti juuri kun ihmissudeksi muuttunut Rasvanahka ryntäsi sisään.
- Voi pojat, Leipäjuusto huokaisi.

Kommentoikaa pliis

Luku 5: Merihirviö

Turbo oli edellisen taistelun jäljiltä vielä huonossa kunnossa joten hän makasi stadionin sohvalla sikeässä unessa muiden vahtiessa tilannetta.
- Kuinka hän jaksaa? Moto kysyi.
- Ihan hyvin. Turbo tarvitsee vain unta, Santtu tuumasi.
- No en kyl ihmettele miksi. Kaks yötä meni ulkona riehuessa suden hahmossa, Vinski totesi.
- Onneks kuitenkin saatiin se kiinni ennen kuin mitään pahempaa sattui. Vielä niininkin myöhään kuin v. 1720 ihmisiä otettiin kiinni ja tuomittiin ihmissusina, Santtu huomautti.
Moto ja Vinski katsoivat Santtua yllättyneinä mutta eivät sanoneet mitään. Sen sijaan Moto avasi TV:n. Uutiset olivat juuri alkaneet eivätkä ne näyttäneet hyvältä.
- Michigan-järvellä on nyt parin viikon aikana kadonnut selittämättömällä tavalla laivoja. Monien silminnäkijöiden mukaan syyllinen on ollut jättiläismustekala, ankkuri kertoi.
- Jättiläismustekala? Moto ja Vinski hämmästyivät yhteen ääneen.
- Leipäjuuston rakennusyhtiöt on lupautunut etsimään uponneita aluksia, ankkuri kertoi samalla kun ruudulla näkyi eräs hyvin tuttu pyylevä plutolainen joka virnisteli kuin viimeistä päivää.
Santtu sammutti TV:n.
- Tää koko juttu haisee. Mä lyön vaikka mistä vetoa et kalakukko on hankkinut jonkin muinaisen merihirviön tekemään likaisen työn, hän sanoi.
- Jeah, mut minkä? Vinski kysyi.
Santtu mietti asiaa hetken. Sitten hän katsoi huolestuneena jätkiä.
- Musta tuntuu valitetttavasti siltä et se saattaa olla Kraken, hän sanoi.
Moto ja Vinski näyttivät kummastuneilta.
- Mikä Raken? Vinski kysyi.
- Ei kun Kraken. Se on muinaisnorjalainen merihirviö minkä sanotaan upottavan aluksia Pohjanmerellä, Santtu selitti.
- No sit se otus on kyllä kaukana kotoa, Moto tuumasi.

Samaan aikaan Michigan-järvellä huvijahti kellui tyynessä satama-altaassa. Leipäjuusto paistatti päivää yläkannella aurinkotuolissa ja joi matoja limsalasista jossa oli appelsiiniviipale. Rasvanahka tuli paikalle.
- Öh tota pomo. Proffalla ois asiaa, hän ilmoitti.
Leipäjjusto huokaisi turhautuneesti ja aktivoi näyttöpäätteen.
- No mitä nyt? hän kysyi.
- Kaikki alukset on löydetty teidän Kauhistuttavuutenne, Nuikki ilmoitti.
- Hyvä ja? Leipäjuusto kysyi.
- No ongelma on se että Krakenilla alkaa olla nälkä, Nuikki sanoi hieman hermostuneesti kun jättiläismustekala tönäisi äkäisesti sukellusvenettä.
Se oli jo kolhinut venettä jonkin aikaa ja saanut jo aikaan vaurioita sillä Nuikki oli tunkenut mutantin tukkimaan pahinta vuotoa.
- Anna sen syödä seuraavan aluksen matkustajat. Minulle se on yksi ja sama..., Leipäjuuston ärähdys jäi puolitiehen kun hän kuuli tuttua moottoripyörän pärinää.
- Tai ehkä se saakin nyt lounaansa, hän virnisti häijysti.

Moto ja Vinski kaahasivat kohti Michigan-järveä aikomuksenaan selvittää mistä oli kysymys. Ensimmäisenä heidän silmiinsä osuikin tuttu plutolainen huvijahdin kannella.
- No katos tota. Kalakukolla on ökyjahti, Vinski virnisti.
- Paljooks sillä on nyt väliä. Etsitään se megakalmari, Moto sanoi juuri kun hänen silmäkulmaansa osui jotain.
Se näytti aika tavalla kiikaritähtäimeltä.
- Maahan! Moto huusi ja tönäisi Vinskin pois tulituksen tieltä.
Valitettavasti hän itse lensi veteen, kun Rasvanahan ampumat luodit osuivat heidän takanaan olleisiin bensakanistereihin ja aiheuttivat räjähdyksen. Moton onnistui pulpahtaa hetkeksi pintaan, kun hänen jalkansa ympärille jo kietoutui lonkero ja kiskaisi takaisin pinnana alle. Rannalla Vinski oli päätynyt painiin Rasvanahan kanssa.
- Saas nähä onks se harmaa rotta kohta kalan ruokaa. Ja sä seuraat pian perässä, Rasvanahka naureskeli.
- Ja sehän nähdään, Vinski ärähti ja iski otsansa Rasvanahan naamaan.

Pinnan alla Moto yritti vimmatusti päästä irti Krakenin lonkeroista.
- Pahus vie. Nä lonkerot on kuin terästä. Jos mä vain saisin tykin esille, hän ajatteli ja onnistui jotenkin saamaan mekaanisen kätensä vapaaksi.
Moto suuntasi tykin kohti Krakenia ja laukaisi. Lasersäde sai mustekalan irrottamaan otteensa ja osui samalla Leipäjuustonaluksen kylkeen. Alus alkoi upota. Rannalla Rasvanahka huomasi tilanteen ja Vinski sai tilaisuuden iskeä rasvainen korsto kanveesiin. Sitten hän ryntäsi reunalle.
- Moto! Ei kai se vaan. Moto! hän huusi.
Hetkeen ei kuulunut mitään mutta sitten Moto pulpahti pintaan henkeä haukkoen. Vinski huokaisi helpotuksesta.
- Ootsä kunnossa, kamu? hän kysyi.
Moto nyökkäsi ja Vinski kiskoi hänet kuiville.
- Joten mitäs seuraavaks? Teilataan kalannaama? Vinski kysyi.
- Musta tuntuu et sil on muuta vireillä, Moto tuumasi ja katsoi järvelle.
Kraken oli alkanut jahdata Leipäjuustoa, Rasvanahkaa ja Nuikkia ympäri järveä.

Kommentoikaa pliis

Aivan mahtavaa tekstiä, jatkoa odotellessa pieniä kirjoitusvirheitä oli mutta ei haittaa tykkään

Kiva et tykkäät

Luku 6: Pyöreä silmä.

Hirviöitä ei ollut näkynyt tai kuulunut pariin viikkoon joten sankarimme olivat päättäneet ottaa rennosti. Mikä lähinnä tarkoitti hengaamista korjaamolla. Santtu ei kuitenkaan ollut vielä aikonut luovuttaa sen suhteen että vanha kalanaama olisi antanut periksi vaan tutki minkä kerkesi kaikenlaisia tarukirjoja.
- Skandinaavisessa mytologiassa tunnetaan Jörmungandr-niminen Maan ympäri ulottuva jättikäärme, hän luki ääneen jotta jätkätkin kuulisivat.
- No siin on kyl hankala nimi, Vinski tuumasi.
- Se kuuluu viikinkien taruihin ja on yksi Lokin lapsista, Santtu sanoi uppoutuen taas kirjaan.
Kaikki hiiret tuijottivat häntä hämmästyneinä. Jos he yhtään niitä kolmea Marvel-leffaa muistivat, niin pahuuden prinssillä ei ainakaan niissä yhdessäkään ollut näkynyt käärmelasta.

Ja kun puhuttiin hirviöistä, eräs hyvin tunnettu plutolainen yritti pähkäillä uutta juonta Prätkähiirten pään menoksi.
- Mitä taruolentoa kannattaisi seuraavaksi käyttää? hän mutisi selaten tarulistaa.
Kerberos oli melkein tehnyt hänestä purulelun, Rok-lintu oli romauttanut tornin, Khimaira käräytti labran, Ihmissusi oli antanut rasvanahalle kirpputartunnan ja Kraken oli upottanut huvijahdin.
- Kaikki tähän mennessä ovat olleet surkeita esityksiä. Tarvitsen jotain jolla on voimaa, Leipäjuusto mutisi, kun hänen silmänsä sattuivat kuvaan mikä esitti punatukkaista ja -partaista lannevaatteeseen pukeutunutta ja vasaraa heiluttelevaa korstoa, jolla oli iso silmä keskellä ostaa.
- Kyklooppi? Nuikki! hän karjaisi ja siinä samassa ilkeä tiedemies ilmestyikin paikalle.
- Niin teidän väkivahvaisuutenne? hän kysyi.
- Kutsu tämä köriläs tänne. Toivottava se osaa tehdä hiiristä selvää, Leipäjuusto käski.

Muutama tunti myöhemmin Moto tuli ulos lähikaupasta käsissään melkoinen pino kotikaljakoreja.
- En kyl uskois miten paljon tätä kuluu, kun on vaan kolme kaveria kittaamassa, hän mutisi ja alkoi juuri sitoa koreja pyöränsä tarakalle kun valtaisa tärähdys pudotti hänet tasapainosta.
Moto yritti kompuroida pystyyn ja huomasi ihmisten painelevan paniikissa pois päin.
- Hei, mitä on tekeillä? hän kysyi.
- Hirviö hyökkää kaupunkiin! Valtava silmä keskellä naamaa! joku huusi.
Moto hämmästyi entisestään.
- Valtava silmä? hän ihmetteli ja kääntyi sitten ympäri.
Häntä kohti asteli kuin suoraan Herkuleksesta Kyklooppi.
Moto tuijotti hetken näkyä suu auki ja kahmaisi sitten prätkän radion käteensä.
- Öh, jätkät. Meillä on ongelma. Iso sellainen, hän sanoi.

- Mitä sä meinaat iso ongelma? Turbo kysyi vastattuaan varikolla radioon.
- Sanooks tosi iso korsto, jolla on yksi iso silmä mitään? Moto kysyi kaahatessaan pakoon Kyklooppia minkä renkaista lähti.
Hän yritti houkutella hirviön pois keskustasta. Santtu oli kuullut mistä oli kyse ja kävi kuumeisesti kirjaa läpi.
- Kyklooppi! hän ilmoitti.
- Santtu sano et se on Kyklooppi, Turbo kertoi.
- Oli mikä oli. Mä tartten apua tän jätin saamiseks ulos kaupungista ennen kuin....AAARGH! Moto ei päässyt loppuun sillä Kyklooppi oli paiskannut vasaransa häntä kohti ja paiskannut pois pyörän selästä.
- Moto! Kuuleks sä? Moto, ootsä kunnossa? Moto! Turbo huusi, mutta radio oli ja pysyi mykkänä.
Turbo kääntyi muiden puoleen.
- Moto on pulassa. Menoks, hän sanoi ja kolmikko lähti liikeelle.

Hetkistä myöhemmin he pääsivät perille tapahtumapaikalle. Moto lojui prätkänsä vieressä selvästi haavoittuneena.
- Moto! kolmikko huudahti ja riensi harmaan hiiren luokse.
Turbo käänsi Moton ympäri.
- Ootsä okei, kamu? hän kysyi.
Moto avasi osittain silmänsä.
- Sori, kaiffat. Musta ei ollu estäjäks, hän ähkäisi.
- Mitä sä höpöäjät? Sä oot meistä se vahvin. Nyt kun me ollaan tiiminä, me  rökitetään toi örkki kerta heitolla, Vinski hihkaisi.
Moto alkoi hymyillä ja nyökkäsi. Turbo ja Vinski auttoivat hänet ylös ja Santtu astui esiin.
- Mul on idea mil toi köriläs saadaan hoideltua. Tulkaas kuulolle, hän sanoi.

Kyklooppi oli jo täydessä tuhoamisen vimmassa, kun hiiret ilmestyivät paikalle.
- Hei! Monovastaanotin! Moto huusi katon reunalta.
Kyklooppi kääntyi ympäri.
- Just sä! Haluuks uusinta erän! Moto huusi.
Kyklooppi ei huomannut, Turbo ja Vinski olivat huristaneet köyden kanssa tämän jalkojen ympäri.
- Luuleks et tää suunnitelma toimii? Vinski kysyi.
- No jos tää toimi Herkuleksessa niin toimii se varmaan nytkin, Turbo totesi.
Juuri silloin Kyklooppi kaappasi Moton nyrkkiinsä.
- Mä revin sun pään! jätti karjui.
Moton onnistui vapauttaa mekaanisen käteensä ja tähtäsi laserin suoraan Kykloopin silmään. Jätti alkoi kaatua taaksepäin suoraan kohti tornia.
- Voi ei! huusi Leipäjuusto joka oli seurannut tapahtumia katolta kiikarilla.
Koko rakennus romahti  ja jätkät lähtivät ajamaan kohti korjaamoa.

Kommentoikaa pliis

Luku 7: Lohikäärme

Koska Kykloopin kohtaamisen jälkeen oli ollut hiljaista jätkät ja Santtu olivat päättäneet käydä tutustumassa eläintarhaan orpokodin lasten kanssa. Hiiret olivat ensi alkuun olleet hiukan hämillään ajatuksesta mutta saatuaan tietää että kyseessä oli eräänlainen monien eri lajien suojeluun keskittyvä alue he alkoivat nopeasti tottua ajatukseen. He olivat juuri pysähtyneet katselemaan norsuja.
- Norsut ovat saattaneet innoittaa tarinoita kykloopeista. Muinaiset huhut kertovat, että norsuilla on yksi silmä kärsänsä päässä, Santtu kertoi.
- Oikeesti? Vinski yllättyi.
- No ei tietenkään hönö. Miten sillä nyt vois olla mitään kärsänsä päässä, Santtu nauroi juuri kun taivaalta kuului hurja karjaisu.
Kaikki kääntyivät katsomaan äänen suuntaan ja heidän leukansa loksahtivat auki. Taivaalla kierteli ilmielävä lohikäärme. Ennen kuin kukaan ehti edes kunnolla reagoida valtava tulipatsas syöksyikin jo heitä kohti. Vinski vetäisi nopeasti Santun pois alta samalla kun Turbo ja  Moto onnistuivat pelastamaan pari pientä lasta.
- Jaaha, näyttää vähän siltä et kalanaama on alkanu vetää hiukan kuumemmilla panoksilla, Turbo totesi.
- Eiköhän sit ole aika kutsua palokunta paikalle? Moto virnisti.
Vinski auttoi Santun pystyyn ja kääntyi katsomaan kavereitaan.
- Eiks me olla jo kertaalleen rökitetty toi pippurihönkä? hän kysyi.
Moto katsoi Vinskiä hiukan vinosti.
- Tolla otuksella ja Nuhanenällä on ainaskin kaks eroavaisuutta, hän sanoi.
- Ja ne on? Vinski kysyi.
- Nuhanenä ei lennä ja sillä on neljä jalkaa. Tolla on vain kaks ja siivet, Moto totesi ja jätkät syöksyivät oikopäätä pyörilleen.
Santtu tuli pian perässä.
- Olkaa varovaisia jätkät. Toi on Traakki. Se voi olla pienempi kuin edellinen lohikäärme mut sitäkin vaarallisempi, hän sanoi.
- Vaara on mun toinen nimi. Toi iso otus ottaa kohta lukua, Vinski naurahti.
- Pidä sä lapset turvassa Santtu. Nyt on aika pistää HANAT..., Turbo aloitti.
- AUKI!!! kolmikko kiljaisi taisteluhuutonsa ilmoille ja lähti kaasuttelemaan kohti lohikäärmettä.

Torninsa katolta Leipäjuusto seurasi kiikareilla tilannetta.
- Traakki oli oivallinen valinta hiirijahtiin eikö vain parahin proffa? hän kysyi virnistellen.
- Kyllä vain teidän keskiaikasuutenne. Lisäksi se voi helposti tehdä tuhojaan kaupungilla eikä meidän tarvitse tehdä muuta kuin kerätä tuhkat, Nuikki sanoi hääräten siirtimen kimpussa.
Leipäjuusto naureskeli pahan suovasti nähdessään hiirten kiitävän pitkin katuja kuin labrahiiret sokkelossa yrittäen väistellä tulikiven katkuisia hönkäisyjä joita Traakki sylki sieraimistaan.
- Ja mikä parasta hiiristä tulee grillihiiriä alta minuutin, hän sanoi hieroen käsiään.

Kadulla jätkillä alkoikin olla jo kuumat paikat. Vaikka he miten mutkittelivat ja temppuilivat prätkillään Traakki tuntui koko ajan pysyvän kannoilla.
- Miten me oikeen lyödään toi tabascokurkku? Vinski kysyi, kun he olivat pysähtyneet eräälle kujalle haukkaamaan hetkeksi happea ja pitämään aikalisäpalaverin.
- Me ei voida lyödä sitä samalla tavoin kuin Nuhanenää. Se roikkuu koko ajan ilmassa. Me tarvitaan jotain järeempää kuin vesitornin kaataminen sen niskaan, Turbo sanoi.
Moto vilkaisi ympärilleen ja huomasi sitten palopostin. Hänellä alkoi raksuttaa.
- Hei mulla tais välähtää, hän sanoi.

Muutama minuutti myöhemmin Traakki kierteli kaduilla edelleen etsien saalista. Hiiret olivat päässeet livahtamaan siltä ja nyt se etsi jotain muuta suuhun pantavaa. Samassa se kuuli tutun moottoripyörän pärinän ja kääntyi äänen suuntaan. Vinski kaasutteli härnäävästi prätkäänsä.
- Hei jättivaraani! Otetaaks kisa? hän huikkasi ja lähti saman tien liikkeelle.
Traakki syöksyi suoraan perään. Vinski kaahasi pitkin katuja kohti palolaitosta missä Turbo ja Moto olivat odottamassa paloletkun kanssa.
- Valmiina? Turbo kysyi palopostin luota.
- Paikoilla, Moto vahvisti valmiina avaamaan suuttimen koska tahansa.
Juuri silloin Vinski kaarsi kulman takaa Traakki ihan pyrstössä kiinni.
- NYT!!! Vinski kiljui täyttä kurkkua.
Moto ja Turbo avasivat paloletkun josta suihkusi vettä kovalla paineella suoraan päin Traakin naamaa. Lohikäärme sihisi ja karjui raivoisasti mutta lopulta se romahti maahan aivan uuvuksissa. Jätkät tekivät ylävitosen.

Tornissaan Leipäjuusto löi nyrkkinsä katon kaidetta vasten.
- Pahuksen hiiret. Millä ilveellä heidät voi oikein saada hengiltä, hän manasi.
- Älkää huoliko teidän eurooppalaisuutenne. Kirjassa on vielä monta hirviötä ja olentoa jäljellä, Nuikki lohdutti.

Kommentoikaa pliis

Luku 8: Nessie

Tornissa Leipäjuusto, Rasvanahka ja Nuikki hääräsivät siiritimen kanssa. Tai tarkkaan ottaen Nuikki hääräsi ja Leipäjuusto ja Rasvanahka seisoivat vieressä. Tarkkaan ottaen Nuikki ei olisi päästänytkään Rasvanahkaa siirtimen kimppuun koska rasvaisella korstolla oli paha tapa möhliä.
- Vauhtia nyt. Haluan sen seuraavan hirviön tänne nyt eikä ensi viikolla, Leipäjuusto murisi.
- Aivan heti teidän skotlantilaisuutenne, Nuikki sanoi ja kiskaisi lopulta siirtimen sivusta.
Hetken aikaa siirrin vilkkui ja välkkyi ja sitten labraan ilmestyi iso pitkäkaulainen olento joka näytti aivan dinosaurukselta.
- Mikä tämä on? Leipäjuusto ällistyi.
Nuikkikin näytti hiukan hämmästyneeltä ja tutki sitten tarukirjaa.
- Se on Loch Nessin hirviö teidän synkkyytenne, hän ilmoitti.
- Onko se vaarallinen? Leipäjuusto kysyi.
- Ööh.. ei teidän käärmemäisyytenne mutta se on harvinainen, Nuikki sanoi.
Leipäjuuston ärtynyt ilme muuttui kiinnostuneeksi.
- Harvinainen? hän kysyi.
- Niin teidän valokuvattavuutenne. Se on kuvattu ensimmäinen kerran 1934. Jotkut uskovat sen olemassa oloon ja toiset sanovat sen olevan pelkkää humpuukia mutta..., Nuikki sanoi ja katsoi sitten isoa liskoa.
Leipäjuusto alkoi hymyillä katalasti. Tässä saattaisi olla hyvä keino päästä taas ylipäällikön suosioon. Mutta ensin ilmoitettaisiin asiasta lehdille.

Korjaamolla Prätkähiiret ja Santtu hengailivat tuunaten pyöriä. Santtu lueskeli samalla tarukirjaa vain oman huvinsa vuoksi.
- Vaakunaeläimenä Traakki edustaa voimaa ja valtaa, mutta myös pahuutta ja kateutta, hän luki ääneen.
- No se kyllä olinoita kaikkia, Vinski tuumasi samalla kun avasi TV:n.
Uutiset olivat juuri alkaneet ja ne eivät olleet hyviä.
- Yritysjohtaja Leipäjuusto on juuri ilmoittanut saaneensa käsiinsä erään harvinaisen eläimen. Tämä skotlantilainen järvihirviö on ollut monesti kiinnostuksen kohteena ja kuvattukin monesti. Suurin osa kuvista on todettu huiputuksiksi mutta jos nämä tiedot pitävät paikkansa saamme huomisiltana lehdistötilaisuudessa nähdä ilmielävän plesiosauruksen, ankkuri kertoi.
- Siis minkä? jätkät kysyivät yhteen ääneen.
Santtu oli pudottanut kirjansa.
- Se puhuu Loch Nessin hirviöstä, hän henkäisi.
- Edelleen mistä? Vinski kysyi.
Santtu nosti kirjan ja näytti kuvaa hirviöstä.
- Se on superharvinainen. Se on kuvattu vain pari kertaa ja jotkut väittää niitäkin feikeiksi. Jos kalakukolla on se käsissään se varmasti lähettää sen Plutoon, hän sanoi.
Hiiret katsoivat toisiaan ja nyökkäilivät. Santtu oli oikeassa. Juuri sellaista pyylevä plutolainen varmasti suunnittelikin.
- Joten mitä me voidaan tehdä? Tuskin vanha kalanaama lähettää sitä meidän kimppuun. Se näyttää niin kesyltä, Moto tuumasi.
- Sitä se onkin. Se haluaa vain olla rauhassa ja syödä kaloja, Santtu sanoi.
Turbo nyökkäsi.
- Okei jengi. Operaatio: Greenpeace täytäntöön, hän sanoi.
- Mikä on Operaatio: Greenpeace? Vinski kysyi.
- En mä tiedä. Mä keksin sen just äsken, Turbo sanoi.

Monta tuntia myöhemmin nelikko jo hiippaili tornin ympärillä. Moto avasi ilmastointiritilän ja kaikki kiipesivät sisälle. He konttasivat jonkin aikaa ilmastointiputkissa kunnes yksityinen museo tuli esiin. Loch Nessin hirviö uiskenteli isossa akvaariossa ja päästeli selvästi surullisia äännähdyksiä.
- Noista äänistä ei voi erehtyä. Se kaipaa kotiin, Santtu sanoi.
Jätkät nyökkäsivät. Moto irrotti ritilän ja sankaritiimi loikkasi alas. He juoksivat akvaarion luokse. Nessie näytti hiukan hämmästyneeltä nähdessään kolme hiirtä ja ihmisnaisen. Sitten se painui akvaarion toista laitaa vasten. Entä jos nämäkin olennot halusivat sille pahaa kuten se mädältä makrillilta haiseva mies. Santtu painoi kätensä lasia vasten.
- Älä pelkää. Me autetaan sut ulos täältä, hän kuiskasi.
Myös hiiret painoivat kätensä lasia vasten. Sitten Turbo katsoi muita.
- Okei kaverit. Etsitään siirin ja kyyditään tää iso kaveri kotojärveensä, hän sanoi.

Kesti hetken ennen kuin he olivat saaneet siirtimen ulos labrasta museoon. Hiirten oli täytynyt takoa useampi kätyri kanveesiin ennen kuin he olivat päässeet labraan ja sama juttu toiseen suuntaan. Santtu oli pitänyt Nessielle seuraa ja vahtinut samalla selustaa kunnes hiiret pääsivät paikalle.
- Löytyikö? hän kysyi.
- Helppoa kuin hehkulampun vaihto, Vinski naurahti kun Turbo ja Moto asensivat siirtimen paikalleen akvaarioon.
Nessie katsoi epäröiden siirintä ja sitten auttajiaan.
- Mene vain. Sitä kautta sä pääset kotiin, Santtu kannusti.
Nessie nyökkäsi ja sukelsi kuljettimesta sisään kadoten näkyvistä.
- Ja nyt häivytään ennen kuin kukaan tajuaa mitä tapahtui, Santtu naureskeli.

Seuraavana aamuna Leipäjuusto käveli tyytyväisenä lehdistötilaisuuteen. Hänellä olisi käsissään ensiluokan yllätys ja niitä rasittavia rottia ei ollut näkynyt missään. Nukki ja Rasvanahka olivat myös paikalla ja Nuikki näytti hermostuneelta.
- Tuota teidän filmattavuutenne. Teinä en kyllä pitäisi sitä lehdistötilaisuutta, hän aloitti.
- Miten niin en. Meillä on hirviö käsissämme eikä mikään voi tätä pilata, Leipäjuusto virnisteli.
- Pomo meil ei oo, Rasvanaka aloitti, mutta Leipäjuusto ei kuunnellut vaan vetäisi verhosta.
- Ja nyt lepuuttakaa silmiänne Loch Nessin hirviössä, hän lausui.
Hetken oli hiiskumaton hiljaisuus. Sitten eräs toimittaja avasi suunsa:
- Jaa missä hirviössä?
Leipäjuusto kääntyi ällistyneenä ympäri. Akvaario oli tyhjä.
- Ne pahuksen hiiret, hän voihki

Kommentoikaa pliis

Luku 9: Ei savua ilman tulta

Loch Nessin hirviön jälkeen oli ollut pitkään hiljaista joten jätkät ja Santtu olivat päättäneet lähteä huviajelulle. Aurinko paistoi, linnut ja perhoset lentelivät ja hevi pauhasi kun nelikko kaahasi pitkin tietä hehkuttaen.
- Jeehee! Varokaa vaan konnat ja kätyrit! Prätkähiiret on täällä! hiirikolmikko hihkui täyttä kurkkua.
Santtu vain puisteli päätään huvittuneena.
- Hei, tiesitteks et Nessielle eli Loch Nessin hirviölle on annettu jopa oma epävirallinen tieteellinen nimikin: Nessitera rhomboptreyx, hän sanoi.
- Vai tieteellinen nimi. Ainoo tieteellinen juttu siin on kyl se et se otus on jälkeen jääny dino, Vinski naurahti juuri kun maa alkoi äkkiä täristä.
Maan vavahtelu sai prätkä karkaamaan käsistä ja kaatumaan. Sankari tiimi kiskoi itsensä osittain ylös.
- Mikä se oli? Vinski kysyi.
- Ei tietoo. Kaliforniassa esiintyy maanjäristyksiä mut ei täällä, Santtu ihmetteli.
Samassa hurja karjaisu täytti ilman ja valtavan kokoinen olento astui esiin puiden takaa. Sillä oli aasin pää, lepakon siivet ja koko muu kroppa koostui käärmeistä. Hiiret tuijottivat näkyä suu auki.
- Mikä toi on? Moto onnistui kysymään.
- Ei tietoo, mut veikkaan et Nuikki on ollu kokoomassa sitä, Turbo veikkasi.
Santtu näytti lähinnä kauhistuneelta. Hän kyllä tiesi mikä heillä oli nyt vastassa.
- Se on Tyfon, hän onnistui sanomaan.
- Siis mikä? Vinski kysyi.
- Kreikkalainen taruhirviö. Se pistettiin aikoinaan jahtaamaan jumalia. Zeus loppujen lopuksi sulki sen Etnan alle, Santtu selitti.
Tyfon karjaisi jälleen ja lähti lähestymään hiiriä.
- No näyttää siltä että joku päästi sen vapaaksi ja me kaikki varmaan arvataan et kuka, Turbo totesi.
- Leipäjuusto, he sanoivat yhteen ääneen.
Nyt vasta Tyfon kävi kunnolla hyökkäykseen ja yritti napata hiiret. Prätkähhiret olivat kuitenkin nopeampia ja lähtivät ajamaan pois päin. Vinski oli kuitenkin hiukan eri mieltä paosta.
- Miks me paetaan? Mehän voitais helposti kaataa toi otus parilla ohjuksella, hän ehdotti.
- Kuunteliks sä yhtään mitä Santtu sano. Toi otus on tehty jahtaamaan jumalia. Sitä ei niin vaan hoidella, Turbo sanoi.
Tyfon kiskoi maasta valtavan kivenmurikan ja paiskasi sen kohti hiiriä. Kivi osui Motoon saaden hänet lentämään prätkän selästä. Hän jäi maahan makaamaan.
- Moto! Turbo, Vinski ja Santtu huudahtivat ja  olivat jo aikeissa kääntyä takaisin, kun Tyfon laskeutui paikalle napaten tajuttoman Moton mukaansa.

Muutama minutti myöhemmin Moto alkoi hitaasti palata tajuihinsa kallioluolassa.
- Uuh, mitä tapahtu? hän ähkäisi ja yritti nousta ylös.
Samassa hänen jalkaansa vihlaisi tuskaisesti ja hän putosi takaisin kiviselle lattialle. Moto kyllä tunsi tuon kivun. Samanlainen kipu oli säteillyt hänen jalkaansa ylös, kun hänen se oli murtunut jäätyään kaatuvan prätkän alle. Sitten luolan suuaukon suunnasta alkoi kuulua askelia. Moto nosti katseensa ja näki erittäin tutun ja erittäin ei toivotun hahmon kävelevän kohti.
- Leipäjuusto, Moto ähkäisi vihaisesti.
Leipäjuusto vain virnisti häijysti ja vilkaisi Moton väärässä kulmassa olevaa jalkaa.
- Huomaan että olet jo tavannut uuden apumieheni, hän totesi.
- Joo tavattu on, Moto murahti.
- Olen pahoillani hiukan kovakouraisesta kohtelusta. Hänellä on tapana rikkoa vastustajansa jalat, Leipäjuusto virnisti.
Moto vain irvisti ja yritti taas päästä ylös mutta turhaan.
- Joten et ole menossa juuri nyt yhtikäs mihinkään, etkä  niin ollen voi auttaa ystäviäsi. Voin olla varma että heistä tulee varmasti grillihiiriä Tyfonin käsittelyssä, Leipäjuusto nauroi.
Moton silmä alkoi hohtaa punaisena. Hänen oli pakko päästä auttamaan Turboa ja Vinskiä, mutta tällä jalalla hän ei pääsisi kyllä mihinkään.

Samaan aikaan ulkona Turbo, Vinski ja Santtu olivat seuranneet Tyfonia tämän piilopaikalle. Tavallaan sen olisi voinut arvata että joka paikka paikallisen tulivuoren ympärillä oli täynnä hanttapuleja.
- Taidettiin löytää pääkallon paikka, Turbo sanoi.
- Nyt vaan sit etsitään Moto, Vinski totesi ja oli jo menossa kun Santtu kiskaisi hänet hännästä takaisin.
- Odota nyt vähän. Eka pitää keksii miten me päästään eroon siitä aasinaamasta, Santtu sanoi.
- No mitä sä sit ehdotat? Vinski kysyi.
Santtu katseli hetken ympärilleen ja huomasi sitten siirtimen.
- Jos mä saan järkättyä tohon Etnan koordinaatit, hoidatteks te loput? hän kysyi.
Turbo ja Vinski nyökkäsivät.

Luolassa Leipäjuusto paistatteli yhä omassa erinomaisuudessaan kun ulkoa aloki kuulua moottoripyörien pärinää ja raivoisia karjaisuja.
- Mitä? Miten ne hiiret oikein löysivät tänne? hän manasi ja lähti ulos.
Moto jäi hämmentyneenä odottamaan mitä tuleman piti sillä jalka esti häntä liikkumasta. Sitten luolan suuaukkoon ilmestyi toinen hahmo. Tällä kertaa se oli Santtu.
- Santtu? Moto hämmästyi.
- Moto, ootsä kunnossa? Santtu kysyi ja riensi hänen luokseen.
- En tiedä. Mun jalka taitaa olla poikki...taas, Moto ähkäisi.
Santtu nyökkäsi ja auttoi Moton ylös. He alkoivat hitaasti ontua ulos luolasta. Ulkona olikin täysi meno päällä. Turbo ja Vinski kaahasivat ympäriinsä aluetta Tyfon ihan kannoilla. Kumpikaan ei ollut onnistunut pääsemään siirtimen ohjainten luo ilman että joutuisi kosketuksiin laavan tai myrkyn kanssa. Moto nosti mekaanisen kätensä ja laukaisi laserin kohti ohjaimia saaden laitteen päälle. Tyfon alkoi imeytyä kurimukseen joka kiskoi sen takaisin sisilialaiseen tulivuorivankilaansa. Leipäjuusto huomasi onnensa kääntyneen ja päätti ottaa kätyreineen hatkat. Turbo ja Vinski kaahasivat paikalle.
- Hyvin tähdätty, Turbo totesi virnistäen.
- Ja vieläpä murretulla jalalla, Moto naurahti.

Kommentoikaa pliis

Luku 10: Puoliksi mies puoliksi härkä

Palattuaan korjaamolle Santtu oli ensitöikseen lastoittanut Moton jalan. Nyt harmaa köriläs istui sohvalla jalka sohvapöytään nojaten ja Turbo ja Vinski pitivät hänelle seuraa.
- Tyfonin jälkeläisiä olivat mm. Kerberos, Khimaira, Sfinksi ja Nemean leijona, Santtu totesi tuodessaan paikalle vadillisen hodareista.
- No kaks noista onkin jo kohdattu. En kyl haluis ihan heti kohdata niitä kahta muuta, Moto tuumasi.

Samaan aikaan tornissa Leipäjuusto oli jälleen päättänyt etsiä uuden varmasti hiiret jyräävän taruhirviön.
- Tämän seuraavan on parasta osata asiansa, hän murisi Nuikille joka hääräsi kuljettimen kimpussa.
- Voitte olla varma teidän härkäpäisyytenne että tämä otus tekee selvää jälkeä, Nuikki vannoi ja veti kahvasta.
Hetken kuljetin vilkkui ja välkkyi ja sitten siitä suorastaan ryntäsi ulos sarvet tanassa mies jolla oli härän pää. Se rynnisti suoraan päin mutanttia joka lensikin heti päin seinää.
- Vielä kerran ja tunteella, mutantti mutisi tuskaisesti.
- Mikä tämä on? Leipäjuusto kysyi lievästi sanoen hämmästyneenä.
- Sen nimi on Minotauros. Kreetalaisen kuningattaren ja uhrihärän suhteen hedelmä, Nuikki sanoi selattuaan tarukirjaa.
Leipäjuusto hämmästyi entisestään.
- Nainen rakastui härkään? hän kysyi.
- Niin tässä sanotaan, Nuikki myönsi.
Minotauros kääntyi kohti Leipäjuustoa ja kuopi maata jalallaan aivan kuten vihainen härkä. Leipäjuusto alkoikin heti lepytellä olentoa.
- Noh noh, hyvä härkä. Kiltti sonni. Maistuisiko kenties porkkana, hän ehdotti.
- Se syö ihmislihaa, Nuikki supatti nopeasti.
Leipäjuusto nielaisi ja siirtyikin heti aiheeseen.
- Niin tuota ymmärtääkseni te olette melkoisen tuhovimmainen olento. Minulla olisi eräs pyyntö ja se olisi se että tuhoaisitte pari kolme erittäin rasittavaksi käyvää rottaa. Naismekaanikon saatte syödä jos haluatte mutta hiiret on pakko saada hengiltä, hän selitti.
Minotauros näytti hetken ikään kuin miettivän asiaa. Sitten se mylväisi raivoisasti ja ryntäsi seinästä läpi lähtien saman tien etsimään hiiriä.
- Ovikin olisi ollut, Leipäjuusto mutisi äkeästi.

Turbo ja Vinski olivat päätyneet kauppareissulle kun äkkiä heidän eteensä keskelle katua syöksyi häränpäinen korsto.
- Mitkä ihme toi on? Vinski huudahti.
- Ei tietoo, mut lyön vaik mistä vetoa et Leipiksellä on täskin evänsä pelissä, Turbo totesi.
Vinski virnisti.
- No eiköhän sit lähetetä toi sonni takas sinne mistä tulikin, hän naurahti ja lähti kaahaamaan kohti härkämiestä. Valitettavasti Minotauros oli aavistanut tulevan ja tarrasi Vinskiin tämän yrittäessä teilata otus kanveesiin.
- Ou mään, tää ei o hyvä, Vinski mutisi ja yritti taistella vastaan.
Se oli kuitenkin turhaa. Otuksen ote oli raudanluja. Turbo oli jo aikeissa sännätä avuksi kun radiosta kuului Santun ääni:
- Uutisissa varotellaan jotain hullusta härästä. Onks teillä tietoa asiasta?
- No sillä on just Vinski ja mä sanoisin et se on kyl härkämies eikä härkä, Turbo totesi.
Radioon tuli hetkeksi hiljaista kun Santtu koppasi Moton heittämän tarukirjan ja etsi olion esille.
- Se on Minotauros, Olkaa varovaisia. Se otus on teurastaja, hän varoitti.
- Eiks ne kaikki o ollu tähän mennessä? Turbo naurahti ja kävi hyökkäykseen.
Minotauros oli ilmiselvästi päättänyt Vinskin palasiksi siltä seisomalta kun Turbo kaahasi moottoripyörällä suoraan päin. Härkäolento päästi irti Vinskistä, joka loikkasi prätkänsä selkään. Silloin hänellä leikkasi.
- Hei mul välähti. Eiks härät tuu hulluiks punaisesta väristä? hän huikkasi.
- Ne kyl tulee hulluks siit muletan liikeestä, Turbo oikaisi.
- Anyway, katso tätä, Vinski naurahti ja kaasutti prätkäänsä.
- Ota kiinni jos saat! hän huikkasi Minotaurokselle lähtiessään liikeelle.
Vihainen Minotauros syöksyi suorinta tietä Vinskin perään ja suoraan kohti tornia. Vinski teki uukkarin juuri oikeassa kohdassa jolloin Minotauros syöksyi suoraan tornin ovista sisään ja takaseinästä ulos saaden tornin romahtamaan

Kommentoikaa pliis

Luku 11: Kiepille asettunut

Miontauroksen jälkeen oli ollut pitkään hiljaista. Toisaalta edellinen hirviö oli pistänyt tornin niin vahvasti maan tasalle, että ei ollut mikään ihmekään, jos pytyyn saamisessa meni taas tovi. Hiljaisuus oli kuitenkin antanut hiirille ja Santulle tilaisuuden lähteä lomalle Kreetalle.
- Labyrintti-myytin lähtökohtana saattaa olla kuningas Minoksen valtava palatsi, Santtu kertoi, kun he kiertelivät raunioita.
- No siitä en tiedä, mut ne kuningattaren huoneen freskot oli aika siistit, Moto tuumasi ja mulkaisi samalla Vinskiä joka haukotteli melko mahtipontisesti.
- Tää on tylsää! Eikö oltais vaan voitu jättää tätä väliin ja painua suoraan biitsille, Vinski valitti.
Turbo ja Moto huokaisivat sillä Vinski oli marissut koko turistikierroksen ajan. Ensin siitä että bussi oli rutkasti hitaampi kuin prätkät ja sitten siitä että hänellä oli tylsää.
- Uskoisit nyt jo et me päästään rannalle heti kun tää kierros on ohi. Ja sitä paitsi me opitaan Kreikan mytologiasta paikan päällä, Turbo sihisi.
- Hei me ollaan löylytetty jo ainakin neljä örkkiä siltä saralta. Mitä muuta vois vielä tulla? Vinski hymähti juuri kun kaikki alkoivat äkkiä painella täyttä vauhtia toiseen suuntaan.
- Mitä on tekeillä? Moto ihmetteli.
- Oisko tossa selitys? Santtu kysyi ja osoitti jonnekin rannalle päin.
Palatsia kohti rymisi valtava hyökyaalto. Jätkät tuijottivat näkyä suu auki, kun Santtu äkkiä alkoi töniä heitä liikkeelle.
- Vauhtia! Vauhtia! Se on tsunami! hän huusi juuri kun aalto osui vuoren rinteeseen.
Vain osa aallosta osui palatsiin eikä se aiheuttanut juuri minkäänlaista vahinkoa.

Iraklionissa erään kerrostalon kattohuoneistossa eräs lihavahko kreikkalainen mies tarkkaili tilannetta ärtyneen näköisenä. Sitten hän kääntyi katsomaan erittäin tutun näköistä isopäistä tiedemiestä.
- Ja tämäkö oli parasta mihin pystytte sen muinaisen merihirviön kanssa? Minoksen palatsi ei saanut muuta kuin roiskeita, hän ärähti.
- Niin kýrios Feta. Valitettavasti näyttää siltä että kohteemme on aivan liian korkealla että voisitte syyttää luonnovoimia palatsin tuhoutumisesta, Nuikki selitti hieman hermostuneena.
Jostain syystä tämä kaappimainen plutolainen sai hänet toivomaan että Leipäjuusto olisi antanut hänelle keikan minne tahansa muualle paitsi Kreikkaan. Tai sitten se oli se että Feta muistutti hänestä aika tavalla Daredevil leffan Kingpiniä. Samanlainen vaaleapuku, kaveri oli kalju ja samanlainen tyly ilme joskin ihon väri oli enemmän oliivi kuin tumma. Feta pyöräytti kävelykeppiä kädessään ja kääntyi sitten takaisin ikkunaan päin.
- Lähetä olio kaunpunkiin. Palatsi on saatava Plutoon ylipäällikölle, hän murahti.
- Jos saan kysyä niin miksi hän haluaa tuon vanhan rauniopalatsin? Nuikki tiedusteli.
Feta mulkaisi häntä, mutta tyrskähti sitten:
- Pihakoristeiksi, mitäs muuta.

Kierros oli päässyt jatkumaan pienen keskeytyksen jälkeen ja nyt vierailijat olivat pysähtyneet evästauolle. Santtu oli käynyt kioskilla ja sieltä oli saanut ihme kyllä ihan autenttisia hodareita pienellä kreikkalaisella säväyksellä.
- Okei, mä en nyt millään keksi et mikä tässä hodarissa mättää? Maku on oikeaoppinen ja kaikkee mut silti siin on joku outo sivumaku, Vinski ihmetteli.
- Ehkä se on se, et makkara on lammasta, Santtu virnisti.
- Mitä? Vinski älähti.
Turbo ja Moto nauroivat ääneen Vinskin ilmeelle, kun äkkiä naurun leikkasi kiljaisu katki. Kaikki kääntyivät katsomaan ja näkivät valtavan käärmemäisen olennon hitaasti liikkuvan kohti palatsia, Jätkiltä jäi suu auki pelkästä ällistyksestä.
- Mikä toi on? Moto onnistui lopulta kysymään.
Santtukin näytti ällistyneeltä.
- Se on Leviatan, hän henkäisi.
- Mikä? Vinski kysyi.
- Leviatan. Muinainen merihirviö, Santtu selitti nopeasti.
Hiiret katsoivat toisiaan ja nyökkäsivät. Olisi aika rokata.

Leviatan oli juuri saavuttanut vanhan rauniopalatsin, kun sen huomion herätti kolmen hiiren hahmo jotka juoksivat sitä kohti.
- Hei rumilus! Vinski huikkasi.
- Kais tiedät mitä kulttuurihistoriallisesti arvokas tarkottaa? Moto virnisti.
- Sitä et sä oot out, Turbo totesi ja kolmikko veti esille aseet.
Leviatan ei kuitenkaan tuntunut paljoa uhkailusta välittävän vaan tarrasi valtavilla kynsillään Turboon aikoen selvästi ahmaista hänet saman tien kitaansa. Moto ja Vinski avasi tulen. Leviatania laserit eivät näyttäneet satuttavan ollenkaan mutta olento tuntui huomaavan puolustuksen turhan tehokkaaksi. Se alkoi kääntyä kannoillaan, Turbo yhä kynsissään ja suuntasi kohti kaupunkia.
- Mitä se nyt aikoo? Vinski ihmetteli.
- Aikoo vissiin ruveta leikkimään Godzillaa. Mentiin, Moto totesi ja kaksikko lähti juoksemaan olennon perään.

Iraklionin keskustassa Feta ja Nuikki tuijottivat suu auki kun Leviatan asteli kohti kerrostaloa.
- Mitä se nyt aikoo? Feta ihmetteli.
- E-en tiedä, Nuikki myönsi kun rakennus alkoi äkkiä täristä.
Leviatan oli alkanut kiivetä talon katolle. Moto ja Vinski ehtivät myös paikalle ja huomasivat rakennuksen seinässä olevan ison F-kirjaimen.
- Paikallinen plutolainen? Moto veikkasi.
- Veikkaan samaa, Vinski totesi ja molemmat riensivät sisälle.
He ryntäsivät portaita ylös katolle yhtään huomaamatta Fetaa ja Nuikkia jotka olivat selvästi hipsimässä toiseen suuntaan.
- Kukaan ei sanonut mitään marsilaisista, Feta murisi mulkoillen Nuikkia.
Katolla Moto ja Vinski ehtivät paikalle juuri kun Leviatan oli päässyt ylös ja karjui jo täyttä päätä. Moto suuntasi lasertykkinsä kohti olennon nyrkkiä.
- Jos mä vaan saan kunnon sihdin, hän mutisi ja laukaisi.
Lasersäde sai Leviatanin irrottamaan otteensa Turbosta, joka loikkasi ketterästi maahan. Rakennus tärisi jo siihen malliin että se romahtaisi kohta.
- Liikkuu? Turbo kysyi.
- Liikkuu, Moto ja Vinski myönsivät ja kolmikko alkoi painella.

Feta ja Nuikkiolivat juuri päässeet ulos rakennuksesta kun hiiret ryntäsivät ulos.
- Viheltää, Vinski naurahti juostessaan ohi.
Feta ehti vain katsoa valkeaa hiirtä kysyvästi kun rakennus ja Leviatan jo romahtivat heidän päälleen.
- Sinun olisi parasta alkaa rukoilla paikallisia jumalia avuksesi sillä saatat vielä löytää itsesi satama-altaasta betonisaappaissa, Feta karjui Nuikille

Kommentoikaa pliis

Luku 12: Griippi

Kreetan reissuun kuului myös Välimeren risteily jolle sankarimme olivatkin sitten asettuneetkin. Ihme kyllä Vinski ei edes vaivautunut valittamaan tylsyyttä joskin syynä siihen saattoivat olla uima-altaan bikinipukuiset tytöt. Santtu kuitenkin seuraili hieman levottomana merta, kun Moto ilmestyi paikalle.
- Onks kaikki okei? hän kysyi.
- Joo on. Muistelin vaan mitä tarukirjassa sanottiin Leviatanista, Santtu sanoi.
- Mitä siin sit sanottiin? Moto kysyi.
- Leviatanin sanotaan upottaneen suuria aluksia uimalla nopeasti niiden ympärillä ja synnyttämällä pyörteitä, Santtu selitti juuri kun Turbo ja Vinski tulivat paikalle.
Hiiret katsoivat toisiaan. He olivat kohdanneet jo vaikka millaisia olentoja ja kukaan ei varsinaisesti tiennyt mitä olisi seuraavaksi vastassa. Toisaalta Leviatan oli romahtanut tämän kertaisen plutolaisen ja Nuikin niskaan niin että heillä saattaisi mennä jonkin aikaa saada uutta otusta esiin. Turbo taputti rauhoittavasti Santtua olalle.
- Hei, ne kalanaamat saa heittää vaikka millaisilla möröillä ja me hoidetaan helposti. Tulkoon mitä vaan, hän virnisti juuri kun ilmasta kuului hurja ääni mikä kuulosti siltä kuin joku olisi yhdistänyt leijonan kotkaan.
Ilmasta laivaa kohti syöksyi suuri siivekäs olento jolla oli kotkan etupää ja leijonan takapää. Hiiret tuijottivat näkyä suu auki samalla kun kaikki muut alkoivat painella pakoon.
- Mikä toi on? Vinski onnistui kysymään.
- Aarnikotka! Santtu huudahti ja heittäytyi lattiaa vasten kun olio lensi aivan heidän ylitseen vain kynnet hiuksia hipoen.
- Siis mikä? Turbo kysyi.
- Aarnikotka. Ne on muinaisen Kreikan jumalten seuralaisia, Santtu selitti.
Moto nousi seisomaan ja nosti lasertykkinsä kohti oliota.
- No tää koukkunokka on kyl erehtynyt paikasta, hän tuumasi ja ampui laserin laserin mastoon niin että purje vapautui.
Aarnikotka oli jo aikeissa aloittaa uuden hyökkäyksen kun purje osui siihen ja koko otus putosi kannelle. Hiiret ja Santtu riensivät olennon luo.
- Hei hei iisisti. Ihan rauhassa. Me ei satuetea sua, Santtu rauhoitteli.
Aarnikotka katsoi hetken sankaritiimiä epäilevästi mutta alkoi sitten hieroa päätään vasten Santtua kehräten samalla kuin iso kotikissa.
- Heh, katos vaan. Taidettiin saada aikast iso avustus tiimiin, Vinski virnisti.

Chicagossa Leipäjuusto iski nyrkkinsä vasten pöytään.
- Ei voi olla totta. Lähetän ison ja vaarallisen olennon heidän kimppuunsa ja se alkaa käyttäytyä kuin olisi lemmikki, hän manasi.
- Miten noista jyrsijöistä oikein pääsee eroon?

Kommentoikaa pliis

Luku 13: Lambtonin taru

Aarnikotka oli sen verran ystävällinen olento, että päätti tarjota jätkille ja Santulle kyydin takaisin Chicagoon. Lento Atlantin yli olennon selässä oli kyllä aika huima kokemus.
- Muinaisessa Mesopotamiassa tunnettiin myös Zu-niminen hirviö. Sillä oli leijonan pää ja kotkan ruumis. Otuksen surmasi sodanjumala Ninurta, Santtu kertoi kun aarnikotka laskeutui tulostaulun katolle.
- No jos se otus oli yhtään samanlainen kuin tämä niin konnilla ois kyl hätä kädessä, Vinski naurahti kun ilmaa äkkiä halkoi valtaisa karjaisu.
Hiiret kääntyivät heti äänen suuntaan.
- Mikä se oli? Moto kysyi.
Turbo kytki kypäränsä kiikarit päälle. Puistossa oli selvästi tilanne päällä.
- Se näyttää jättiläismadolta? hän hämmästyi.
- Mitä? Santtu ällistyi ja nappasi itselleen kiikarit.
Valtaisa käärmemäinen olento oli vallannut suurimman osan puistosta alleen.
- Se on Lambtonin mato, Santtu henkäisi.
- Eli mikä? hiiret kysyivät yhteen ääneen.
- Se on vanha englantilainen ritaritaru. Nuorukainen onki joesta superruman madon ja heitti kaivoon, Santtu selitti.
- Jossa siitä kasvo tollanen kuvatus, Vinski tarkensi.
Santtu nyökkäsi. Turbo tarkkaili yhä matoa.
- No me taidetaan kaikki kyl arvata kuka onki tän madon esille, hän totesi.
- Leipäjuusto, kaikki sanoivat yhteen ääneen.

Puistossa Rasvanahka ja hanttapulit seurasivat jonkin matkan päästä riehuvaa matoa koska kukaan ei oikeastaan uskaltanut astua otuksen lähellekkään. Kunhan hirviö saisi tarpeeksi tuhoa aikaan niin eiköhän pomokala olisi tyytyväinen. Mutta juoni kuten ennenkin oli tuomittu epäonnistumaan kun ilmasta alkoi kuulua raivokasta rääkynää.
- Kattokaa taivaalle! Se on lintu! joku huusi.
- Se on lentokone! toinen huusi.
Aarnikotka laskeutui ilmasta iskien kyntensä matoon alkaen miltei heti tapella otuksen kanssa.
- Ei vaan Prätkähiiret! Vinski naurahtija tiimi lähti hyökkäykseen.
Ei kestänyt kauan kun Rasvanahka roistoineen oli nuijittu lakoon ja aarnikotka oli teilannut madon.
- Ei paha, Griippi, Moto naurahti ja silitti linnun nokkaa.
Aarnikotka kujersi ystävällisesti ja lähti lentämään taivaalle mato kynsissään.

Kommentoikaa pliis

Luku 14: Taru Sodan Varjosta

Hiiret ja Santtu olivat palanneet korjaamolle ja Santtu oli oitis tarttunut tarukirjaan.
- Lambtonin mato muistuttaa vanhan ajan harvinaista siivetöntä ja jalatonta lohikäärmettä, hän luki.
- No siltä se kyl oli, Vinski tuumasi kun ulkoa alkoi kuulua erikoista melua.
Aivan kuin joku soittaisi rumpuja. Hiiret säntäsivät ulos ja jäivät tuijottamaan suu ammollaan ihmetyksestä. Katua pitkin korjaamoa kohti marssi pataljoonan verran lyhyen läntiä apinamaisia pitkä kätisiä vihreitä olentoja, joilla kaikilla oli keskiaikaisen fantasiasoturin sotisopa.
- Ööh, Santtu. Osaaks sä sanoa mitä kalakukko nyt kaivoi esiin? Turbo kysyi.
Santtu vilkaisi ulos ja hänenkin suunsa loksahti auki.
- Örkkejä? hän ihmetteli.
Hiiret näyttivät hieman kysyviltä.
- Eli mitä? Moto kysyi.
Santtu huokaisi.
- Muistatteks te leffan Taru sormusten herrasta? hän kysyi.
Jätkät nyökkäsivät.
- Noi on Sauronin miehiä, Santtu selitti.
Nyt hiirillä alkoi leikata.
- Ai joo se iso paha silmä, Vinski totesi.
Turbo kääntyi katsomaan örkkejä.
- Sitten taitaa olla aika pelata sormusten ritareita, hän sanoi ja hiiret riensivät prätkille.
- Ja eiku..., Turbo aloitti taisteluhuudon.
- HANAT AUKI! hiiret hihkaisivat ja syöksyivät ulos korjaamolta.

Örkkilauma johodossa oli kukas muukaan kuin Rasvanahka. Eikä se toisaalta ihme ollutkaan sillä hänen älynlahjansa oli suurinpiirtein samaa tasoa kuin örkin.
- Okei, karjut. Pistetään toi varikko matalaks, hän sanoi yllään tuttu keksiaikainen ritarin haarniska, jota hän oli käyttänyt keskiajan Englannista, kun Leipäjuusto oli yrittänyt varastaa Camelotin.
Ensimmäinen aalto örkkejä oli jo ampumassa nuolet matkaan, kun tulitus tyssäsi Moton ampumaan laseriin.
- Turha luulo talkkuna-aivo, Turbo virnisti.
- Sä ja sun menninkäisarmeijas saatte pian kääntyä kannoillanne ennen kuin sattuu, Moto totesi lasertykki esillä.
Rasvanahka ei kuitenkaan tuntunut uskovan varoitusta.
- Hoidelkaa noi rotat, hän käski.
Örkit lähtivät yhtenä rynnäkkönä hyökkäämään hiiriä kohti. Se osoittautui kuitenkin pian huonoksi ideaksi sillä jätkäien pyörät rökittivät örkit aseistuksessa alta minuutin. Rasvanahka yritti vielä käyttää apuna kaivinkonetta mutta saikin sen sijaan lentävän lähdön, Kun Vinski heitti hiirikranaatin koneen ohjaamoon.
- Tästä ei kyllä pisteitä heru! Rasvanahka huusi lentäessään halki ilman.

Kommentoikaa pliis

Luku 15: Tuhon käärme

Örkkitaistelun tiimoilta jätkät ja Santtu olivat päättäneet ryhtyä katsomaan Hobittia.
- Kais tiesitte, et J.R.R. Tolkienin ensimmäisessä kirjassa Hobitti örkit ovat peikkoja? Santtu kysäisi virnistäen.
- Onks niillä kuvatuksilla suurtakaan eroa? Vinski kysyi, kun ulkoa alkoi jälleen kuulua meteliä.
Tällä kertaa olento näytti olevan valtava kolmipäinen lohikäärme.
- Okei, kalanaama näyttää alkaneen tuottaa näitä tarumörköjä oikein liukuhihnalta, Turbo tuumasi.
- Jeah ja tää otus on kyl varmaan tän kertaisista se rumin, Moto totesi.
Vinski nyökkäsi ja vilkaisi veikkojaan virnistäen.
- Joten eiköhän pistetä...? hän aloitti.
- HANAT AUKI! hiiret hihkaisivat ja kaahasivat samaa vauhtia ulos.

Olento paljastui Azhi Dahakaksi ja se oli valmis tekemään selvää koko kaupungista. Jätkät olivat oitis valmiita taisteluun.
- Otetaan tää otus alas ja nopeesti, Turbo sanoi ja kaarsi oikealle.
- Kokonsa puolesta se sopis hyvin Godzillaan, Moto totesi ja ajoi eteenpäin.
- Ja me sen voittajiksi, Vinski virnisti ja kaarsi vasemmalle.
Olennon kolme päätä lähtivät oitis perään alkaen jahdata hiiriä. Se oli kuitenkin Azhin puolesta vikatikki sillä ei mennyt kauan, kun hiiret olivat onnistuneet saamaan käärmeen kaulat keskenään umpisolmuun. Azhi yritti riuhtoa itsensä vapaaksi minkä aikaan saannoksena se törmäsi suoraan päin tornia saaden sen romahtamaan.

Kommentoikaa pliis

Luku 16: Alamaailman demonit

Azhin jälkeen oli ollut jonkin aikaa hiljaista, mutta se ei kuitenkaan estänyt jätkiä ja Santtua tutkimasta taruja entistä hanakammin.
- Tarinat Azhi Dahakasta alkoivat syntyä noin 2600 vuotta sitten, Santtu luki eräästä tarukirjasta.
- No eiks se ollu joku persialainen otus niin et ei ihme et se on niin vanha, Vinski tuumasi.
Turbo ja Moto eivät juuri kiinnittäneet Vinskin kommenttiin huomiota sillä eräs muinaisirlantilainen taru oli kiinnittänyt heidän huomionsa. Sivulla komeili kuva todella rumasta vihreästä oliosta jolla oli keskellä naamaa valtavan kokoinen silmä.
- No jo on järkyn näköinen otus, Moto mutisi.
Turbo nyökkäsi ja luki sitten alaotsikon.
- Balor, hän mumisi.

Muutama tunti myöhemmin jätkät olivat hodarikiskalla hakemassa tankkausta kun heitä kohti lensi energiasäde. He onnistuivat onneksi väistämään.
- Mikä se oli? Vinski ihmetteli.
Turbo ei kuitenkaan ehtinyt vastata kun läheisen katon reunalta lensi uusi energiasäde.
- Te typerät jyrsijät! Teille ei ole vastusta formorien kuninkaalle! kailotti ruma vihreä möhkäle katolta.
- Mikä tai kuka toi on? Vinski kysyi.
- Balor. Varovasti sillä on kuolettava katse, Turbo sanoi juuri kun uusi säde lensi matkaan.
- No se on kyl aika selvä, Moto totesi.
Hiiret lähtivät ajamaan eri suuntiin. Turbo tuumi mielessään miten otuksen voisi päihittää. Tarussa hirviön tyttärenpoika oli pullauttanut hirviön silmän ulos päästä mutta se menisi rutkasti yli ja olisi uskomattoman ällöä. Balor oli lähtenyt seuraamaan hiiriä ja laukoi yhä säteitä silmästään. Hetken päästä Leipäjuuston torni tuli näkyviin ja Turbo sai idean.
- Seuratkaa mua, hän huikkasi.
Hiiret ajoivat suoraan tornin ovista sisään ja pysähtyivät peruspilarin eteen.
- Tule jos uskallat, Turbo härnäsi.
- Tämä on loppunne jyrsijät, Balor nauroi ja ampui säteen matkaan.
Hiiret ehtivät ajamaan nopeasti alta pois kun säde osui pilariin ja romahdutti koko rakennuksen suoraan Balorin ja Leipäjuuston päälle.

Kommentoikaa pliis

Luku 17: Outo kissa

Oli hiljainen ja sateinen yö Chicagossa. Last chance-korjaamolla jätkät ja Santtu viettivät aikaansa. Jätkät pelasivat korttia ja Santtu luki edelleen tarukirjaa. Heillä oli ollut sene verran kohtaamisia erilaisten myyttisten otusten kanssa, että ei olisi yhtään pahitteeksi opiskella joitain tietoja muistiinkin.
- Formorit kukistaneesta väestä tuli myöhemmän taruston keijukaisia, Santtu luki ääneen, kun äkkiä ulkoa kuului kaamea ryminä.
- Mikä se oli? hän ihmetteli.
- Ehkä joku kujakissa pudotti pelästyessään roskiksen kannen, Vinski tuumasi korttiensa takaa.
- Musta se kuulosti kyl isommalta kuin pelkkä roskiksen kansi, Santtu mutisi ja lähti ulos.
Korjaamon takaisella kujalla oli todellakin roskapönttöjä ja ne oli kaikki kaadettu nurin. Santtu oli aikeissa ruveta nostamaan pönttöjä ylös, kun hänen takaansa alkoi kuulua vaarallista villipetomaista murinaa. Kauhun sekainen kirkuna täytti ilman saaden hiiret pomppaamaan miltei kattoon.
- Mikä toi oli? Vinski ällistyi.
- Kuulosti Santulta ja se tulee takakujalta. Mentiin, Turbo sanoi ja kolmikko säntäsi ulos.
Jätkien päästyä pihalle heitä kohtasi tyrmistyttävä näky. Santtu makasi roskapönttöjen seassa ja hänen käsivarsissaan ja rinnassaan oli useita syviä haavoja. Järkytystä kesti noin minuutti. Sitten Turbo riensi haavoittuneen Santun luo.
- Onks se elossa? Vinski kysyi katkonaisesti.
- Tajuton ja hengittää, mut nippa nappa. Haavat on pahoja mut ei hengenvaarallisia. Meidän on saatava Santtu lekurille ja vauhdilla, Turbo sanoi.
Moto ja Vinski nyökkäsivät ja hakivat prätkät. Kerrankin Vinski ei marissut siitä, että Turbo kuskasi Santtua.

Muutama tunti myöhemmin jätkät seisoskelivat sairaalan odotushuoneessa. Santtu oli kiidätetty miltei heti leikkaukseen haavojen takia ja heidät oli passitettu odottamaan tuloksia. Hiiret olivat hetken aikaa yrittäneet tehdä kaikkea mahdollista mitä odotushuoneessa sattui olemaan viihdykkeenä, mutta loppupeleissä he vain kävelivät edestakaisin. Lopulta lääkäri tuli paikalle ja kolmikko säntäsi miltei heti hänen luokseen.
- No? Miten kävi? Selviääkö Santtu? he kyselivät.
- Ystävänne oli saanut erittäin syviä haavoja ja hänellä on ollut melkoinen verenhukka, mutta hän selviää. Hän on heräämössä nyt eli voitte käydä tapaamassa häntä heti, kun vain voitte, lääkäri selitti.
Jätkiltä pääsi helpottunut huokaus ja he säntäsivät saman tien kohti Santun huonetta. Santtu olikin jo hereillä, kun hiiret pääsivät paikalle.
- Santtu! Vinski hihkaisi ja ryntäsi halaamaan naismekaanikkoa.
Santtu irvisti pienesti.
- Varo vähän. Paikat on hellinä, hän ähkäisi.
Turbo ja Motokin tulivat nyt paikalle.
- Me oltiin tosi huolissamme susta. Kun sä makasit siellä kujalla, musta tuntu hetken et oisin palannu ajassa taaksepäin vain nähdäkseni isän kuoleman, Moto sanoi.
- Raateliks senkin kissa? Santtu kysyi.
Hiiret hämmästyivät.
- Kissa? Turbo kysyi.
Santtu nyökkäsi.
- Jeah. Viimeinen asia minkä mä muistan on, et leijonan kokoinen harmaa mustajuovikas kolli kävi mun kimppuun, hän selitti.
Hiiret katsoivat toisiaan. Tämä kuulosti hiukan siltä, että vastassa olisi taas taruolento ja lähettäjän kohdalla komeilisi Leipäjuusto. Turbo laski kätensä Santun kädelle.
- Me selvitetään mikä korjaamolla väijyy. Sä voit ottaa levon kantilta, hän sanoi.
Santtu nyökkäsi väsyneesti hymyillen ja sulki sitten silmänsä. Jätkät lähtivät ulos.

Hieman myöhemmin jätkät olivat palanneet korjaamolle ja alkaneet tutkia kujaa. Mitään ei tuntunut löytyvän, kunnes Moto huikkasi muut luokseen. Hän oli löytänyt tukon harmaita karvoja.
- Ootsä varma ettei noi on sun omia? Turbo kysyi.
- Kai mä nyt kissankarvan tunnistan, Moto hymähti juuri, kun Vinski aivasti.
- Yh, onks lähellä kissa tai jotain? hän niiskutti.
Juuri silloin varjoihin syttyi kaksi keltaisena hohtavaa lamppumaista silmää ja villi murina täytti ilman. Siinä samassa esiin loikkasi isoin ja häijyimmän näköinen kissa mitä Prätkähiiret olivat koskaan nähneet. Sillä oli tummanharmaa turkki, jossa oli mustia juovia, suuret kellertävät silmät ja turkissa oli monia kaljuja kohtia. Jätkät kavahtivat taaksepäin yllätyksestä.
- Vau! Toi on kyl isoin kujakatti, jonka oon nähny, Vinski tuumasi.
- Ei se ole mikään kujakatti. Se on mngwa! Moto henkäisi.
Turbo ja Vinski katsoivat harmaata korstoa ihmeissään.
- Eli siis mikä? Turbo kysyi.
- Mngwa. Se on itä-afrikkalainen hirviökissa. Se menee samaan kategoriaan Loch Nessin hirviön kanssa, Moto selitti.
Mngwa ei antanut aihetta lisäkysymyksille sillä se näytti siltä, että päivälliseksi tarjoiltaisiin kohta hiiriä. Se hyökkäsi jätkiä kohti aikoen selvästi napata ne. Jätkät kuitenkin onnistuivat väistämään.
- Tuntuuks teistäkin, et toi väistöliike tuli luonnostaan? Moto kysyi.
- Se on kissa. Me ollaan hiiriä, Turbo tuumasi ja ryhtyi pohtimaan teilaussuunnitelmaa.
Samaan aikaan mngwa oli saanut ahdistettua Vinskin nurkkaan. Vinski yritti vetää panosvyöstään valoammuksen, mutta aivastleun takia siitä ei tullut mitään. Juuri kun jättikatti oli aikeissa iskeä sen takaa alkoi kuulua prätkien pärinää. Kissa kääntyi katsomaan ja Turbo huusi:
- Nyt Moto!
Moto ampui laserin päin lyhtypylvästä, joka kaatui mngwan päälle iskien sen tajuttomaksi. Jätkät tekivät ylävitosen.

Luku 18: Eksyneiden Sota

Pari päivää myöhemmin Santtu oli päässyt ulos sairaalasta. Hän joutui kulkemaan kainalosauvojen kanssa mutta muuten hän oli täysin kunnossa. Jätkien ylisuojelevaisuutta se ei kuitenkaan helpottanut.
- Varhaisin maininta mngwasta on swahilinkielisessä laulussa 1100-luvulta, Santtu mainitsi istuessaan nojatuolissa TV:n ääressä.
Hiiret olivat hääränneet hänen ympärillään koko iltapäivän ja vähän iltaakin, kunnes he olivat lopulta päättäneet ottaa lunkisti ja katsoa yhdessä Stephen Kingin kauhuleffaa Eksyneiden jumala. Ulkona oli satanut koko päivän lunta mikä oli puolittain vähentänyt asiakasmäärää sillä lumi esti suurimman osan liikkumisesta. Oikeastaan koko Chicago alkoi pikku hiljaa olla hautautuneena lumeen. Santtu vilkaisi ulos ikkunasta ja hytisi kylmästä.
- Hrr, tää ilma oikein soveltuu siihen mitä isosetä joskus puhui wendigoista, hän muitsi.
Hiiret katsoivat naista kysyvästi.
- Ai mikä? Turbo kysyi.
- Wendigo on intiaanien taruissa esiintyvä paha henkiolento joka syö ihmislihaa, Santtu selitti.
Vinski vilkaisi TV-ruutua jossa juuri hiippaili laiha olento jolla oli peuran pääkallo.
- Ai tollanen vai? hän kysyi.
- Joo. Joskin jokaisella heimolla on kai ollut oma käsityksensä olion ulkonäöstä mut viimeisimmät kuvaukset taitaa olla just toi peuran kallo, Santtu totesi.
Kukaan ei kuitenkaan arvannut mikä tarkkaili korjaamoa läheiseltä kujalta. Se oli pitkä, laiha ja ruma vihreäsilmäinen olento joka vainusi selvästi saaliin hajun. Se haistoi ihmislihan. Se haistoi Santun.

Muutama tunti myöhemmin hiiret ja Santtu olivat menneet nukkumaan, kun Turbo havahtui kirskuvaan ääneen. Aivan kuin joku vetelisi nauloilla ikkunalasia. Turbo meni ikkunalle ja kurkisti ulos. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Turbo olisi mielellään palannut nukkumaan, mutta jokin hänen mielensä sopukoissa varoitti vaarasta. Hän töni Moton ja Vinskin hereille.
- Jätkät hei herätys, hän kuiskasi.
- Mitä? Moto kysyi tokkuraisesti.
- Mulla on vahva kutina siitä et jotain on tekeillä, Turbo sanoi.
- Eiks se vois odottaa aamuun, Vinski mumisi ja oli jo aikeissa kääntää kylkeä, kun Santun huoneesta kuului lasin särkymisen ääni ja heti perään kirkumista.
- Tossa sulle vastaus. Mentiin, Turbo totesi ja säntäsi saman tien portaisiin Moto ja Vinski kintereillään.

Santun huoneessa heitä tervehti rumin otus mitä he olivat yleensä nähneet. Wendigo oli pitkä ja luurankomaisen laiha. Sillä oli ruskea turkki, suuret vihreät silmät, ruma naama, epälukuinen määrä veitsen teräviä hampaita työntyi ulos suusta, pitkät käyrät siniset kynnet ja sininen sydän tykytti kiivaasti hehkuen sen rinnan läpi.
- Vau! Toi on kyl rumin otus mitä oon nähny. Enkä laske Leipistä alkkareissa, Vinski totesi.
Wendigo näytti hetken hämmästyneeltä, mutta sitten kääntyi suoraan saalistaan eli Santtua kohti. Hiiret syöksyivät päin oliota iskien sen päin seinää. Wendigo kuitenkin vaikutti olevan jopa vahvempi kuin Moto. Santtu yritti pähkäillä miten auttaa ystäviään. Miten Tom-setä sanoikaan wendigon voivan päihittää? Sitten hän muisti.
- Jätkät! Wendigon voi tuhota mutta vain hopeapiikillä sydämeen! hän huusi.
- Hienoo ja mistähän me sellainen löydetään? Vinski kysäisi ja väisti täpärästi olennon kynnet.
Santtu vetäisi työkaluvyönsä lattialta ja veti sieltä esiin ruuvimeisselin. Hän heitti sen kuin veitsen kohti wendigoa osuen suoraan sen jääsydämeen. Olento korahti ja vajosi sitten lattialle hajoten tuhkaksi.
- Huh, se oli vähän liian lähellä. Hyvin tähdätty, Turbo sanoi.
Santtu virnisti.
- Ei siitä veitsenheitto harjoittelusta sitten näemmä mitään haittaa ollut, hän naurahti.

Leipäjuuston tornissa Nuikki pahoitteli jälleen sattunutta takaiskua.
- Pahoittelin teidän hyisyytenne mutta näyttää siltä, että vikisevät vihollisemme onnistuivat kolkkaamaan tämänkin kertaisen hirviömme, hän sanoi täristen.
Leipäjuusto ei kuitenkaan kääntynyt karjumaan hänelle. Hänen äänensä oli oikeastaan suorastaan välinpitämätön kun hän sanoi:
- Älä huoli parahin proffa. Olen varma että seuraava olento tekee niistä jyrsijöistä selvää. Takaan sen.

Kommentoikaa pliis

Luku 19: Pluton ylijumala

Wendigon vierailun jälkeen kukaan ei ollut oikein uskaltautunut käydä nukkumaan. Viime kertainen monsteri oli näyttänyt ettei vanha kalanaam kaihtaisi mitään keinoja pistääkseen hiiret, Santun, korjaamon ja koko Chicagon matalaksi. Niinpä he olivat päättäneet tutkia entistä tarkemmin tarukirjoja kaikkien kohdattavien hirviöiden varalta.
- Wendigot voivat saada ihmisen sekoamaan. Jack Fiddler-niminen cree-intiaani tuomittiin v. 1907 oikeudessa 14 ihmisen murhasta. Hän oli kuvitellut uhrinsa wendigoiksi, Santtu luki yhdestä kirjasta.
Jätkät katsoivat toisiaan. Jos he eivät olisi kohdanneet kyseistä örkkiä hetkeä aikaisemmin he olisivat kuitanneet jutun sillä että kaveri oli kirjaimellisesti tärähtänyt.

Samaan aikaan tornissa Nuikki ja rasvanahka seurasivat hämmentyneinä kuinka heidän pomonsa ohjeisti hanttapuleja edelleen kummallisella monotonisella äänellä rakentamaan alttaria siirtimen ympärille.
- Liikettä niveliin te madonsyömät maan asukkaat. Pian koittaa nousemisen aika ja herramme on viimein valtaava maailman, hän sanoi.
- Ööh, mistä se puhuu? Rasvanahka kysyi.
- Älä minulta kysy. Vaikka olenkin selannut sen tarukirjan kannesta kanteen en käsitä mitä hän nyt oikein hakee, Nuikki ihmetteli.
Ei hänen olisi ollut tarviskaan sitä enää kauan pähkäillä sillä Chicagon ylle alkoi kerääntyä uhkaavan näköisiä pilviä. Leipäjuusto katseli taivaalle ja hymyili kierosti.
- Pian herrani. Pian, hän ajatteli.

Korjaamolla kaikki näytti sujuvan mallikkaasti kunnes äkkiä kaikki alkoi täristä.
- Mitä tää on? Moto kysyi.
- Maanjäristys, Vinski ehdotti.
- Chicagossako? Tuskinpa, Santtu hymähti.
Tärinä ei vielä lakannut mutta Turbon onnistui päästä ikkunalle. Hän katsoi ulos ja huomasi tornin ylle kerääntyvät synkät pilvet.
- Musta tuntuu et vanhalla kalanaamalla on jotain juonia tekeillä, hän sanoi.
- Eiköhän sit poiketa pikku visiitille kolistelemaan kalan kalloja, Moto ehdotti.
Turbo, Vinski ja Santtu nyökkäsivät ja loikkasivat prätkien selkään.
- Ja eiku... Turbo aloitti.
- HANAT AUKI! nelikko hikaisi ja kaahasi ulos tallista.

Tornilla alttari oli saatu valmiiksi ja nyt Leipäjuusto kääntyi Nuikin puoleen.
- Kutsu herraamme, hän käski.
- Kutsuisin kyllä teidän mielikuvituksellisuutenne, mutta en tiedä mistä olennosta oikein on kysymys, Nuikki ähkäisi.
Leipäjuusto otti siiritmen ohajuspaneelilta tarukirjan ja kaivoi siitä esiin ison, vihreän, pahkuranahkaisen olennon, jolla oli mustekala päänä ja siiven tyngät.
- Ai Cthulhu, Nuikki tajusi ja veti kuljettimen kahvasta.
Siirin alkoi vilkkua ja sen antenneista lensi sähköä pilviin. Tornin ylle alkoi avautua valtava portaali ja muinainen avaruusolio alkoi työntyä siitä ulos

Hiiret ja Santtu ehtivät paikalle juuri kun valtava muukalainen oli jo osittain ulkona. Jätkät jäivät tuijottamaan suu auki.
- Ei voi olla, Turbo mutisi.
- Tää on paha, Vinski myönsi.
- Oi äiti, Moto voihkaisi.
- CTHULHU! he huusivat yhteen ääneen.
Santtu katsoi hiiriä hiukan ihmeissään.
- Ai ootteks tekin lukenut sen Lovecraftin kirjan? hän kysyi.
Nyt oli hiirten vuoro hämmästyä.
- Ai siis minkä? Turbo kysyi.
- Anti olla, mut siis te tiedätte ton otuksen? Santtu kysyi.
Hiiret nyökkäsivät.
- Se on Pluton ylijumala. Ylipäällikön jälkeen kaikki palvoo tota, Turbo selitti ja osoitti Cthulhua.
Santtu nyökkäsi. Hän oli kyllä lukenut Cthulhun laulun ja tiesi myös miten kävisi jos iso mustekalanaamainen mörökölli pääsisi vallalle.
- Meidän on suljettava portaali. Toi otus ei tuhoa vaan kaupunkia vaan koko planeetan, hän sanoi hädissään.
Hiiret nyökkäsivät. Toiminta ja kaupungin pelastus oli heidän alaansa ja nyt oli kyseessä koko planeetta.

Cthulhu oli jo melkein kokonaan ulkona kun Prätkähiiret päräyttivät paikalle. Turbo ja Moto onnistuivat kolkkaamaan Rasvanahan ja osan hanttapuleista samalla kun Vinski kyytsäsi santun siirtimen luo. Santtu ryhtyikin heti sammuttamaan portaalia. Cthulhu alkoi kiskoutua takaisin portaaliin joka oli jo sulkeutumassa, kun Leipäjuusto tarttui ohjaussauvaan.
- Ei, herrani on vapauduttava. Niin on ennustettu, hän lausui.
- Ei käy paksukainen, Santtu ärähti ja onnistui vääntämään portaalin kiinni.
Leipäjuusto joka oli vielä osittain Cthulhun vallassa väänsi kutenkin vimmatusti toiseen suuntaan jolloin ohjaussauva katkesi. Portaali oli sulkeutunut mutta siirrin vielä rätisi ja ritisi omituisesti. Leipäjuusto nousi istumaan päätään pidellen.
- Mi-mitä tapahtui? hän kysyi.
Nuikki katsoi huolestuneesti siirrintä.
- No näyttäisi siltä että meille on kohta tulossa tilanpuutos, hän totesi.
Kaikki näyttivät enemmän tai vähemmän kysyvältä.
- Mitä tarkoitta tilanpuutos? Leipäjuusto kysyi
- No koska siirriin on rikki, portaali ei mennyt aivan täysin kiinni, Nuikki selitti.
Leipäjuusto kyllästyi ja tarttui proffaa rinnuksista.
- Mitä sinä urkupilli oikein urputat, hän ärähti juuri kun siirtimestä kuului omituinen apinamainen murahdus.
- Sitä että kaikki taruolennot pyrkivät nyt Chicagoon, Nuikki sanoi.

Kommentoikaa pliis

Luku 20: Kadonneiden saari

- H.P. Lovecraft väitti saaneensa useimmat Cthulhua koskevat ajatuksensa unien välityksellä, Santtu mainitsi, kun sankaritiimi kaahasi pitkin Michigan-järven selkää prätkät vesiskootterimuodossa.
Järvelle oli ilmestynyt trooppinen saari mikä oli kai rikkoutuneen siirtimen aikaan saannoksia.
- No ei ihme, kun on sen näköinen otus. Kuka tahansa sais siitä mustekalapärstästä painajaisia, Vinski hymähti.
Ei aikaakaan, kun saari ilmestyi heidän näköpiiriinsä ja he rantautuivat. Turbo veti kypärän päästään ja tutki ympäristöä katseellaan.
- Tää on kyl kaukana paikallisesta luonnosta, hän totesi katsellessaan viidakkoa.
- No kirjassa tää saari on jossain Tyynellämerellä lähellä Galapagossaaria, Santtu huomautti.
Hiiret kääntyivät katsomaan häntä kummastuneena
- Kirjassa? Moto kysyi.
Santtu nyökkäsi.
- Oon aika varma, että tää saari on se saari mikä esiintyy kirjassa Tohtori Moreaun saari, hän sanoi.
Hiiret nyökkäilivät ja sankarimme lähtivät kohti viidakkoa.

Viidakossa oli omituisen hiljainen ilmapiiri. Ei lintuja eikä hyönteisiä kuulunut. Sen sijaan sankareista tuntui, että heitä tarkkailtiin koko ajan. Äkkiä pensaikosta kuului risahdus. Santtu kääntyi katsomaan ja oli miltei hypätä nahoistaan. Pusikosta häntä tuijotti suuri, ihmismäinen, vihreä silmäinen ja arpinaamainen leopardi. Hiiret kääntyivät myös ympäri ja jäivät tuijottamaan. Leopardi astui eteenpäin. Jätkät vetivät aseensa esiin.
- Auttakaa, leopardi kähisi.
Jätkät hämmästyivät entistä enemmän. Puhuva leopardi.
- Tohtori on hullu, leopardi kähisi hätääntyneen näköisenä ja pälyili pelästyneenä ympärilleen.
Aivan kuin takaa-ajettu eläin. Samassa leopardi sai jonkinlaisen kohtauksen ja putosi tajuttomana maahan. Santtu oli jo aikeissa laskeutua olennon puoleen, kun jätkät saivat samanlaisen kohtauksen ja putosivat maahan. Pusikosta astui esiin mies, joka oli pukeutunut kuin suurriistan metsästäjä. Santulla meni hetki tajuta kuka mies oli.
- Tohtori Moreau otaksun, hän totesi.
Mies näytti yllättyneeltä.
- Kuinka tunnette minut? hän kysyi.
- Olen lukenut kirjan. Scifi-klassikkojen listoilla, Santtu tuumasi.
Tohtori näytti yhä hiukan kummastuneelta, mutta viitasi sitten perässään tulleita gorilloja nostamaan hiiret ja leopardin mukaansa. Hän kumarsi Santulle.
- Saanen pyytää neiti että seuraisitte minua ja pysyisitte vieraanani niin kauan kuin mahdollista. Toivottavasti nämä olennot eivät satuttaneet teitä, tohtori sanoi.
Santtu ei ollut varma miten menetellä, mutta päätti seurata tiedemiestä. Hänellä oli aika vahva kutina siitä, että tämä tiedemies olisi vielä hullumpi kuin Nuikki.

Myöhemmin labrassa hiiret alkoivat pikkuhiljaa palata tajuhinsa. Heidät kaikki oli sidottu kiinni tutkimuspöytiin. Moto havahtui ensimmäisenä ja vilkuili ympärilleen.
- Psst, jätkät, hän kuiskasi.
- Kaikki okei?
- Uuh, jeah, luulen ainakin, Turbo ähkäisi.
- Olo on kuin sähköshokkipotilaalla, Vinski voihkaisi.
Juuri silloin tohtori Moreau astui sisään. Hän katseli hiiriä syvällä mielenkiinnolla.
- Olen tehnyt kaikenlaisia kokeita isoilla kissoilla ja ja muilla eläimillä, mutta en ole kertaakaan nähnyt jonkun kokeilevan hiirtä, hän sanoi.
- Ehkä siks, et me ollaan marsilaisia eikä mitään geenimanipulaatio mutantteja, Turbo hymähti.
Moreau pyöritteli silmiään.
- Geenimanipulaatio, pöh. Miksi säätää D.N.A:n kanssa, kun muunnoksen voi suorittaa myös käsin, hän virnisti ja alkoi tutkia instrumentteja.
Moto tuijotti tohtoria ällistyneenä.
- Mitä siis oikeen aiot? hän kysyi.
Moreau virnisti ja veti verhon pois erään seinän edestä. Leopardi roikkui seinällä kahlehdittuna ja yhä tajuttomana.
- Muuttaa eläimet älyllisesti ihmisen tasoisiksi. Valitettavasti tämä leopardi on niin sanottu sekunda, hän hymähti.
Sitten tohtori kääntyi hiirten puoleen.
- Ja nyt kun minulla sattuu olemaan marsilaista aivokapasiteettia niin saisinkohan vähän tutkia, hän tiedusteli.

Samaan aikaan Santtu yritti saada huoneensa ovea auki. Se kuitenkin oli ja pysyi lukossa ja lisäksi se tuntui siltä kuin sitä vasten nojaisi hopeaselkäinen gorillauros. Santtu oli tutkinut huonettaan jo jonkin aikaa ja tullut siihen tulokseen, että ainoa mahdollisuus päästä ulos oli ikkuna. Mutta miten se kävisi päinsä? Rakennus oli kuin termiittikeko ja huone, jossa hän oli todella korkealla. Santtu tutki huonetta edelleen ja sitten hänellä alkoi raksuttaa. Hän kiskaisi sängystä vuodevaatteet, katoksen ja verhot ja alkoi repiä niitä suikaleiksi. Ei aikaakaan, kun hänellä oli valmiina hyvin vankka lakanoista kasattu köysi.
- Jos tää ei ole MacGyveria niin mikä sitten, Santtu naurahti ja heitti sen ulos ikkunasta.
Santtu lähti laskeutumaan köyttä pitkin alas. Ei kestänyt kauan, kun hän oli päässyt labran ikkunalle. Vinski makasi sidottuna tutkimuspöydällä ja Moreau näytti hääräävän hänen otsansa kimpussa.
- Mä niin arvasin, et jätkät ois vaikeuksissa. On päästävä sisälle, Santtu ajatteli.

Labrassa Moreau piirsi juuri Vinskin otsaan aukaisu viivaa. Vinski yritti jotenkin vapautua siteistä, mutta siitä ei tuntunut olevan apua. Turbo ja Moto yrittivät sitä samaa, mutta turhaan.
- Oisitko koskaan uskonut, et meidän loppu tulee hullun tiedemiehen koepöydällä? Moto kysyi.
- Ei nyt vielä luovuteta. Me selvitään tästä tavalla taikka toisella, Turbo ähkäisi ja huomasi sitten jotain.
Santtu oli ikkunassa. Santtu painoi sormen huulilleen ja osoitti sitten Moton lasertykkiä. Moto nyökkäsi ja leikkasi sillä oikean käden siteensä. Sitten hän alkoi ammuskella minne tahansa sattui osumaan. Laser katkoi Turbon ja Vinskin siteet ja iski sirkkelin Moreaun kädestä. Turbo ja Vinski loikkasivat ylös ja vetivät omat aseensa esiin. Turbo ampui Moton siteet auki ja samaa vauhtia ikkunan auki. Santtu loikkasi sisään ja riensi Moton avuksi, kun Vinski ampui leopardin kahleet auki. Leopardi putosi Moton ja Santun käsivarsille. Moreau oli hälinän turvin paennut paikalta.
- Mitäs nyt sitten? Vinski kysyi.
Santtu virnisti ja veti esille nipun tuttuja pelimerkkipommeja. Vinski nappasi ne ja heitti ympäri labraa.
- Ne pelimerkit paukkuu parin minuutin päästä söpöliini. jengi pois saarelta ja heti. Prätkähiiret astuu kuvaan, hän naurahti.
Ryhmä lähti painelemaan ulos labrasta ja koko tukikohdasta. He ehtivät ulos juuri ennen kuin labra räjähti ilmaan.

Kommentoikaa pliis

Luku 21: Australialainen isojalka

- The Island of Dr. Moreau-teoksesta on tehty elokuva kolmesti, viimeksi v. 1996. Siinä Val Kilmer näytteli tohtori Moreaun uskollista apulaista, Santtu mainitsi, kun hän ja hiiret tulivat elokuvista.
Tohtori Moreaun labran räjähdettyä saari oli vain kadonnut ja tiimi oli joutunut kirjaimelliseti uimasille. Leffassa käynti oli ollut Santun nopea ajatus saada hetken aikaa henkäistä helpotuksesta.
- Eiks Val Kilmer ollu Batman Batman Foreverissä? Moto kysyi.
Santtu nyökkäsi.
- Joo oli mut George Clooney oli kyl parempi. Se näytti siltä miltä Bruce Waynen kuuluukin näyttää, hän tuumasi juuri, kun heidän ohitseen ryntäsi nainen kirkuen kuin viimeistä päivää.
Hiiret katsoivat kummissaan naisen perään.
- Mikäs hänellä oli? Turbo kysyi.
- Ehkä se näki Leipiksen alkkareissa, Vinski vitsaili, kun ohi ryntäsi toinen pariskunta.
- Mutanttipaviaani! mies huusi hädissään.
Hiiret katsoivat toisiaan hämmästyneinä. Santtu kääntyi katsomaan tulosuuntaan ja hänen silmänsä levisivät ällistyksestä. Jätkät eivät olleet vielä huomanneet mitään.
- Mutanttipaviaani? Mä luulin et siirrin on romuna? Turbo ihmetteli.
- Um, jätkät, se ei oo mikään mutanttipaviaani, Santtu sanoi taputtaen Turboa olkapäälle.
- No mikä sitten? Vinski kysyi ja hiiret kääntyivät ympäri.
Heitä kohti katua pitkin asteli kookas, karvainen ja mahtavilla torahampailla varustettu ihmisapinan näköinen otus.
- Se on yowie, Santtu henkäisi.
Hiiret näyttivät kysyviltä.
- Eli siis mikä? Vinski kysyi.
- Yowie. Australian isojalka, Santtu selitti.
- Isojalka!? hiiret ällistyivät yhteen ääneen.
Valtava otus astui eteenpäin ja karjui täydellä voimalla saaden läheiset näyteikkunat helisemään. Hiiret ottivat nopeasti taisteluasennot mutta Santtu esti heitä.
- Ottakaa iisisti kamut. Se ei tee pahaa ihmiselle, häan sanoi.
- Mitä sä meinaat? Vinski kysyi.
- Se on kaukana kotoa ja lisäks harvinainen, Santtu selitti.
Nyt hiirillä alkoi kirkastua.
- Sä siis tarkoitat et toi on samaa sarjaa Nessien ja mngwan kanssa, Moto tarkensi.
Santtu nyökkäsi. Turbo kääntyi katsomaan olentoa.
- No sit lähetetään se takaisin sinne mistä se tulikin, hän virnisti.
Hiiret loikkasivat prätkien selkään ja lähtivät liikkeelle. Moto ja Vinski syöksyivät kohti yowiea ja ampuivat kiintokoukun sen jalkoihin. Bolatemppu kaatoi otuksen maahan ja Turbo ampui sitä kohti nukutuskaasua. Ei aikaakaan kun yowie oli tyrmätty.
- Sanokaa mua yowie hunteriksi, Vinski vitsaili.

Komentoikaa pliis

Luku 22: Hirviöhevonen

- Kaikkiaan tunnetaan yli 3000 yowiehavaintoa. Hirviö kuuluu myös nykypäivään: uusia havaintoja tulee tietoon vuosittain, Santtu luki tarukirjasta.
Hän ja hiiret olivat palanneet yowien kohtaamisen jälkeen korjaamolle ja Santtu olikin heti ensitöikseen tarttunut tarukirjaan.
- No toi selittää. Eiks isojalasta on melkein saman verran havaintoja? Turbo kysyi.
- Suurin piirtein ja sama koskee yetiä, Santtu totesi.
Moto ja Vinski vilkaisivat toisiaan. Taruja oli alkanut tulla jo ovista ja ikkunoista siirtimen mentyä epäkuntoon eikä olisi mitään takeita mikä olisi seuraava hirviö. Äkkiä ulkoa alkoi kuulua villiä eläimellistä murinaa. Moto säntäsi ikkunalle varmistamaan tilanteen eikä ollut uskoa silmiään kun ohi kiisi lepakon siivillä varustettu hevonen jolla oli vuohen sarvet.
- Alaks mä seota vai lensiks tosta ohi äsken paholaisheppa? hän kysyi.
Santtu nosti katseensa.
- Anteeks mitä? hän kysyi.
- Hevonen jolla on lepakon siivet ja vuohen sarvet, Moto selitti.
Santun silmät levisivät.
- Jerseyn paholainen, hän henkäisi.
Hiiret näyttivät kaikki enemmän tai vähemmän häkeltyneiltä.
- Että mikä? Turbo kysyi.
Santtu kaivoi tarukirjasta esille kuvan otuksesta joka näytti hevoselta mutta sillä oli lepakon siivet ja vuohen sarvet.
- Tarun mukaan tää otus on erään itärannikolla eläneen naisen raskauden aikana kiroama lapsi. Ison ongelma täs on se et se syö lapsia, hän selitti.
- Mitä?! jätkät älähtivät yhteen ääneen.

Muutama minuutti myöhemmin hiiret ja Santtu kaahasivatkin jo kohti orpokotia. Santtu oli soittanut lastenhoitaja Sallylle ja varoittanut häntä päästämästä lapsia ulos. Jengi pääsi paikalle juuri kun otus oli alkanut kierrellä taloa etsien sisään pääsyä.
- Jos Sally rakensi barrikadin ovelle niin ton otuksen on varmaan turha edes kuvitella sisälle pääsyä, Vinski virnisti.
Santtu näytti silti huolestuneelta.
- Toivottavasti se tajusi kans tukkia piipun, hän mutisi.
Vinski näytti kysyvältä mutta ei ehtinyt kysyä mitään kun paholainen jo lehahti ilmaan ja sukelsi savupiipusta sisään. Hiiret tuijottivat näkyä ällistyneinä mutta heräsivät miltei heti kun sisältä alkoi kuulua kirkunaa.

Sisällä olikin jo melkoinen tilanne päällä sillä hirviö oli ilmestynyt miltei tyhjästä olohuoneeseen ja lähestyi nyt uhkaavasti Sallya ja lapsia jotka piilottelivat kaikki naisen selän takana.
- Pysykää takana. Ei mitään hätää, Sally rauhoitteli vaikka oli ilmiselvää että hän oli yhtä hermona kuin lapset.
Hänellä oli käsissään baseball-maila mutta oli kyllä selvää ettei hän mitenkään pystyisi yksin rökittämään niinkään isoa otusta. Eikä sitä vastoin ollut tarviskaan sillä juuri silloin Prätkähiiret pyyhälsivät sisään täydessä taisteluvarustuksessa.
- Sori Jersey. Ruokalistalla ei ole skidejä, Moto totesi silmä punaisena hohtaen.
Paholainen näytti vähintään hämmästyneeltä mutta kävikin sitten hyökkäykseen suoraan kohti Motoa. Moto tarttui otusta niskasta ja onnistui pääsemään sen selkään. Olio vikuroi ja pukki kuin villihevonen mutta lopulta se romahti väsyneenä lattialle. Moto nousi ylös ja virnisti.
- Ja teidän mielestä rodeon kattominen TV:stä oli turhaa, hän sanoi.

Kommentoikaa pliis

Luku 23: Miljoonan miehen vaara

*"()" tarkoittaa telepaattista yhteyttä*

- Osavaltion jääkiekkoseura, New Jersey Devils, on saanut nimensä kuuluisan hirviön mukaan, Santtu kertoi kun he istuivat jäähallin katsomossa katsomossa lätkämatsia.
Chicago Blackhawks oli saanut vastaansa New Jersey Devilsin. Jerseyn paholaisen kohtaamisen jälkeen jätkät olivat olleet sitämieltä ettei New Jerseystä ei voinut tulla mitään hyvää, joten Santtu oli päättänyt näyttää heille, etteivät paholaiset niin huonosti pelaisi. Matsi oli alkanut jo käydä kiinnostavaksi, kun äkkiä jäälle alkoi ilmestyä eläimiä.
- Hei mitä tää nyt on? Turbo hämmästyi.
- Älä multa kysy? Mä en päästäny koiria ulos, Vinski totesi.
Moto ei ollut vielä sanonut mitään sillä hän oli jäänyt tuijottamaan jäähallin kattoikkunaa suu auki. Santtu huomasi sen.
- Ootko okei? hän kysyi.
- Joo oon, mut me taidettiin saada vieraita Jupiterista, Moto sanoi.
Nyt muutkin kääntyivät katsomaan samaan suuntaan ja jäivät myös tuijottamaan suu auki. Jäähallin yllä leiju ufo. Ihmiskatsojat olivat alkaneet paeta paikalta jättäen hiiret ja Santun paikan ainoiksi silminnäkijöiksi.
- Mitä ne oikein aikoo? Santtu kysyi kuiskaten.
- Ei tietoo, mut ei ainakaan mitään soteen liittyvää, Vinski vitsaili.
Ufo leijui hetken aikaa paikallaan ja lehahti sitten näkyvistä. Turbo hieroi leukaansa.
- Mulla on kutina et kalakukolla on suunnitelmia vireillä, hän sanoi.

Turbo oli oikeassa sillä samaan aikaan Leipäjuuston tornilla eräs erittäin tuttu plutolainen otti vastaan vieraita tähtien takaa. Tornin katolle laskeutuneesta ufosta purkautui jonkinlainen pieni tiedustelupartio lyhyitä, hoikkia, iso päisiä ja suuri silmäisiä harmiata olentoja. Leipäjuusto kumarteli ja pokkuroi minkä kerkesi vierailleen.
- Hyvää iltaa, hyvät harmaat. Mikä suo teille ilon laskeutua vaatimattoman tornini katolle, hän tiedusteli.
Yksi alieneista astui eteenpäin.
- (Olemme täällä tutkimassa Maan päällistä elämää), hän sanoi.
Leipäjuusto näytti hiukan yllättyneeltä kuullessaan ääniä päässään, samoin kuin Nuikki ja Rasvanahka, mutta ryhdistäytyi sitten.
- Niin tietysti. Saisinko tiedustella mitä te tarkkaan ottaen aiotte tutkia, hän kysyi.
- (Maan asukkaita), kuului vastaus.
Leipäjuuston päässä alkoikin heti raksuttaa ja hänen leveille kasvoilleen levisi mitä pirullisin hymy.
- Siinä tapauksessa minulla sattuu olemaan erittäin hyvä ehdotus tutkimuksiieen, hän sanoi.
- (Ei se sattuisi olemaan Iina Kuustonen?) yksi alien kysyi saaden johtajan selvästi lyömään käden otsaansa.

Samaan aikaan korjaamolla jätkät ja Santtu olivat jälleen paneutuneet tarukirjoihin. Tai oikeastaan Santtu oli sillä hän halusi välttämättä selvittää mistä ufossa oli kyse, vaikka jätkät olivatkin sanoneet alusta jupiterlaiseksi tiedustelualukseksi.
- Käytetääks jupiterlaisista nimitystä harmaat muukalaiset? hän kysyi.
- Joo ja ne on samannäköisiä kuin ne värikkäät alienmaskotit yhdessä vaiheessa, Turbo totesi ja avasi samalla kotikaljapullon.
- Sit mä taisin löytää jotain, Santtu sanoi ja viittasi hiiriä tulemaan paikalle.
Kirjassa oli juttu Roswellin pakkolaskusta vuodelta -47. Vinski vihelsi.
- Onks se niin uus juttu? Mä luulin et se on vuodelta 1664, hän sanoi.
- Silloin ei edes tiedetty mikä on ufo, Santtu hymähti juuri, kun ulkoa kuului meteliä.
Kaikki kääntyivät katsomaan ovea valmiina kaikkeen. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
- Mä käyn tsekkaas, Moto ilmoitti ja lähti kohti ovea.
Juuri kun hän sai oven auki, häneen osui jokin säde, joka jähmetti hänet täysin paikalleen.
- Moto! muut huudahtivat.

Ulkona muukalaiset näyttivät kaikki yhtä kysyviltä kuin paikalleen jähmettynyt Moto.
- (Marsilainen? Mitä ne tekevät täällä?) johtaja ihmetteli.
- (Tässä taitaa olla nyt joku epäkohta), toinen alien huomautti juuri, kun Turbo ja Vinski ryntäsivät ulos.
- Mitä sä teit Motolle senkin elukka? Vinski ärähti ja tarrasi yhtä alienia kurkusta.
Turbo sai hänet kuitenkin irrottamaan otteensa.
- Rauhoitu Vinski. Jähmetyssäde ei kestä kauaa, hän sanoi ja johtaja alien nyökkäsi.
- (Se kuluu aamuun mennessä. Iso ystävänne on kyllä taistelukyvytön siihen asti, mutta se ei aiheuta hänelle vahinkoa), hän sanoi.
Turbo ja Vinski katsoivat toisiaan ja sitten muukalaisia.
- Jos me selvitettäis tää juttu nyt kunnolla, Turbo ehdotti ja ohjasi alienit sisään.

Hetken kuluttua kaikki istuivat keittiön pöydän ääressä ja muukalaiset tutkivat paikkoja hanakalla mielenkiinnolla samalla, kun johtaja selitti sankaritiimille tilannetta.
- Eli siis jos mä ymmärsin nyt oikein niin lohi ehdotti teille Santun sieppaamista, Turbo sanoi.
Johtaja nyökkäsi.
- (Emme tosin arvanneet, että hän olisi teidän suojeluksessanne), hän sanoi.
Vinski virnisti.
- Joten mitä, jos mentäis tornille rikkomaan parit lasit tai koko torni, hän ehdotti.
Turbo ja Santtu olivat jo aikeissa suostua, kun johtaja rykäisi.
- (Minulla olisi parempi ehdotus), hän sanoi.

Hieman myöhemmin tornissa näytti kaikki sujuvan täysin ongelmitta. Leipäjuusto oli menossa toimistoonsa, kun oven ripa jäi hänen käteensä. Hänen onnistui kuitenkin saada ovi jotenkin auki, mutta nähdessään toimiston hän toivoi ettei olisi. Huoneen seinät oli kuorutettu nisuilla, lattiaa koristivat prätkän urat, esineet olivat hujan hajan, lisko oli päästetty irti työpöydän laatikoihin, joka oli liimattu ylös kattoon, petaus oli pistetty uusiksi, tuoli oli täytetty tacoilla ja kaiken komeuden koristi oveen kiinnitetty lappu jossa luki:
"Petos ei kannata. Muukalaiset tietää"
- Miksi minä, Leipäjuusto voihkaisi.

Kommentoikaa pliis